Vapputilastoja
- Katso uudempi Vapputilastoja
2013. >>>
- Vappua on juhlittu keskiajalta lähtien
- "Vapunpäivä (1.5.) ei ole nykyään kirkkopyhä, vaikka sitä on
Suomessa vietetty jo keskiajalla abbedissa Valburgin pyhimykseksi
julistamispäivänä. Vappu on nykyään suomalaisen työn päivä, jota
juhlivat työläiset ja myös ylioppilaat. Vapunvieton
taustalla ovat vanhat keskieurooppalaiset kevätjuhlat. Talvi on
takana ja kesä on alkanut." (Lähde: Heikki Ojala: Aikakirja
2010)
- Vappu on kansainvälinen juhlapäivä
- Vappu on vuosittain vietettävä kansainvälinen juhlapäivä ja
Suomessa yleinen vapaapäivä. Virallinen
liputuspäivä siitä tuli vuonna 1978. Työväen vapun historia
alkoi Amerikasta työläisten suurena kapinavuonna 1886, jolloin
amerikkalaistyöläiset ja ammattiliitot julistivat toukokuun
ensimmäisen päivän yleiseksi työnseisauspäiväksi. Lakkoihin
osallistui noin 350 000 työläistä, jotka vaativat kahdeksan tunnin
työpäivää. Päivä vakiintui vähitellen työläisten
juhlapäiväksi.
- Opiskelijoiden juhla
- Vapusta on kehittynyt myös kevään ja opiskelijoiden juhla. Yksi
vanhimmista vapputraditioista on
Havis Amanda -patsaan lakitus Helsingissä. Myös muissa
kaupungeissa patsaan lakitus on jo vanha
perinne.
- Työn juhla
- Suomalaiseen vappuperinteeseen kuuluvat myös poliittisten
puolueiden puheet, jotka yleistyivät 1980-luvulla. Lisäksi
työväen vappumarssit ovat kuuluneet kiinteästi suomalaiseen
vapunviettoon.
- Vappu tutkimuksen valossa
- Suomalaisten mielestä vapussa on parasta yhdessäolo ystävien,
tuttavien ja läheisten kanssa. Vappuun kuuluvat myös hyvät ruoat ja
juomat. Poliittiset puheet eivät ole vapun parasta antia. Lue lisää
tutkimustuloksia Suomalaisen Työn Liiton ja Suomen Ammattiliittojen
Keskusjärjestön SAK:n teettämästä vappututkimuksesta.>>>
- Vappukukka - Majblomman
- on maamme vanhin keräysmerkki. Se oli myynnissä Suomessa
ensimmäisen kerran vuonna 1908, silloin Mjölkdroppen -yhdistyksen
hyväksi. Vuonna 1995 Vappukukan myyntioikeudet siirtyivät
Folkhälsanille.>>>
Vappu on myös erisnimi
- Vappu Suomen kartalla
- Mistä löytyvät kolme Vappua, Ylioppilastie ja Serpentiinitie?
Entä Kevät, Juhlamäki, Kuohuvainen ja Ilo? Ne Löytyvät
maanmittauslaitoksen Kansalaisen
Karttapaikalta, jonka nimistöhaku tuntee lähes miljoona
paikannimeä.
- Suomenkielen sana vappu on peräisin germaanisesta Valpurista,
Walburg
- Vappu on myös yleinen naisen etunimi. Väestörekisterikeskuksen
nimipalvelun mukaan nimi Vappu on tänä vuonna annettu alle 10
tytölle. Kaikkiaan väestötietojärjestelmään, joka kattaa
syntyneiden nimitiedot 1800-luvun loppupuolelta alkaen, on merkitty
yhteensä 6760 Vappua. Lähde: Etunimitilasto 25.4.2011.
Vapun ruoat ja juomat
- Vappulounaat ja -konsertit
- Jo 1900-luvulla oli tapana lähteä ravintolaan syömään
vappulounasta ja kuuntelemaan kuorokonsertteja. Sima mainitaan jo
Kalevalan tarinoissa, mutta nykyisen kaltaista simaa on valmistettu
1700- luvulta.
Finfood - Suomen Ruokatieto Oy
- Vappumenu - tippaleipää ja simaa
- Vappuun kuuluvia ruokia ovat sima,
tippaleipä,
munkki,
nakit,
ja silli.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli -tietopankki.
- Alkoholin myynti
- "Alkossa vappuviikolla (5 pv.) myynti kasvaa yli 800 000
litraa, joka on lähes 50 prosenttia normaalin viikon (6 pv.)
myyntiä suurempi. Euromääräinen kasvu on noin 11 miljoonaa.
Vappuviikolla (ti–la) Alkon myymälöissä asioi noin 1,4
miljoonaa asiakasta." Lähde: Alko, Vapun vaikutus Alkon
myyntiin.>>>
Talvi on takana ja kesä voi alkaa - vapun säät ja
kukat
- Sataako Vappuna aina?
- Eipä todellakaan, sen voit tarkistaa Ilmatieteen laitoksen
ilmastotilastoista... ja ne vapun lumisateet ovat lähes myytti
maan eteläosassa!
- Kevät etenee vappuna
- Luonto-Liiton Kevätseurannassa tutkitaan kevään edistymistä
keväisten eläin- ja kasvilajien avulla. Kevätseurantahavaintoja
voit tutkia tulossivulla.>>>
Päivitetty 30.4.2013