1. Tuloerot Euroopan maissa vuonna 2011

Tuloerot ovat Suomessa edelleen EU:n keskitasoa selvästi pienemmät, vaikka ne kasvoivat kansainvälisesti verraten nopeasti erityisesti 1990-luvulla (ks. tämän julkaisun katsaukset 2 ja 3). Yleisin tuloeromittari eli Gini-indeksi oli vuonna 2011 Suomessa 25,9. Euroopan maiden Gini-kertoimien keskiarvo oli 30,6. Pienimmät suhteelliset tuloerot Euroopassa ovat Norjassa (22,6) ja Sloveniassa (23,7) ja suurimmat Espanjassa (35,0) ja Latviassa (35,7). Gini-indeksi saa arvon 0, jos kaikki saavat saman verran tuloja ja arvon 100, jos yksi tulonsaaja saa kaikki tulot.

Kuvio 1. Suhteelliset tuloerot Euroopan maissa vuonna 2011, Gini-indeksi (%)

Kuvio 1. Suhteelliset tuloerot Euroopan maissa vuonna 2011, Gini-indeksi (%)
Lähde: Eurostat, EU:n tulo ja elinolotilasto (EU-SILC 2012, tulojen viitevuosi 2011, Iso-Britannia 2012).

Väestön pienituloisimman kymmenesosan 1) osuus tuloista oli Suomessa 4 prosenttia ja suurituloisimman kymmenesosan osuus 21,6 prosenttia vuonna 2011, kun käytetään kansainvälisesti vertailukelpoista tulokäsitettä. Siten suurituloisimman kymmenesosan keskitulot olivat Suomessa 5,4-kertaiset pienituloisimpaan kymmenykseen verrattuna, kun suurten tuloerojen maissa ne ovat yli kymmenkertaiset (ks. tämän julkaisun liitetaulukko). Esimerkiksi Espanjassa suurituloisimman kymmenesosan tulotaso oli 16,5-kertainen pienituloisimpaan kymmenykseen verrattuna. Siellä pienituloisin kymmenesosa väestöstä sai tuloista 1,5 prosenttia ja suurituloisin kymmenesosa 24,8 prosenttia. Mukana tarkastelussa on koko väestö eli palkansaajien lisäksi eläkeläiset, työttömät ja muut väestöryhmät.

Gini-kertoimet ja tulosuhteet eivät mittaa euromääräisiä eroja maiden välillä tai niiden sisällä. Kuviossa 2 on esitetty ostovoimakorjattu tulotaso pieni-, keski- ja hyvätuloisilla Euroopan maissa vuonna 2011. Kuvio perustuu liitetaulukon tietoihin. Espanjassa pienituloisimpaan kymmenykseen kuului, jos yhden hengen talouden tulot olivat alle 500 euroa kuukaudessa (6 000 euroa vuodessa). Suomessa raja oli kuukausitasolla 1 050 euroa (12 600 euroa vuodessa). Vastaavasti suurituloisimman kymmenesosan raja yhden hengen taloudella Espanjassa oli kuukausitasolla noin 2 700 euroa ja Suomessa noin 3 200 euroa (32 600 ja 38 800 euroa vuodessa).

Kuvio 2. Mediaanitulot sekä pieni- ja suurituloisimman kymmenesosan rajat Euroopan maissa 2011, euroa vuodessa. Kotitalouden ostovoimakorjatut ekvivalentit käytettävissä olevat rahatulot henkilöiden kesken

Kuvio 2. Mediaanitulot sekä pieni- ja suurituloisimman kymmenesosan rajat Euroopan maissa 2011, euroa vuodessa. Kotitalouden ostovoimakorjatut ekvivalentit käytettävissä olevat rahatulot henkilöiden kesken
Lähde: Eurostat, EU:n tulo ja elinolotilasto (EU-SILC 2012, tulojen viitevuosi 2011, Iso-Britannia 2012).

Tuloilla tarkoitetaan nettotuloja eli verojen jälkeisiä rahatuloja, jotka koostuvat työ- ja omaisuustuloista ja tulonsiirroista. Maiden väliset erot yksityisen kulutuksen hintatasossa on huomioitu ostovoimakorjauksella. Kooltaan ja rakenteeltaan erilaisten kotitalouksien tulot on saatettu yhteismitallisiksi jakamalla ne kulutusyksiköillä 2) . Muille kotitaloustyypeille kuin yhden hengen talouksille luvut on siten kerrottava kulutusyksiköiden lukumäärällä. Esimerkiksi kahden aikuisen ja kahden lapsen taloudessa pienituloisimman kymmenyksen raja Suomessa oli noin 2 200 euroa, sillä tällaisessa taloudessa on 2,1 kulutusyksikköä.

Yleisesti ottaen Suomi asettuu sekä tulotasojen että tuloerojen suhteen ryhmään, jossa on pääosin Keski- ja Pohjois-Euroopan maita (mediaanitulo 20 000–25 000 euroa vuodessa, Gini-kerroin 25–30). Tulotaso on matalin Itä- ja Etelä-Euroopassa, joissa usein myös suhteelliset tuloerot ovat suuret. Poikkeuksia ovat Tsekki, Slovakia ja Slovenia, joissa tuloerot ovat verraten kapeat. Sveitsi, Norja ja Luxemburg erottuvat hyvin korkean tulotason maina, joista Norjassa on selvästi pienimmät suhteelliset tuloerot.

Tiedot perustuvat EU:n tulo- ja elinolotilastoon (EU-SILC), jossa Suomen tiedot perustuvat Tilastokeskuksen tulonjakotilaston aineistoon. Kuvioiden 1 ja 2 tiedot on johdettu EU:n tilastoviraston Eurostatin tietokannasta . Eurostat julkaisee tulonjakotiedot harhaanjohtavasti tiedonkeruuvuoden mukaisesti vuoden 2012 tietoina. Lähes kaikissa maissa tulot ovat kuitenkin edeltävältä kalenterivuodelta eli vuodelta 2011. Esimerkiksi Suomen vuoden 2012 tiedot Eurostatin tietokannassa perustuvat tulonjakotilaston 2011 tietoihin ja kuvaavat tulonjakoa Suomessa vuonna 2011. Ainoastaan Iso-Britanniassa tulot ovat tiedonkeruuvuodelta. Tässä julkaisussa käytetään EU-vertailuissa tulojen viitevuotta eli vuotta 2011 .

Eurostatin tietokannassa ostovoimakorjauksen perusta on EU:n yksityisen kulutuksen hintataso (EU-27=100). Tässä julkaisussa ostovoimakorjatut tiedot on skaalattu suhteessa Suomen hintatasoon (Suomi=1) eli ”Suomen euroiksi”. Yksityisen kulutuksen hintataso oli lähtöaineistossa Suomessa yli viidenneksen korkeampi kuin EU:n keskiarvo vuonna 2011.

Pieniä maiden välisiä eroja ei ole syytä korostaa. EU:n tulo- ja elinolotutkimuksen tiedot perustuvat otostutkimuksiin, joten ne sisältävät otantavirhettä. Lisäksi vertailukelpoisuutta heikentää, että tietyissä maissa tulotiedot perustuvat pitkälti rekisteritietoihin (vuonna 2011 Pohjoismaat, Alankomaat, Slovenia, Ranska, Sveitsi ja Itävalta; osin myös Latvia ja Irlanti) ja muissa kokonaan tai suurelta osin haastattelutietoihin. Tulot eivät myöskään sisällä yhteiskunnan rahoittamien julkisten palvelujen arvoa, joiden arvo suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin on suuri mm. Pohjoismaissa.


1) Tulokymmenys: väestö on jokaisessa maassa järjestetty tulojen mukaan ja jaettu henkilöluvulta kymmeneen yhtä suureen osaan. Suomessa jokaisessa kymmenyksessä on noin puoli miljoonaa henkilöä. I tulokymmenys on pienituloisin kymmenesosa ja X tulokymmenys suurituloisin kymmenesosa.
2) Kulutusyksikköasteikko on Eurostatin käyttämä asteikko, jossa kotitalouden ensimmäinen aikuinen saa painon 1, muut yli 13-vuotiaat painon 0,5 ja alle 14-vuotiaat painon 0,3.

Lähde: Tulonjakotilasto 2012, Tilastokeskus

Lisätietoja: Veli-Matti Törmälehto 09 1734 3680 (9.6.2014 => 029 551 3680)

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala


Päivitetty 27.5.2014

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-8121. tulot, asuminen ja asumismenot 2012, 1. Tuloerot Euroopan maissa vuonna 2011 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 23.10.2019].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/tjt/2012/04/tjt_2012_04_2014-05-27_kat_001_fi.html