Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

2. Henkilöverotietoihin perustuvat tulokset

Henkilöveroaineistosta lasketut tietokantataulut on laadittu vuosille 2000 – 2012. Henkilöverorekisteristä on haettu verotiedot sellaisille luonnollisille henkilöille ja heidän puolisoille, jotka viljelevät maatilarekisteriin kuuluvaa maatilaa ja joiden maatalouden tuloja verotetaan MVL:n mukaan. Puolisoiden tiedot on sitten laskettu yhteen, joten tilastoyksiköllä tarkoitetaan viljelijäpuolisoiden yhteenlaskettuja tietoja. Voidaan myös puhua maatilayrityksen omistajapuolisoista tai viljelijäperheestä. Lasten mahdollisia veronalaisia tuloja ei kuitenkaan ole huomioitu tilastossa. Henkilöverotietojen pohjalta voidaan tehdä päätelmiä siitä, mikä osuus viljelijäpuolisoiden tuloista tulee maataloudesta ja mikä osuus muista tulolähteistä. Viljelijäpuolisoiden tuloista yhä suurempi osa tuleekin muualta kuin maataloudesta. Maatalouden tulojen osuus vuodesta 2000 vuoteen 2012 viljelijäperheen kokonaistuloista on laskenut 37 prosentista 31 prosenttiin.

Luonnollisten henkilöiden omistamia maatilayrityksiä MVL tarkastelussa oli vuonna 2012 kaikkiaan 50 001 kappaletta, mutta syystä tai toisesta muutamaa tunnusta ei ollut mukana henkilöverotietokannassa, joten lopullisen tarkastelun kohteena olevaan henkilöveroaineistoon tuli mukaan 49 998 viljelijän ja 35 809 puolison tiedot. Perheviljelmien määrä aleni 13 vuodessa noin 29 prosenttia. Henkilöverotietojen pohjalta laadituissa kuntakohtaisissa taulukoissa käytetään maatilan sijaintikuntaa eikä viljelijän kotikuntaa.

Viljelijöiden keski-ikä on kasvanut neljällä vuodella vuodesta 2000 vuoteen 2012, alle 35 vuotiaiden viljelijöiden ikäluokka on lähes puolittunut saman ajanjakson aikana. Samanaikaisesti yli 65 vuotiaiden viljelijöiden omistamien tilojen määrä kasvoi noin 29 prosentilla, vaikka kaikkien perheviljelmien osuus supistui 29 prosenttia. Toisaalta yhtymien osakkaiden ikäjakaumasta ei ole tehty erillistä selvitystä, mutta oletettavasti yhtymän osakkaiden ikäjakauman keskiarvo olisi alhaisempi kuin luonnollisina henkilöinä toimivilla viljelijöillä.

Metsätalouden puhdas pääomatulo oli vuonna 2008–2012 yleisesti suhteellisen matalalla tasolla verrattuna esimerkiksi vuoteen 2007. Tilanne johtuu em. vuosina sovelletusta metsätalouden verohuojennuksesta. Tämä näkyy myös viljelijäperheiden tulonmuodostuksessa. Vuosina 2000–2005 metsätalouden tulot eivät ole metsän pinta-alaverotuksen takia täysin vertailukelpoisia vuosien 2006–2012 tuloksiin, jolloin metsätalouden tuloja on verotettu yksinomaan metsätalouden pääomaverotuksen mukaan. Maanviljelijöistä yli 40 prosenttia kuului 2000–luvun alkupuolen siirtymäkaudella metsän pinta-alaverotuksen piiriin. Metsätaloutta käsittelevässä luvussa on vertailun vuoksi laskettu myös 'korjattu puhdas pääomatulo', jossa verohuojennuksen vaikutus on poistettu puhtaasta pääomatulosta. Viljelijäperheiden maa- ja metsätalouden yhteenlasketut tulot vuonna 2000 olivat noin 16 300 euroa, kun vuonna 2012 ne olivat noin 22 700 euroa.

Taulukko 7. Luonnollisten henkilöiden omistamat maatilayritykset, viljelijöiden keski-ikä, sekä veronalaiset tuloerät ikäryhmittäin vuosina 2000 ja 2012

    Viljelijän ikä
Vuosi Kaikki ikäryhmät yhteensä %-osuus valtion veronal. tuloista Alle 35 vuotta %-osuus valtion veronal. tuloista 35 - 49 vuotta. %-osuus valtion veronal. tuloista 50 - 64 vuotta %-osuus valtion veronal. tuloista yli 65 vuotta %-osuus valtion veronal. tuloista
Tilojen lkm 2000 70 083 .. 8 410 .. 31 050 .. 26 966 .. 3 657 ..
2012 49 998 .. 4 143 .. 17 594 .. 23 561 .. 4 700 ..
Viljelijän keski-ikä 2000 47 .. 30 .. 42 .. 55 .. 70 ..
2012 51 .. 30 .. 43 .. 57 .. 69 ..
Puolisoiden valtionveronalaiset tulot 2000 35 235 100 30 369 100 37 221 100 35 655 100 26 460 100
2012 59 118 100 51 885 100 63 955 100 59 265 100 46 650 100
Puolisoiden maatalouden ansio ja pääomatulot euroa 2000 13 187 37 13 622 45 14 363 39 12 619 35 6 387 24
2012 18 171 31 19 476 38 22 721 36 16 733 28 7 195 15
Puolisoiden metsätalouden tulot euroa yht 2000 3 137 9 3 031 10 3 247 9 3 113 9 2 609 10
2012 4 561 8 4 465 9 4 825 8 4 586 8 3 530 8
Puolisoiden työtulot ja tulonsiirrot euroa yht 2000 14 052 40 10 902 36 14 825 40 14 195 40 13 675 52
2012 28 380 48 23 882 46 29 186 46 28 400 48 29 236 63
Puolisoiden muut tulot euroa yht 2000 5 147 15 2 900 10 5 074 14 6 095 17 3 938 15
2012 8 635 15 4 666 9 7 768 12 10 274 17 7 158 15

Lähde: Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Juhapekka Kyllönen 09 1734 2917, maataloustilastot@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala


Päivitetty 3.4.2014

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-304X. 2012, 2. Henkilöverotietoihin perustuvat tulokset . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/mmtal/2012/mmtal_2012_2014-04-03_kat_002_fi.html