1. Innovaatiotutkimuksesta

Innovaatiotoiminta 2012 -tutkimus oli osa Euroopan tilastoviraston Eurostatin koordinoimaa EU-jäsenmaiden yhteishanketta Community Innovation Survey 2012 (CIS 2012), eli vastaava tutkimus on toteutettu myös muissa jäsenmaissa. Joka toinen vuosi toteutettavan tutkimuksen tavoitteena on selvittää yritysten harjoittaman innovaatiotoiminnan yleisyys ja kartoittaa innovaatiotoiminnan laajuutta ja luonnetta.

Tutkimuksen kohteena oli kolmen vuoden ajanjakso 2010–2012 ja tutkimus kattoi vähintään kymmenen henkilöä työllistävät yritykset teollisuudessa (mukaan lukien kaivostoiminta ja louhinta sekä sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto ja vesi- ja jätehuolto) sekä eräillä palvelualoilla. Perustuen uudistettuun ja vuonna 2012 voimaan tulleeseen EU-asetukseen, palvelualojen tilastointi laajeni tässä tutkimuksessa kattamaan myös neljä uutta toimialaa (TOL 59 Elokuva-, video- ja televisio-ohjelmatuotanto sekä äänitteiden ja musiikin kustantaminen, TOL 60 Radio- ja televisiotoiminta, TOL 72 Tieteellinen tutkimus ja kehittäminen sekä TOL 73 Mainostoiminta ja markkinatutkimus).

Valtaosa tutkimuksen suuruusluokittaisista ja toimialoittaisista tuloksista on löydettävissä tilaston kotisivuilta tietokantatauluista, joissa esitetään myös edellisten tutkimusten vastaavat tiedot. Muihin taustamuuttujiin perustuvat tai rajattuun tarkastelujoukkoon ja kertaluonteisiin kysymyksiin liittyvät tulokset löytyvät tämän katsauksen liitetaulukoista.


Lähde: Innovaatiotoiminta 2012, Tilastokeskus

Lisätietoja: Mervi Niemi 09 1734 3263 (9.6.2014 => 029 551 3263), tiede.teknologia@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala


Päivitetty 5.6.2014

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Innovaatiotoiminta [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-4380. 2012, 1. Innovaatiotutkimuksesta . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 21.1.2020].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/inn/2012/inn_2012_2014-06-05_kat_001_fi.html