Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

Julkaistu: 22.12.2014

Puuaineksesta yli puolet poltetaan

Suomessa käytetyn puun kokonaismäärästä poltettiin lähes 52 prosenttia vuonna 2013. Osuus on viime vuosina hieman kasvanut. Paperiin ja kartonkiin sitoutui 19 prosenttia, sahatavaraan 11, puulevyihin 3 sekä vientimassoihin 7 prosenttia puuaineksesta. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen metsätilinpidon puun käyttötaseesta ja massataseesta.

Puuaineksen sitoutuminen tuotteisiin vuosina 1990–2013

Puuaineksen sitoutuminen tuotteisiin vuosina 1990–2013

Polttoainekäytön suuri osuus johtuu pääasiassa metsäteollisuuden puuainesjäämien kuten kuoren ja jäteliemien poltosta. Polton osuutta on kasvattanut myös metsähakkeen lisääntynyt käyttö energiantuotannossa.

Puuaineksen käyttömäärät on laskettu puun kuiva-aineena. Esimerkiksi tuoreen raakapuun kuiva-ainepitoisuus on keskimäärin 43 prosenttia. Metsäteollisuuden jäteliemien puukuiva-ainepitoisuus on noin 70 ja paperin ja kartongin keskimäärin 65 prosenttia. Paperi ja kartonki sisältävät puuaineksen lisäksi myös erilaisia päällyste- ja täyteaineita.

Metsätilinpitoon on koottu Metsäntutkimuslaitoksen, Tilastokeskuksen, Metsäteollisuus ry:n ja Tullin tietoja puun tarjonnasta ja käytöstä vuosilta 1990-2013.


Lähde: Metsätilinpito 2013, Tilastokeskus

Lisätietoja: Jukka Muukkonen 029 551 3224, ymparisto.energia@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds

Julkaisu pdf-muodossa (268,6 kt)

Taulukot

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 22.12.2014

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Metsätilinpito [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-6222. 2013. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/mettp/2013/mettp_2013_2014-12-22_tie_001_fi.html