Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Hannu Karhunen

2.11.2017
Aleksi Kalenius, Hannu Karhunen

1970-luvun lopulla syntyneet ovat toistaiseksi jäämässä Suomen kaikkien aikojen koulutetuimmaksi ikäryhmäksi. Eläkkeelle jäävien ikäryhmien koulutustaso on kipuamassa hyvin lähelle nuorten ikäluokkien tasoa, ja sen vuoksi aikuisväestön koulutustaso nousu lähes pysähtymässä 2020-luvun alkuvuosina. Kansainvälisesti Suomen sijoitus nuorissa ikäluokissa on lähellä kehittyneiden maiden keskitasoa, mutta heikkenee nykytahdilla yhä lähivuosina.

7.3.2017
Hannu Karhunen

Korkeakoulutetut nuoret pärjäävät Suomessa hyvin. Jo keskiasteen tutkinnolla on kuitenkin väliä. Ylioppilas­tutkinnon suorittaneiden osuuden kasvun pysähtyminen on johtanut siihen, ettei yliopisto­koulutukseen osallistuminenkaan ole lisääntynyt.

tk-icons