Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Pontus Lindroos

17.11.2020
Pontus Lindroos, Sini Liukkonen, Merja Myllymäki, Satu Nurmi

Miten tavaroiden ja palvelujen vienti on kehittynyt kooltaan, omistus­taustoiltaan tai henkilöstöltään erilaisissa yrityksissä? Tilastokeskuksen yritysaineistoilla ja Tullin ulkomaan­kauppatiedoilla päästään pureutumaan aiempaa syvemmälle poikkeusajan haasteisiin vientiyrityksissä. Vertailemme eri tietolähteiden ja määritelmien vaikutusta tilannekuvaan.

7.7.2020
Pontus Lindroos

Kansainväliset tuotanto­ketjut ovat jo pitkään olleet tuotannon standardi. Yritykset hankkivat komponentteja ja osaamista ympäri maailman. Vaikka globaalit arvoketjut ovat käytännössä jo tuttuja, niiden kattavaan tilastolliseen kuvaamiseen on vielä pitkä matka. Tilastokeskus ja OECD ovat yhdessä ottaneet suuren askeleen asian edistämiseksi.

17.12.2019
Pontus Lindroos, Sini Liukkonen

Nopeasti kasvavia kasvuyrityksiä, ns. scale-up-yrityksiä, on Suomessa suhteellisen vähän verrattuna muihin Pohjoismaihin. Kasvukaudella 2014–2017 ne olivat kuitenkin liikevaihdolla ja henkilöstömäärällä mitattuna Pohjoismaiden suurimpia ja kasvoivat hyvää vauhtia.

24.9.2019
Pontus Lindroos, Henri Luomaranta, Satu Nurmi

Foreign trade can magnify gender segregation. Women participate – as employees and entrepreneurs – in profitable foreign trade activities far less than men. This finding is based on new information on gender equality in trade which Statistics Finland compiled by combining data from different statistical and administrative registers.

14.8.2019
Pontus Lindroos, Henri Luomaranta, Satu Nurmi

Sukupuolen mukaisen segregaation vaikutukset voivat vahvistua ulkomaankaupan laajenemisen myötä. Naiset osallistuvat – niin työntekijöinä kuin yrittäjinäkin – tuottoisaan ulkomaankauppaan huomattavasti vähemmän kuin miehet. Ulkomaankaupan tasa-arvosta saadaan uutta tietoa rekisteriaineistoja yhdistelemällä.

tk-icons