Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Vesa Puoskari

30.10.2014
Vesa Puoskari

Veden kysyntä kasvaa rajusti tulevina vuosikymmeninä. Ilmastonmuutos, väestönkasvu ja lisääntyvä energiantarve pakottavat valtiot yhä tiiviimpään yhteistyöhön vedenkäytön hallinnassa.

16.5.2014
Vesa Puoskari

Euroopan komissio julkaisi alkuvuodesta ehdotuksen EU:n energia- ja ilmastotavoitteiksi. Vuoteen 2030 ulottuvat tavoitteet eivät velvoita jäsenmaita. Uusiutuvan energian kannattajat pelkäävätkin vihreän energian investointien ja innovaatioiden karkaavan Euroopasta.

 

11.9.2013
Vesa Puoskari

Baltian maiden taloudet ovat kasvaneet tasaisesti viime vuosina toipuen lähes vuoden 2008 alkaneen talouskriisin tasolle. Maat ovat osoittaneet, että taloudet voivat kasvaa tiukasta budjettipolitiikasta ja eurokytköksistä huolimatta.

 

18.1.2013
Vesa Puoskari

"Suurin osa talouskasvusta perustuu korkeasti koulutetun työvoiman tuottavuuteen. Ilman tätä kasvua tilanne olisi Euroopassa nykyistäkin heikompi", sanoo OECD:n koulutusosaston varapääjohtaja Andreas Schleicher.

tk-icons