Käsitteet ja määritelmät

Aktiviteettidata

Data päästöjä tai nieluja aiheuttavasta ihmistoiminnan määrästä tiettynä ajanjaksona. Esimerkiksi energiasektorilla aktiviteettidata on poltetun polttoaineen määrä ja maatalossektorilla ruuansulatuksen metaanipäästöille aktiviteettidataa ovat eläinten lukumäärät lajeittain.

Annex I-maat

Ilmastosopimuksen liitteessä I luetellut osapuolimaat, jotka sitoutuivat tavoitteeseen palauttaa kasvihuonekaasupäästönsä vuoden 1990 tasolle vuoteen 2000 mennessä artiklan 4.2 (a) ja (b) mukaisesti. Maat hyväksyivät myös päästövähennystavoitteet Kioton pöytäkirjan artiklan 3 ja liitteen B mukaisesti. Maihin kuuluvat 24 alkuperäistä OECD:n jäsenmaata, Euroopan unioni ja 14 siirtymätalouden maata.

Avainkategoria

Kansallisessa inventaariossa priorisoitava kategoria, koska sillä on huomattava vaikutus maan kasvihuonekaasujen kokonaispäästöihin joko päästöjen määrän, kehityksen tai molempien vuoksi.

CRF-taulut

Kansallisessa kasvihuonekaasujen inventaariossa käytetty määrämuotoinen raportointitaulukko (common reporting format).

Dityppioksidi (N2O)

Dityppioksidi on otsonikatoa aiheuttava aine. Vaikka dityppioksidipäästöjen määrä on painossa mitattuna esimerkiksi hiilidioksidiin verrattuna selvästi alhaisempi, ovat sen vaikutukset painoyksikköä kohden yli 300-kertaiset hiilidioksidiin verrattuna. Suurin dityppioksidipäästöjen aiheuttaja on maatalous lannoitteineen.

Ekvivalenttinen hiilidioksidi

Kasvihuonekaasupäästöjen yhteismitta, jonka avulla voidaan laskea yhteen eri kasvihuonekaasujen päästöjen vaikutus kasvihuoneilmiön voimistumiseen.

Epäsuorat kasvihuonekaasut

Hiilimonoksidi (CO), typen oksidit (NOx), ja muut kuin metaania sisältävät haihtuvat orgaaniset yhdisteet (NMVOC) vaikuttavat epäsuorasti kasvihuoneilmiöön mm. otsoninmuodostuksen (O3) kautta. Näiden kaasujen päästöjä rajoitetaan muiden kansainvälisten sopimusten puitteissa, eivätkä Kioton pöytäkirjan päästöjen rajoitus- ja vähennysvelvoitteet koske niitä. Niiden päästöistä on kuitenkin raportoitava ilmastosopimukselle kansallisessa inventaarioraportissa.

F-kaasut

Yhteinen nimitys HFC-yhdisteille (fluorihiilivedyille), PFC-yhdisteille (perfluorihiilivedyille), rikkiheksafluoridille (SF6) ja typpitrifluoridille (NF3), joiden päästöjä Kioton pöytäkirja pyrkii rajoittamaan ja vähentämään.

GWP-kertoimet

Eri kasvihuonekaasujen yhteismitallistamisessa käytetyt GWP (global warming potential,ominaislämmitysvaikutus) -kertoimet.

Hiilidioksidi

Hiilidioksidi (CO2) on ihmiskunnan tuottamista kasvihuonekaasuista merkittävin. Valtaosa ihmiskunnan tuottamasta hiilidioksidista on peräisin fossiilisten polttoaineitten (mm. öljyn, kivihiilen ja maakaasun) käytöstä. Toinen tärkeä päästölähde on trooppisten metsien hävittäminen ja muu maankäytön muuttuminen.

IPCC

IPCC:n eli hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (Intergovernmental Panel on Climate Change) tarkoituksena on tuottaa tieteellinen perusta ilmastopolitiikkaa koskevaa kansallista ja kansainvälistä päätöksentekoa varten.

Ilmastopoliittisen päätöksenteon tueksi IPCC valmistelee ilmastonmuutosraportteja tutkijaryhmissä. Ryhmät keräävät ja arvioivat julkaistua tieteellistä tietoa ilmastonmuutoksesta, sen vaikutuksista ja hillitsemismahdollisuuksista sekä siihen sopeutumisesta. IPCC ei siis tee uutta ilmastonmuutostutkimusta, vaan analysoi ja kokoaa yhteen olemassa olevaa tieteellistä tietoa. Se ei myöskään ehdota ilmastopoliittisia vaihtoehtoja.

IPCC:n perustivat vuonna 1988 Maailman ilmatieteen järjestö WMO ja YK:n ympäristöohjelma UNEP. Päätös paneelin muodostamisesta syntyi jo vuonna 1979 Maailman ilmatieteen järjestö WMO:n järjestämässä ensimmäisessä Maailman ilmastokonferenssissa.

Suomessa IPCC-työstä vastaa ympäristöministeriön asettama IPCC-työryhmä, joka kokoaa yhteen alan tutkijat ja eri ministeriöiden edustajat.

Ilmastosopimus

Ilmastonmuutosta koskeva YK:n puitesopimus (UNFCCC), joka allekirjoitettiin Rio de Janeirossa 1992.

Kansallinen arviointijärjestelmä

Kioton pöytäkirja edellyttää, että osapuolilla on kansallinen järjestelmä kasvihuonekaasupäästöjen ja nielujen aikaansaamien poistumien arvioimista ja raportoimista varten. Kansallisen järjestelmän tulee kattaa inventaarioiden valmistelu, arviointi ja raportointi sekä lähtötietojen hankinta, päästölaskenta ja epävarmuusarviointi, laadunvarmistus sekä inventaarion kansallinen tarkastaminen ja hyväksyminen. Järjestelmää varten tulee nimetä kansallinen vastuuyksikkö ja määritellä inventaarioon liittyvät vastuunjaot sekä lainsäädännölliset ja menettelylliset järjestelyt.

Kansallinen inventaarioraportti

Kansallisen kasvihuonekaasuinventaarion tulokset sisältävä raportti, joka tulee toimittaa vuosittain ilmastosopimuksen sihteeristölle, Kioton pöytäkirjalle ja EU:n komissiolle. Inventaarioraportti sisältää tiedot muun muassa osapuolimaan kasvihuonekaasujen päästöjen kehityksestä ja päästölähteistä, päästölaskennassa käytetyistä menetelmistä, oletuksista ja tietolähteistä, epävarmuustarkastelusta sekä laadunvarmistuksesta ja tarkastuksesta.

Kasvihuonekaasu

Kioton pöytäkirjan kattamat seitsemän kasvihuonekaasua ovat hiilidioksidi CO2, metaani CH4, dityppioksidi N2O sekä HFC-yhdisteet (fluorihiilivedyt), PFC-yhdisteet (perfluorihiilivedyt), rikkiheksafluoridi SF6 ja typpitrifluoridi NF3. HFC- PFC-yhdisteitä sekä rikkiheksafluoridia (SF6) ja typpitrifluoridia (NF3) kutsutaan yhteisellä nimellä F-kaasuiksi. Muita merkittäviä kasvihuonekaasuja ovat vesihöyry, otsoni sekä nk. CFC- ja HCFC-yhdisteet. Kasvihuonekaasut aiheuttavat ilmaston lämpenemistä haittaamalla auringon lämpösäteilyn pääsyä ilmakehästä takaisin avaruuteen.

Kasvihuonekaasuinventaario

Kasvihuonekaasujen päästöinventaario on kansallisten kasvihuonekaasupäästöjen vuosittainen laskenta, jonka tulokset kootaan määrämuotoisiin raportointitauluihin ja kansalliseen inventaarioraporttiin ja toimitetaan vuosittain ilmastosopimuksen sihteeristölle, Kioton pöytäkirjalle sekä EU:n komissiolle.

Kasvihuonekaasujen seurantajärjestelmä (EU)

Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen mukainen järjestelmä yhteisön kasvihuonekaasujen seurannasta ja Kioton pöytäkirjan täytäntöönpanosta, joka velvoittaa jäsenmaat osallistumaan EU:n yhteiseen kasvihuonekaasujen inventaarioon ja muuhun ilmastopolitiikkaan ja sen yksityiskohtaisten toimien seurantaan ja arviointiin.

Kioton pöytäkirja

YK:n ilmastosopimusta täsmentävä Kioton pöytäkirja astui voimaan vuonna 2005. Se on ensimmäinen oikeudellisesti sitova sopimus, jonka avulla päästöjä on vähennetty kansainvälisesti. EU ja Suomi ratifioivat pöytäkirjan toukokuussa 2002. Pöytäkirja velvoittaa B-liitteessä lueteltuja maita (teollisuusmaat) rajoittamaan tai vähentämään kasvihuonekaasupäästöjänsä liitteessä mainittujen velvoitteiden mukaisesti.

Kioton pöytäkirjan osapuolet voivat täydentää kansallisia päästövähennystoimiaan Kioton joustomekanismien avulla. Joustomekanismien tarkoituksena on edistää päästövähennysten kustannustehokkuutta ja joustavuutta. Lisäksi kohdemaat hyötyvät saadessaan rahoitusta. Kioton pöytäkirjassa maa ei voi kuitenkaan täyttää päästövähennysvelvoitteitaan pelkästään mekanismien avulla, vaan sen on hoidettava merkittävä osa velvoitteestaan kotimaisilla päästövähennystoimilla.

Joustomekanismeja on Kioton pöytäkirjassa kolme:

• Yhteistoteutus (Joint Implementation, JI), jossa teollisuusmaa rahoittaa kasvihuonekaasujen päästöjä vähentäviä tai nieluja lisääviä hankkeita toisessa teollisuusmaassa.

• Puhtaan kehityksen mekanismi (Clean Development Mechanism, CDM), jonka avulla teollisuusmaa rahoittaa päästövähennyshankkeita tai nieluja lisääviä kestävän kehityksen mukaisia hankkeita kehitysmaassa ja saa siirtää käyttöönsä hankkeesta saadut päästövähennykset.

• Kansainvälinen päästökauppa (Emissions Trading, iET), jossa sallitun päästömääränsä ylittänyt teollisuusmaa voi ostaa toiselta, sallitun päästömääränsä alittaneelta teollisuusmaalta päästöyksiköitä.

Kioton toisella velvoitekaudella vuosina 2013–2020 rajoitetaan mekanismien käyttöä. Maat, joilla ei ole velvoitetta toisella velvoitekaudella, eivät voi käyttää Kioton mekanismeja, kun taas toiseen velvoitekauteen osallistuvat maat voivat käyttää heti puhtaan kehityksen mekanismia ja myöhemmin myös yhteistoteutusta ja kansainvälistä päästökauppaa.

LULUCF

Maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous -sektori kansallisessa kasvihuonekaasupäästöjen inventaariossa.

Lähde

Prosessi tai toiminta, joka vapauttaa kasvihuonekaasun, aerosolin tai kasvihuonekaasun esiasteen ilmakehään.

Metaani (CH4)

Metaania syntyy orgaanisten ainesten - esimerkiksi lannan, jätevesilietteen tai biohajoavan jätteen - mätänemisen ja mädätyksen yhteydessä. Kaatopaikat ovat suurin metaanipäästöjen lähde.

Nielu

Prosessi, toiminta tai mekanismi, joka sitoo kasvihuonekaasun, aerosolin tai kasvihuonekaasun esiasteen ilmakehästä.

Poistuma (ilmakehästä)

Hiilinielu kerää ja varastoi jotakin hiiltä sisältävää kemiallista yhdistettä, yleensä hiilidioksidia. Tärkeimmät hiilinielut ovat meret ja metsät. Levät ja kasvit muuttavat fotosynteesissä ilman hiilidioksidia omaksi biomassakseen. Lisäksi meriin liukenee hiilidioksidia sellaisenaan ja muissa epäorgaanisissa muodoissa. Maaperä sitoo jonkin verran hiilidioksidia, mutta toisaalta se myös vapauttaa sitä. Maatalousmaat ovat yleensä hiilidioksidin lähteitä eivätkä nieluja.

Päästö

Ihmiskunta lisää kaiken aikaa ilmakehän kasvihuonekaasujen määrää. Lämmitysvaikutukseltaan merkittävin kaasu on hiilidioksidi (CO2), josta valtaosa on peräisin fossiilisten polttoaineiden – öljyn, kivihiilen ja maakaasun – käytöstä.

Raportointisektori

Päästöt raportoidaan seuraavilta sektoreilta:

Energia:

polttoaineiden energiakäyttö sekä polttoaineiden tuotantoon, jakeluun ja kulutukseen liittyvät haihtuma- ja karkauspäästöt

Teollisuusprosessit ja tuotteiden käyttö:

teollisuusprosesseista vapautuvat, raaka-aineiden ja polttoaineiden raaka-ainekäytöstä aiheutuvat päästöt, F-kaasujen käytöstä aiheutuvat päästöt sekä päästöt dityppioksidin käytöstä teollisissa ja lääketieteellisissä sovelluksissa

Maatalous:

kotieläinten ruoansulatuksen CH4-päästöt, lannankäsittelyn CH4- ja N2O-päästöt, maaperän N2O-päästöt, kasvintähteiden pellolla polton N2O-päästöt sekä kalkituksen ja urealannoituksen CO2-päästöt

Maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous (LULUCF):

CO2-päästöt ja -poistumat maankäyttöluokista metsämaa, viljelysmaa, ruohikkoalueet, kosteikot, rakennetut alueet ja muu maa. Lisäksi raportoidaan mm. puutuotteiden, maastopalojen ja metsäkulotuksen päästöt sekä pellonraivauksen, metsälannoituksen, ojitettujen metsämaiden ja turvetuotantoalueiden N2O-päästöt ja ojitettujen metsämaiden ja turvetuotantoalueiden CH4-päästöt

Jäte:

kaatopaikat, kompostointi ja jätevesien käsittely

lisäksi raportoidaan teollisuusprosesseissa ja energiasektorilla NMVOC- ja CH4-päästöistä syntyvät epäsuorat CO2-päästöt

..

Sallittu päästömäärä

Kioton pöytäkirjan kullekin B-liitteessä listatulle osapuolelle määritelty enimmäispäästömäärä, jota kyseinen osapuoli ei saa ylittää velvoitekaudella. Sallittu päästömäärä ilmaistaan ekvivalentteina hiilidioksiditonneina.

Uudelleenlaskenta

Inventaariolaskennassa käytetty vakiomenetelmä yhtenäisyyden ja johdonmukaisuuden varmistamiseksi on laskea estimaatit uudelleen käyttämällä samaa menetelmää kaikille inventaariovuosille. Uudelleenlaskennan tarkoitus on varmistaa, että koko aikasarja on tuotettu uuden datan ja/tai menetelmän mukaisesti.

Velvoitekausi

Ajanjakso, jonka aikana Annex I maiden Kioton pöytäkirjan asettamat päästöjen rajoitus- ja vähennysvelvoitteet on täytettävä. Kioton pöytäkirjan ensimmäinen velvoitekausi koski vuosia 2008-2012 ja toinen velvoitekausi vuosia 2013-2020.

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kasvihuonekaasut [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-6049. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.12.2018].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/khki/kas.html