Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

1. Ulkomaiset suorat sijoitukset vuonna 2014

Tässä katsauksessa tarkastellaan ulkomaisten suorien sijoitusten globaalia kehitystä sekä Suomen sijoitusvirtoja ja näiden sijoitusvirtojen vaikutusta Suomen kansantalouteen vuonna 2014. Katsauksen eri osioissa on nostettu esiin lukujen tulkintaan vaikuttavia tekijöitä ja myös tilaston kuvauskohde on syytä huomioida lukuja käytettäessä. Ulkomaisten suorien sijoitusten tilasto kuvaa lähinnä monikansallisten konsernien kotimaisten ja ulkomaisten yksiköiden välisiä rahoitustaloustoimia ja niistä syntyviä saamisia ja velkoja sekä kansainvälisiä yrityskauppoja. Ulkomaiset suorat sijoitukset -tilasto ei monissakaan tapauksissa kuvaa ulkomaisten tekemiä reaali-investointeja Suomeen. Jos esimerkiksi ulkomaisessa määräysvallassa oleva kotimainen yritys tekee tehtaan laajennusinvestoinnin Suomessa eikä saa tähän rahoitusta suoraan ulkomaiselta sijoittajalta, laajennusinvestoinnin arvosta ei kohdistu mitään suorien sijoitusten tilastoon. Lisää tässä katsauksessa käytettyjen käsitteiden määritelmiä löytyy tilaston kotisivulta (http://tilastokeskus.fi/til/ssij/kas.html).

1.1 Suorat sijoitukset maailmanlaajuisesti

YK:n kauppa- ja kehitysjärjestön julkaiseman investointiraportin mukaan maailman suorien sijoitusten virrat vähenivät 16 prosenttia vuonna 2014, vaikka samalla ajanjaksolla maailmankauppa kasvoi 3,4 prosenttia ja koko maailman yhteenlaskettu bruttokansantuote 2,6 prosenttia (UNCTAD: World Investment Report 2015). Ulkomaisten suorien sijoitusten vähenemiseen vaikutti taloudellisen ja poliittisen epävakauden lisääntyminen. Lisäksi investointivirtojen supistumiseen vaikutti myös merkittävät yritysjärjestelyt, joissa ulkomainen sijoittaja vetäytyi kohdemaasta. Suuria kansainvälisiä yli miljardin dollarin arvoisia yritysjärjestelyjä tehtiin vuonna 2014 yhteensä 223, mikä on eniten sitten vuoden 2008.

Yhteenlaskettuna ulkomaisia suoria sijoituksia tehtiin maailmanlaajuisesti 924 mrd. euroa, josta 376 mrd. euroa suuntautui kehittyneisiin maihin ja 513 mrd. euroa kehittyviin talouksiin. Kehittyneisiin maihin suuntautuneet sijoitukset supistuivat 28 prosenttia, kun taas sijoitukset kehittyviin maihin kasvoivat 2 prosenttia. Kiinasta tuli ensimmäistä kertaa suurin suorien sijoitusten kohdemaa. Sijoittajamaista Yhdysvallat oli edelleen suurin ennen Kiinaa ja Japania.

Kuvio 1: Maailmanlaajuiset suorien sijoitusten virrat 2004-2014

Kuvio 1: Maailmanlaajuiset suorien sijoitusten virrat 2004-2014

Eurooppaan suuntautuneet sijoitukset vähenivät 11 prosenttia edellisvuodesta. Suorat sijoitukset Venäjälle vähenivät 70 prosenttia. Euroopan muista maista sijoitukset mm. Irlantiin, Belgiaan, Ranskaan ja Espanjaan supistuivat, kun taas sijoitukset Iso-Britanniaan, Sveitsiin ja Suomeen lisääntyivät selvästi.

Raportissa ennustetaan sijoitusvirtojen kasvavan vuosina 2015-2017. Vuoden 2015 kasvuennuste on 11 prosenttia. Tulevien vuosien kasvutrendi perustuu UNCTADin omaan investointivirtojen mallinnustyöhön sekä monikansallisten suuryritysten johtajille tehtyyn kyselyyn, jonka mukaan aiempaa suurempi osuus yrityksistä aikoi lisätä suoria sijoituksia lähivuosina. Kasvuennusteen toteutumisen riskejä ovat mm. kansainvälisten konfliktien laajentuminen, eurokriisin jatkuminen ja joidenkin kasvavien markkina-alueiden talouskasvun hidastuminen.

Kuvio 2. Ulkomaisten suorien sijoitusten virrat 2004-2014

Kuvio 2. Ulkomaisten suorien sijoitusten virrat 2004-2014

¹) Luvut vuodesta 2013 alkaen eivät ole täysin vertailukelpoisia vuosien 2004-2012 lukujen kanssa johtuen kansainvälisen tilastointistandardin muutoksista.

1.2 Suorat sijoitukset ulkomailta Suomeen

Suomen taloudessa vuosi 2014 oli kolmas peräkkäinen taantumavuosi. Bruttokansantuote laski 0,4 prosenttia ja työttömyysaste nousi 8,2 prosentista 8,7 prosenttiin. Myös Suomen kansantalouden ulkoinen tasapaino heikkeni. Vaihtotase oli edelleen alijäämäinen, vaikka alijäämä supistuikin edellisvuoden 3,4 mrd. eurosta 1,8 mrd. euroon. Ulkomainen nettovarallisuus vuoden 2014 lopussa oli -8,2 miljardia euroa, kun se vuotta aiemmin oli 7,1 miljardia euroa positiivinen. Ulkomainen nettovarallisuus on laskenut jo vuodesta 2010 alkaen.

Suoria sijoituksia Suomeen vuonna 2014 tehtiin nettomääräisesti 13,0 mrd. euroa. Suorien sijoitusten voimakas kasvu johtui erityisesti yrityskaupoista, joissa merkittäviä suomalaisessa omistuksessa olleita yrityksiä siirtyi joko kokonaan tai osittain ulkomaalaisomistukseen. Myös monikansallisten konsernien sisäiset lainajärjestelyt kasvattivat Suomeen suuntautuvia suoria sijoituksia.

Ulkomaiset suorat sijoitukset tulkitaan usein liian suoraviivaisesti reaali-investointeina, mutta näin ei viime vuonna julkistetun tutkimuksen mukaan useinkaan ole (ETLA, Topias Leino ja Jyrki Ali-Yrkkö: How does foreign direct investment measure real investment by foreign owned companies) . Läpivirtasijoitukset ja yritysten omistusmuutokset eivät useinkaan johda reaali-investointeihin sijoituksen kohdemaassa. Toisaalta jos maassa jo toimivat ulkomaiset yritykset käyttävät investointiensa rahoitukseen kotimaisia rahoituskanavia, ei tämä näy ulkomaisena suorana sijoituksena. Lisäksi tulkintavaikeuksia tuo yritystoiminnan keskittyneisyys. Lukuisa määrä pieniä kasvuyrityksiin tehtyjä sijoituksia peittyy monikansallisen yrityksen normaaleihin konsernin sisäisin rahoitusjärjestelyihin. Tilaston tulkintavaikeuksista huolimatta Suomen houkuttelevuus sijoituskohteena ei näyttäisi olevan heikkenemässä. Tätä tulkintaa tukee myös Finpron tilasto, jonka mukaan vuonna 2014 uusia ulkomaalaisomisteisia yrityksiä tuli Suomeen 229, kuin vuotta aiemmin vastaava luku oli 213.

Ulkomaisten suorien sijoitusten arvo vuoden 2014 lopussa oli 77,3 mrd. euroa, mistä oman pääoman osuus oli 62,0 mrd. euroa ja vieraaseen pääomaan luettavien sijoitusten arvo 15,3 mrd. euroa. Vuoden 2014 aikana ulkomaisten suorien sijoitusten arvo kasvoi 13,0 mrd. euroa. Sijoituskannan kasvu näkyy sekä oman että vieraan pääoman erissä ja johtuu pääosin sijoitusten nettovirrasta (ks. taulukko 1).

Taulukko 1. Suorat sijoitukset ulkomailta Suomeen

Yhteensä Oma pääoma Vieras pääoma
Sijoituskanta 31.12.2013 64,4 56,1 8,3
Rahoitustaloustoimet 14,7 6,1 8,6
Uudelleen sijoitetut voitot -1,6 -1,6 0,0
Valuuttakurssimuutokset -0,1 0,0 -0,1
Muiden arvostuserien muutokset                -0,1 1,4 -1,5
Sijoituskanta 31.12.2014 77,3 62,0 15,3

Maittain tarkasteltuna Suomeen on tehty suoria sijoituksia erityisesti Ruotsista (41 % sijoituskannasta), Alankomaista (18 %), Luxemburgista (11 %) ja Tanskasta (7 %). Maaryhmittäin tarkasteltuna sijoitukset Suomeen tulevat pääosin EU:n alueelta, jonka yhteenlaskettu osuus sijoituskannasta vuonna 2014 oli 92 prosenttia. Euromaiden osuus vuonna 2014 kasvoi 31 prosentista 38 prosenttiin, mikä johtui pääosin Luxemburgista ja Alankomaista tulleiden sijoitusten voimakkaasta kasvusta. Tässä esitetyt osuudet on laskettu välittömän sijoittajan kotimaan mukaan. Todellisuudessa sijoituksia hallinnoidaan usein ulkomaisen tytäryhtiön kautta, jolloin perimmäinen valtaa käyttävä sijoittaja sijaitsee toisessa maassa. Näitä perimmäisen sijoittajan kotimaan mukaan laskettuja lukuja on tarkasteltu tarkemmin tämän katsauksen luvussa 1.5.

Kuvio 3. Suorat sijoitukset Suomeen välittömän sijoittajan maan mukaan 31.12.2014

Kuvio 3. Suorat sijoitukset Suomeen välittömän sijoittajan maan mukaan 31.12.2014

Toimialoittain tarkasteltuna Suomeen suuntautuvat ulkomaiset suorat sijoitukset kohdistuvat erityisesti rahoitusalan ja metalliteollisuuden yrityksiin. Sijoituksen toimiala määräytyy kotimaisen yksikön toimialan mukaan. Tällöin rahoitusalan osuutta kasvattavat järjestelyt, joissa esimerkiksi suomalaista teollisuusyritystä hallinnoidaan ulkomailta käsin tätä tarkoitusta varten perustetun kotimaisen holding-yhtiön kautta.

Suomeen suuntautuneista sijoituksista ulkomaisille sijoittajille kirjautui tuottoja yhteensä 4,6 mrd. euroa vuonna 2014. Osinkoja näistä sijoituksista maksettiin 5,6 mrd. euroa ja korkoja 0,6 mrd. euroa eli yhteensä selvästi enemmän kuin mitä sijoitukset tuottivat vuonna 2014. Eroa oli 1,6 mrd. euroa, mikä kirjataan Suomesta ulkomaille maksettuihin uudelleen sijoitettuihin voittoihin negatiivisena eränä ja vastaavasti se pienentää ulkomailta Suomeen suuntautuvien suorien sijoitusten virtaa. Uudelleen sijoitetut voitot kuvaavat tiettynä vuonna kertyneiden ja omistajille maksettujen tuottojen välistä eroa. Negatiivinen uudelleen sijoitettu voitto syntyy esimerkiksi tilanteessa, jolloin aiempina vuosina kertyneet voittovarat jaetaan omistajalle yhtenä vuotena.

Ulkomaille maksetut tuotot suhteutettuna sijoitusten arvoon säilyivät lähes edellisvuoden tasolla. Vuonna 2014 tuotto suhteutettuna vuoden lopun sijoitusten arvoon oli 5,9 %, kun vuosina 2010-2013 tuottoprosentti oli keskimäärin 6,6.

1.3 Suorat sijoitukset Suomesta ulkomaille

Suomesta tehtiin suoria sijoituksia ulkomaille vuonna 2014 nettomääräisesti ‑0,4 miljardia euroa. Pääomaa siten vietiin ulkomaille hieman vähemmän kuin pääomaa palautui. Oman pääoman sijoituksia ulkomaille tehtiin nettomääräisesti 1,3 mrd. euroa, mutta vieraan pääoman saamisten vähentyminen 1,8 mrd. eurolla laski vuoden 2014 sijoitusten nettovirran negatiiviseksi. Eniten pääomaa vietiin suorina sijoituksina Alankomaihin (+2,5 mrd. euroa), ja Sveitsiin (+2,4 mrd. euroa). Eniten suoriin sijoituksiin sitoutunutta pääomaa puolestaan palautui Yhdysvalloista (-2,0 mrd. euroa) ja Belgiasta (-1,5 mrd. euroa).

Taulukko 2. Suorat sijoitukset Suomesta ulkomaille

Yhteensä Oma pääoma Vieras pääoma
Sijoituskanta 31.12.2013         105,4 99,4 5,9
Rahoitustaloustoimet -0,4 1,3 -1,8
Uudelleen sijoitetut voitot 0,0 0,0 0,0
Valuuttakurssimuutokset -1,7 -1,2 -0,5
Muiden arvostuserien muutokset -6,7 -5,9 -0,6
Sijoituskanta 31.12.2014        96,6 93,6 3,0

Ulkomaille suuntautuvien suorien sijoitusten arvo vuoden 2014 lopussa oli 96,6 mrd. euroa, mistä oman pääoman osuus oli 93,6 mrd. euroa ja vieraaseen pääomaan luettavien sijoitusten arvo 3,0 mrd. euroa. Suorien sijoitusten sijoituskannan arvo laski 8,8 mrd. euroa vuoden 2014 aikana. Varsinaisia sijoitustoimia merkittävämpi arvonlaskun selittäjä on valuuttakurssien ja muiden arvostuserien muutokset. Muiden arvostuserien muutokseen (-6,7 mrd. euroa) kirjautuu ulkomailta omistettujen kohteiden arvonmuutos, joka perustuu markkina-arvon muutoksiin listatuissa yhtiöissä ja kirjanpitoarvoon listaamattomissa kohteissa. Muihin arvonmuutoksiin kirjataan myös sellaiset luokitusmuutokset, jotka johtuvat sijoitustyypin muuttumisesta. Esimerkiksi jos omistuksen oikeuttava äänivalta ulkomaisessa sijoituskohteessa laskee alle 10 prosentin, ei sijoitus enää täytä suoran sijoituksen kriteereitä ja se luokitellaan joko arvopaperisijoituksesi tai muuksi sijoitukseksi.

Maittain tarkasteltuna ulkomaiset suorat sijoitukset suuntautuvat erityisesti Ruotsiin (32 % sijoituskannasta) ja Alankomaihin (19 %). Maaryhmittäin tarkasteltuna sijoitukset Suomesta suuntautuvat pääosin EU:n alueelle, jonka yhteenlaskettu osuus sijoituskannasta vuoden 2014 lopussa oli 82 prosenttia. Valuuttaunioniin kuuluvien maiden osuus vuoden 2014 lopussa oli 45 prosenttia. EU:n ulkopuolisia merkittäviä suoria sijoituksia löytyy Yhdysvalloista (6,2 mrd. euroa), Sveitsistä (3,7 mrd. euroa) ja Venäjältä (2,2 mrd. euroa). Venäjän sijoitusten arvo laski 0,6 mrd. euroa edellisvuodesta.

Yllä lasketut osuudet on laskettu välittömän sijoituskohteen maan mukaan, jolloin Aasian kasvavien talouksien osuus jää vähäiseksi. Esimerkiksi Kiinaan suuntautuvien sijoitusten arvo vuoden 2014 lopussa oli 0,2 mrd. euroa ja Intiaan 0,1 mrd. euroa, kun taas Suomalaiset tytäryhtiöt ulkomailla -tilaston mukaan Aasiassa ja Oseaniassa toimi vuonna 2013 yhteensä 694 suomalaisen yrityksen tytäryhtiötä ja niiden osuus ulkomailta kertyneestä liikevaihdosta oli 15 prosenttia. Suomesta ulkomaille suuntautuvista sijoituksista ei ole käytössä perimmäisen sijoituskohteen maan mukaisia tietoja, jolloin tarkempaa erittelyä lopullisesta sijoituskohteesta ei ole mahdollista esittää. Suuri osa esimerkiksi Benelux-maihin suuntautuvista sijoituksista liittyy globaalin yrityksen tai sen osan hallintaan ja itse tuotannollinen toiminta sijoittuu johonkin toiseen maahan - mm. muualle Eurooppaan tai Aasiaan.

Kuvio 4. Suorat sijoitukset Suomesta ulkomaille välittömän kohdemaan mukaan 31.12.2014

Kuvio 4. Suorat sijoitukset Suomesta ulkomaille välittömän kohdemaan mukaan 31.12.2014

Toimialoittain tarkasteltuna ulkomaille suuntautuvia suoria sijoituksia tehneet yritykset löytyvät pääosin metalliteollisuudesta ja palvelualoilta. Metalliteollisuuden yritysten sijoitusten arvo vuoden 2014 lopussa oli yhteensä 26,1 mrd. euroa, josta 7,5 mrd. euroa suuntautui Alankomaihin, 4,4 mrd. euroa Yhdysvaltoihin ja 4,2 mrd. euroa Ruotsiin. Palvelualojen yritysten sijoitusten arvo puolestaan vuoden 2014 lopussa oli yhteensä 31,3 mrd. euroa. Nämä sijoitukset keskittyivät voimakkaasti Ruotsiin (16,6 mrd. euroa) ja Alankomaihin (8,5 miljardia euroa).

Ulkomaille suuntautuneista sijoituksista Suomeen kirjautui tuottoja yhteensä 8,3 mrd. euroa vuonna 2014, mikä on 2,3 mrd. euroa enemmän kuin vuonna 2013. Osinkoja näistä sijoituksista saatiin 7,8 mrd. euroa ja korkoja 0,5 mrd. euroa. Kasvaneiden tuottojen ja pienentyneen sijoituskannan seurauksena Suomen saamat tuotot suhteutettuna ulkomaisten suorien sijoitusten arvoon kasvoivat selvästi edellisvuodesta. Vuonna 2014 tuottoprosentti oli 8,5, kun se vuotta aiemmin oli 5,6.

1.4 Suorat sijoitukset maksutaseessa

Suomeen suuntautuneiden ulkomaisten suorien sijoitusten arvo vuoden 2014 lopussa oli 77,3 mrd. euroa ja Suomesta ulkomaille suuntautuvien sijoitusten arvo 96,6 mrd. euroa. Suomella on siten edelleen enemmän suorien sijoitusten saamisia kuin velkoja, vaikkakin saamisten supistumisen ja velkojen kasvun seurauksena vuonna 2014 suoriin sijoituksiin liittyvä nettosaaminen puolittui 19,3 mrd. euroon edellisen vuoden 41,0 mrd. eurosta. Erityisesti suorat sijoitukset parantavat yrityssektorin ulkomaista nettovarallisuusasemaa, joka vuoden 2014 lopussa oli 26,1 mrd. euroa. Rahoitus- ja vakuutuslaitosten suoriin sijoituksiin liittyvät velat puolestaan ylittivät saamiset 7,8 mrd. eurolla. Suoriin sijoituksiin liittyvä nettovarallisuusasema on sama myös Maksutase ja ulkomainen varallisuusasema -tilastossa, vaikkakin maksutaseen bruttoluvut eroavat tässä esitetyistä suuntaperiaatteen mukaisista luvuista (Maksutaseen eroavaa tilastointitapaa on tarkasteltu tarkemmin tilastovuoden 2013 katsauksen luvussa 2.2).

Kuvio 5. Ulkomaiset suorat sijoitukset 2004-2014

Kuvio 5. Ulkomaiset suorat sijoitukset 2004-2014
¹) Luvut vuodesta 2013 alkaen eivät ole täysin vertailukelpoisia vuosien 2004-2012 lukujen kanssa johtuen kansainvälisen tilastointistandardin muutoksista.

Tuottoja suorista sijoituksista kirjautui ulkomailta Suomeen vuonna 2014 yhteensä 8,3 mrd. euroa ja Suomesta ulkomaille 4,6 mrd. euroa. Nämä omaisuustulot kirjautuvat Suomen vaihtotaseen ensitulon erään ja niiden nettovaikutus Suomen vaihtotaseeseen oli +3,7 mrd. euroa vuonna 2014. Suorien sijoitusten tuotot oli Suomen vaihtotaseen näkökulmasta myös ainoa ylijäämäinen sijoituslaji. Arvopaperisijoitusten tuottojen nettovaikutus vaihtotaseeseen oli -2,1 mrd. euroa ja muiden sijoitusten -1,3 mrd. euroa.

Kuviosta 6 voidaan myös nähdä, että suoriin sijoituksiin liittyvät tuotot ovat parantaneet Suomen vaihtotasetta koko tarkastelujakson 2004-2014. Suomen saamat vuotuiset tuotot ovat vaihdelleet 5,2 ja 8,5 mrd. euron välillä ja ylijäämää nämä sijoitukset ovat tuottaneet vuosittain 1,2 - 4,3 mrd. euroa.

Kuvio 6. Ulkomaisten suorien sijoitusten tuotot 2004-2014

Kuvio 6. Ulkomaisten suorien sijoitusten tuotot 2004-2014

¹) Luvut vuodesta 2013 alkaen eivät ole täysin vertailukelpoisia vuosien 2004-2012 lukujen kanssa johtuen kansainvälisen tilastointistandardin muutoksista.

1.5 Sijoitukset perimmäisen sijoittajan maan mukaan

Perinteisesti suoria sijoituksia on tarkasteltu vain välittömän sijoittajan kotimaan mukaan. Uudet tilastointistandardit ja aiempaa tarkemmalla tasolla kerätyt tiedot mahdollistavat suorien sijoitusten maakohtaisen analysoinnin myös perimmäisen suoran sijoittajan kotimaan mukaan vuodesta 2013 alkaen. Perimmäisellä suoralla sijoittajalla tässä yhteydessä tarkoitetaan sitä tahoa, joka on ylimpänä ulkomaisen suoran sijoittajan määräysvaltaketjussa. Perimmäinen suora sijoittaja ei ole minkään muun yksikön määräysvallassa ja se voi olla myös kotimainen yksikkö.

Kuviosta 7 voidaan nähdä, että Suomeen suuntautuvia suoria sijoituksia on tehty Ruotsista, Alankomaista ja Luxemburgista selvästi enemmän, jos sijoituksia tarkastellaan välittömän sijoittajan kotimaan mukaan. Tämä viittaa siihen, että näitä sijoituksia hallinnoidaan näihin maihin sijoittuneen yhtiön kautta, vaikka todellinen sijoittaja löytyykin jostain muualta. Yhdysvaltojen osalta tilanne onkin päinvastainen. Yhdysvalloista Suomeen suuntautuvien suorien sijoitusten kanta oli vuonna 2014 kymmenkertainen kun tarkastellaan perimmäisen suoran sijoittajan kotimaan mukaan (11,9 mrd. euroa), eikä välittömän sijoittajan kotimaan mukaan (1,1 mrd. euroa). Yhdysvalloista siis hallitaan selvästi suurempaa osaa Suomeen suuntautuvista suorista sijoituksista kuin näitä sijoituksia välittömästi tehdään. Myös Kanadan, Japanin, Ranskan ja Venäjän sijoitukset ovat suurempia, mikäli tarkastelu tehdään perimmäisen sijoittajan kotimaan mukaan. Perimmäisen suoran sijoittajan mukaisessa tarkastelussa myös Suomen osuus on merkittävä. Tämä johtuu siitä, että kotimaiset yritykset kierrättävät pääomaa ulkomaisten tytäryhtiöidensä kautta takaisin Suomeen.

Kuvio 7. Ulkomaiset suorat sijoitukset Suomeen vuonna 2014, sijoituskanta

Kuvio 7. Ulkomaiset suorat sijoitukset Suomeen vuonna 2014, sijoituskanta

1.6 Sijoitukset Suomesta ulkomaille perimmäisen sijoittajan mukaan

Suomesta ulkomaille suuntautuvien sijoitusten tilastointi perimmäisen kohdemaan mukaan ei ole mahdollista käytettävissä olevien tietolähteiden avulla. Sen sijaan Suomesta ulkomaille sijoituksia tehneiden yritysten määräysvaltaketjuja tutkimalla voidaan tarkastella, kuinka suuri osuus Suomen suorista sijoituksista ulkomaille on suomalaiskontrollissa olevien yritysten tekemiä. Tämän tarkastelun rajoitteena on pitäytyminen yrityksen omistusketjun yhtiömuotoisissa yksiköissä. Esimerkiksi Luxemburgiin rekisteröidyn emoyhtiön todellisia omistajia voivat olla suomalaiset yksityishenkilöt.

Vuonna 2014 Suomesta ulkomaille suuntautuvien sijoitusten arvo 96,6 mrd. euroa, josta 83 prosenttia oli suomalaiskontrollissa olevien yritysten hallussa. Suomen ulkopuolisia merkittäviä perimmäisiä sijoittajamaita olivat Ruotsi, Yhdysvallat ja Luxemburg (ks. kuvio 8).

Kuvio 8. Sijoitukset Suomesta ulkomaille perimmäisen sijoittajan kotimaan mukaan vuonna 2014

Kuvio 8. Sijoitukset Suomesta ulkomaille perimmäisen sijoittajan kotimaan mukaan vuonna 2014

Lähde: Ulkomaiset suorat sijoitukset 2014, Tilastokeskus

Lisätietoja: Kristian Taskinen 029 551 2238, maksutase@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ville Vertanen


Päivitetty 30.10.2015

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Ulkomaiset suorat sijoitukset [verkkojulkaisu].
ISSN=2342-3498. 2014, 1. Ulkomaiset suorat sijoitukset vuonna 2014 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ssij/2014/ssij_2014_2015-10-30_kat_001_fi.html