Taloudelliset suhdanteet vaikuttavat monella tavalla tekemiimme ratkaisuihin:
Kurssilla perehdytään kansantalouden kehitykseen ja siihen, mitä tuoreimmat tilastot kertovat talouden viimeaikaisista muutoksista eri toimialoilla.
Kurssilla saat myös tietoa tilastollisista menetelmistä, joilla tilastoaineistosta pyritään tunnistamaan talouden syklisyyden eri vaiheita ja erityisesti talouden taitekohtia. Tarkastelun kohteena ovat sekä tuotantoa että hintakehitystä koskevat tilastot. Kumpiakin käytetään suhdannevaiheen arvioimisessa. Tarkastelun kohteena on myös, mitä rahoitustilastot kertovat suhdanteiden kehityksestä. Tulevaisuuteen kurkistaa lisäksi Kuluttajabarometri, jossa heijastuvat kansalaisten arviot talouden tämänhetkisestä tilasta ja tulevista kehitysnäkymistä – yllättävän usein oikeaan osuen.
Kurssi on tarkoitettu niille, jotka käyttävät ja tulkitsevat suhdannetietoa työssään. Kurssista hyötyvät kaikki, jotka seuraavat talouskehitystä ja haluavat kehittää valmiuksiaan talouden seurannan pohjaksi.
Kurssi sopii erityisen hyvin taloustoimittajille sekä eri etujärjestöjen edunvalvontatyöstä vastaaville.
Kurssin kouluttajina toimivat Tilastokeskuksen ja Suomen Pankin
asiantuntijat.
Kurssin vetäjänä toimii kehittämispäällikkö Jukka
Oikarinen Tilastokeskuksesta.
Hinta ja ilmoittautuminen
Kurssin kesto: 1 päivä
Hinta: 310 € (+ alv 23 %)
Hintaan sisältyy: kurssimateriaali, lounas ja kahvit
Kurssipaikka: Tilastokeskus, Helsinki
Viimeinen ilmoittautumispäivä: 2.5.2012
Ohjelma
Tiistai 15.5.
| 8.45 – 9.15 | Ilmoittautuminen ja aamukahvi | |
| 9.15 – 9.30 | Kurssin avaus Kehittämispäällikkö Jukka Oikarinen, Tilastokeskus |
|
| 9.30 – 10.15 | Toipuu vai taittuu? Suomen talous Kansantalouden tilinpidon valossa Yliaktuaari Pasi Koikkalainen, Tilastokeskus |
|
| 10.15 – 10.25 | Tauko | |
| 10.25 – 11.05 | Mitä rahoitustilastot kertovat suhdanteiden
kehityksestä? Ekonomisti Eero Savolainen, Suomen Pankki |
|
| 11.05 – 11.30 | Selvät merkit tuotannon
toipumisesta? Yliaktuaari Kari Rautio, Tilastokeskus |
|
| 11.30 – 12.00 | Suhdanneherkimmät toimialat
liikevaihtokuvaajien perusteella Yliaktuaari Suvi Kiema, Tilastokeskus |
|
| 12.00 – 12.45 | Lounas | |
| 12.45 – 13.30 | Kuluttajabarometri – talousmuutosten
herkkä indikaattoripaketti Yliaktuaari Pertti Kangassalo, Tilastokeskus |
|
| 13.30 – 14.10 | Kausitasoitusmenetelmät – talouden
taitekohtien tunnistamisen apurit Yliaktuaari Samu Hakala, Tilastokeskus |
|
| 14.10 – 14.30 | Kahvi | |
| 14.30 – 15.15 | Hintaindeksit suhdannetilanteen arvioinnin
apuvälineinä Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen, Tilastokeskus |
|
| 15.15 – 15.45 | Ristiriitaisten talousarvioiden viidakko
– miten tehdä parhaat johtopäätökset? Keskustelussa mukana Jukka Oikarinen, Ilkka Lehtinen ja Pertti Kangassalo |
Päivitetty 14.5.2012
Tilastokeskus
Vaihde 09 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |