2. Työvoimatutkimus työmarkkinoiden kuvaajana

Tällä oppitunnilla tutustut työvoimatutkimukseen. Työvoimatutkimuksella voidaan kuvata ensimmäisellä oppitunnilla esitettyä työvoiman kysyntää ja tarjontaa. Kuukausittain tehtävään tutkimukseen osallistuu kuukausittain noin 12 000 Suomessa asuvaa 15-74-vuotiasta. Tutustut työvoimatutkimuksen tekotapaan, tietosisältöön ja siihen kuinka sen laatua arvioidaan.

Työmarkkinoita kuvaavia tilastoja on useita. Tärkeä tiedonlähde, Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen lisäksi, on työnvälitystoiminnan rekistereihin perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön tilastot. Molemmat kuvaavat työmarkkinoita kuukausittain, neljännesvuosittain ja vuosikeskiarvoina. Nopeasti valmistuvina ne ovat työmarkkinatilastoista eniten esillä julkisuudessa.

Keskeinen työmarkkinoiden tietolähde on myös Tilastokeskuksen työssäkäyntitilasto. Sitä kerätään useista hallinnollisista rekistereistä ja sen tietoa työllisyydestä ja työpaikoista julkaistaan vuosittain. Työssäkäyntitilastoa käytetään varsinkin alueellisten työmarkkinoiden tarkasteluun. Sen avulla voidaan myös tutkia ihmisten työmarkkinahistorioita pitkälläkin aikavälillä. Työmarkkinoita kuvaa myös viiden vuoden välein tehtävät väestölaskennat. Ne sisältävät tietoja työllisten ammateista.

Tällä oppitunnilla tutustut myös työvoimataseeseen, jonka avulla työvoimatutkimuksen keskeisin sisältö voidaan esittää; opit miten väestö jaetaan eri työmarkkina-aseman mukaisiin ryhmiin. Oppitunnin lopuksi tarkastellaan työvoimatutkimuksen viimeisimpiä uudistuksia.

Ennen aloittamista voit testata tietosi alkutestillä.


Aihe 2.1: Työvoimatase tiivistää kuvauskohteen ja käsitteet
Aihe 2.2: Työlliset muodostavat kysynnän, työvoima tarjonnan
Aihe 2.3: Tiedot kerätään haastatteluin
Aihe 2.4: Tietosisältö on laaja
Aihe 2.5: Mukana myös lisätutkimus
Aihe 2.6: Laatua voidaan arvioida tilastollisesti
Aihe 2.7: Työvoimatutkimuksen uudistuksia

Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Tuotteet ja palvelut > Verkkopalvelut > Verkkokoulu > Työmarkkinatilastot > 2. Työvoimatutkimus työmarkkinoiden kuvaajana

Navigointi

Tuotteet ja palvelut

Verkkokoulu

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde (09) 17 341 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute