Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

1. Asuntokuntien käytettävissä oleva rahatulo keskimäärin 38 640 euroa

Asuntokuntien käytettävissä olevat rahatulot olivat vuonna 2014 keskimäärin 38 640 euroa. Reaalisesti tämä oli 0,5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Asuntokuntien mediaanitulo oli 31 420 euroa, mikä on 0,4 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2013. Mediaanitulo kuvaa keskivertoasuntokuntien tuloja ja niiden muutoksia luotettavammin kuin keskiarvotulo, koska mediaanitulo ei ole herkkä yksittäisille ääriarvohavainnoille. Etenkin pienemmissä väestöryhmissä yksittäiset äärihavainnot voivat vaikuttaa keskiarvotuloon siten, että se antaa ryhmän todellisesta tulotasosta harhaanjohtavan kuvan.

Palkkatulot vähenevät, saadut tulonsiirrot lisääntyvät

Asuntokuntien palkkatulot olivat viime vuonna keskimäärin 30 680 euroa, mikä on reaalisesti 1,2 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Taloustaantuma näkyy palkkatulojen lisäksi myös yrittäjätuloissa, joiden määrä väheni reaalisesti viime vuonna 1,5 prosenttia edellisvuodesta. Yrittäjätuloja asuntokunnat saivat viime vuonna keskimäärin 2 280 euron edestä. Yrittäjätulot muusta kuin maa- ja metsätaloudesta vähenivät 2,6 prosenttia, maatalouden yrittäjätuloissa vähennystä edellisvuoteen verrattuna oli 1,8 prosenttia. Yrittäjätulot metsätaloudesta sen sijaan kasvoivat, ne olivat keskiarvon mukaan reaalisesti 5,5 prosenttia suuremmat kuin vuotta aikaisemmin.

Omaisuustuloja asuntokunnat saivat vuonna 2014 keskimäärin 3 740 euron edestä, mikä oli 1,8 prosenttia enemmän kuin vuonna 2013. Omaisuustuloista eniten kasvoivat veronalaiset myyntivoitot, joita asuntokunnat saivat viime vuonna 8 prosenttia enemmän kuin vuonna 2013. Vuotta aikaisemmin myyntivoitot olivat kasvaneet tätä selvästi enemmän, eli runsaalla 50 prosentilla. Myyntivoitolle on tyypillistä, että niiden vuosivaihtelut ovat voimakkaita. Osinkotuloja asuntokunnat saivat vuonna 2014 keskimäärin noin kolme prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Tuotannontekijätuloja, jotka koostuvat palkka-, yrittäjä- ja omaisuustuloista, asuntokunnat saivat vuonna 2014 keskimäärin 36 710 euroa, missä vähennystä edellisvuoteen nähden oli prosentin verran.

Saadut tulonsiirrot asuntokuntaa kohden olivat vuonna 2014 keskimäärin 14 720 euroa, mikä on 2,9 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Saaduista tulonsiirroista eniten kasvoivat työttömyyteen liittyvät etuudet, jotka olivat vuonna 2014 keskiarvolla mitattuna 12,5 prosenttia suuremmat kuin vuotta aikaisemmin. Asumiseen liittyvät sosiaaliturvaetuudet kasvoivat reaalisesti 5,7 prosenttia ja vanhuuden turvaan liittyvät etuudet 3,3 prosenttia. Opintoetuuksia asuntokunnat saivat viime vuonna 1,2 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Saatuihin tulonsiirtoihin kuuluvista alaeristä viime vuonna vähenivät reaalisesti toimintarajoittuneisuuteen (kuten työkyvyttömyys- ja vammaisetuudet) liittyvät etuudet (-3,7 %), muut toimeentuloturvaetuudet (kuten toimeentulotuki) (-1,9 %), lapsiperheiden tuet ja etuudet (-1,3 %) ja leskeyteen ja orpouteen liittyvät etuudet (-1,1 %). Sairauksiin liittyvät etuudet pysyivät vuonna 2014 reaalisesti edellisvuoden tasolla.

Bruttotuloja eli yhteenlaskettuja palkka-, yrittäjä- ja omaisuustuloja sekä saatuja tulonsiirtoja asuntokunnat saivat vuonna 2014 keskimäärin 51 430 euroa. Reaalisesti tämä oli prosentin kymmenyksen enemmän kuin vuonna 2013.

Bruttotuloistaan asuntokunnat maksoivat veroja ja veronluonteisia maksuja vuonna 2014 keskimäärin 12 790 euron edestä, mikä on 2,2 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Taulukko 1. Asuntokuntien tulot, reaalimuutokset ja niiden vaikutus käytettävissä olevien rahatulojen muutokseen vuonna 2014. Tulot keskimäärin asuntokuntaa kohden, euroa vuodessa

Tulolaji Keskimäärin/asuntokunta vuonna 2014, € Reaalinen vuosimuutos 2014, % Kasvukontribuutio käytettävissä olevan rahatulon muutokseen, % -yksikköä
1. PALKKATULOT 30 684 -1,2 -1,0
1.1 joista: luontoisedut ja työsuhdeoptiot 429 -2,9 0,0
1.1.1 joista: työsuhdeoptiot 52 -17,5 0,0
2. YRITTÄJÄTULOT YHTEENSÄ 2 280 -1,5 -0,1
2.1. Yrittäjätulot maataloudesta 378 -1,8 0,0
2.2. Yrittäjätulot metsätaloudesta 306 5,5 0,0
2.3. Yrittäjätulot muusta yrittäjätoiminnasta 1 596 -2,6 -0,1
3. OMAISUUSTULOT YHTEENSÄ 3 744 1,8 0,2
3.1. Osinkotulot 1 504 -3,0 -0,1
3.2. Vuokratulot 539 2,3 0,0
3.3. Myyntivoitot 1 166 8,0 0,2
3.4. Muut omaisuustulot 535 2,9 0,0
4. TUOTANNONTEKIJÄTULOT 36 708 -1,0 -0,9
5. SAADUT TULONSIIRROT YHTEENSÄ 14 722 2,9 1,1
5.1. Sairausajan toimeentuloturva 224 0,0 0,0
5.2. Toimintarajoittuneisuuteen liittyvät tuet 1 465 -3,7 -0,1
5.3. Vanhuuden turva 8 363 3,3 0,7
5.4. Lesken ja muiden omaisten tuet 608 -1,1 0,0
5.5. Lapsiperheiden etuudet 1 145 -1,3 0,0
5.6. Työttömyysturva 1 810 12,5 0,5
5.7. Asumisen tuet 535 5,7 0,1
5.8. Opintoetuudet 258 1,2 0,0
5.9. Muu toimeentuloturva 314 -1,9 0,0
6. BRUTTOTULOT 51 431 0,1 0,2
7. MAKSETUT TULONSIIRROT YHTEENSÄ 12 788 2,2 -0,7
8. KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT RAHATULOT 38 664 -0,5 -0,5

Lähde: Tulonjaon kokonaistilasto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Pekka Ruotsalainen 029 551 2610, toimeentulo.tilastokeskus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma


Päivitetty 18.12.2015

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjaon kokonaistilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-3279. Tulokehitys alueittain 2014, 1. Asuntokuntien käytettävissä oleva rahatulo keskimäärin 38 640 euroa . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tjkt/2014/01/tjkt_2014_01_2015-12-18_kat_001_fi.html