Työolot ja työnteon muodot ovat Suomessa viime vuosina olleet monien muutosten kohteena. Osa-aikatyö on yleistynyt, palkkausjärjestelmät tulevat yhä monimutkaisemmiksi, työntekijöiltä edellytetään aikaisempaa useammin asuinpaikan vaihtamista työpaikan turvaamiseksi. Tilanne työmarkkinoilla on kovin vaikeasti ennakoitavissa – dynaamisen kasvun kaupungit huomaavat yhtäkkiä olevansa työvoimapoliittisen tuen tarpeessa.
Kurssilla saat tietoa työoloissa ja työnteon muodoissa viime aikoina tapahtuneista muutoksista sekä työmarkkinoiden ajankohtaisesta tilanteesta, palkkaeroista ja työelämän muutostrendien historiallisesta merkityksestä.
Myös työtaistelut osana palkansaajien edunvalvontaa sekä työvoiman alueellinen liikkuvuus ovat kurssilla tarkastelun ja keskustelun kohteena
Kurssi sopii mm. henkilöstöpäälliköille ja -johtajille, työntekijöiden motivointirakenteiden parissa työtä tekeville, edunvalvontatehtävissä työskenteleville, ammatillisten järjestöjen toimitsijoille, talouskehitystä seuraaville median edustajille, ekonomisteille sekä työelämää ja työmarkkinoita tutkiville.
Kurssin kouluttajat ovat Tilastokeskuksen ja Helsingin yliopiston asiantuntijoita. Kurssin vetäjänä toimii markkinointipäällikkö Petteri Baer Tilastokeskuksesta.
Kurssin kesto: 1 päivä
Hinta: 310 € (+ alv 23 %)
Hintaan sisältyy: kurssimateriaali, lounas ja kahvit
Kurssipaikka: Tilastokeskus, Helsinki
Viimeinen ilmoittautumispäivä: 11.9.2012
Ohjelma
Tiistai 25.9.
| 8.45 – 9.15 | Ilmoittautuminen ja aamukahvi | |
| 9.15 – 9.30 | Kurssin avaus ja johdatus
aiheeseen Markkinointipäällikkö Petteri Baer, Tilastokeskus |
|
| 9.30 – 10.15 | Työolojen kehitys Suomessa
Tilastokeskuksen työolotutkimuksen valossa Tutkimuspäällikkö Anna-Maija Lehto, Tilastokeskus |
|
| 10.15 – 10.25 | Tauko | |
| 10.25 – 11.15 | Työnteon moninaistuvat
muodot Erikoistutkija Hanna Sutela, Tilastokeskus |
|
| 11.15 – 12.00 | Työvoiman alueellisen liikkuvuuden uusia
piirteitä - Suomen sisällä - Ulkomailta Suomeen - Suomesta ulkomaille Kehittämispäällikkö Pekka Myrskylä, Tilastokeskus |
|
| 12.00 – 12.50 | Lounas | |
| 12.50 – 13.30 | Työtaistelut osana palkansaajien
edunvalvontaa Yliaktuaari Harri Nummila, Tilastokeskus |
|
| 13.30 – 14.10 | Mitä on tapahtunut
palkkaeroille? Kehittämispäällikkö Seppo Kouvonen, Tilastokeskus |
|
| 14.10 – 14.30 | Kahvi | |
| 14.30 – 15.30 | Työelämän muutostrendien historiallinen
merkitys Vuokratyöntekijöiden työelämän laatu erityisessä tarkastelussa VTT Antti Tanskanen, Helsingin yliopisto |
|
| 15.30 – 16.00 | Loppukeskustelu, yhteenveto ja kurssin
päättäminen Markkinointipäällikkö Petteri Baer, Tilastokeskus |
Päivitetty 24.9.2012
Tilastokeskus
Vaihde 09 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |