Juhannustilastoja

Juhannussäät

Millainen olikaan viime juhannuksen sää? Mitä on odotettavissa tänä vuonna? Ilmatieteen laitoksen tilastoista voi tarkistaa esimerkiksi helteisimmät ja sateisimmat juhannukset aina 1960-luvulta lähtien. Ilmatieteen laitos >>>

Kesämökkitilastoja

Suomessa oli kesämökkejä viime vuoden lopussa 469 364. Kaiken kaikkiaan eniten kesämökkejä yksittäisistä kunnista on Kuusamossa, noin 6 100. Seuraavaksi eniten mökkejä on Kuopiossa, Tammisaaressa, Mäntyharjulla ja Mikkelissä. Mökinomistajien keski-ikä on 59 vuotta. Alle 40-vuotiaita mökinomistajia on vain 8 prosenttia kaikista mökinomistajista. Tilastokeskus >>>

Juhannusliikenne

Tiehallinnon mukaan juhannus tuo vuoden pisimmät ruuhkat Etelä-Suomen pääteille. Tiedotteita liikenteen sujuvuudesta eri puolella Suomea päivitetään jatkuvasti. Tarjolla on myös paljon vertailutietoa tilastojen muodossa. Tiehallinnon juhannustiedotus >>>

Hukkumistapaukset juhannuksena

Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto on koonnut ajankohtaisia tilastoja hukkuneista vuosittain. Juhannuksena hukkuneista tietoja on julkaistu vuodesta 1989 lähtien. Toivottavasti tänäkin vuonna hukkumistapaukset jäävät alle 10,37 keskiarvon viime vuosien tapaan. Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto >>>

Alkon myynti

Juhannus on Alkon myynnille merkittävä sesonki. Alkon arvioiden mukaan juhannusviikon myynti on 1,7-kertainen normaaliin viikkoon verrattuna. Litroissa kasvu on lähes 1,4 miljoonaa litraa ja verollisessa myynnissä noin 15 miljoonaa euroa. Lisää faktoja Alkon sivuilta. Alko >>>

Lihavalmisteiden kulutus on säilynyt vakaana

Finfood Lihatiedotuksen mukaan lihavalmisteiden kulutus oli viime vuonna noin 140 miljoonaa kiloa, mikä tarkoittaa noin 27 kiloa jokaista suomalaista kohden. Suuntaus yhä lihaisempiin, maustetumpiin ja vähärasvaisempiin makkaroihin on edelleen jatkunut. Lihatiedotuksen sivuilta löytyy myös tarkempia lihan kulutuksen tilastoja >>>


Päivitetty 30.6.2005

Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Tuotteet ja palvelut > Tilastokirjasto > Juhannustilastoja

Navigointi

Tuotteet ja palvelut

Tilastokirjasto


kuva

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde 029 551 1000 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute