Uutisia 23.10.2020

Korona on vähentänyt naisten osa-aikatyötä, miehillä kehitys päinvastaista 


Koronakriisi on koetellut osa-aikaisesti työskenteleviä naisia ja miehiä eri tavoin. Osa-aikaisesti työskentelevien naisten määrä on vähentynyt ja miesten puolestaan lisääntynyt. Osa-aikatyöllisten osuus kaikista työllisistä oli syyskuussa sama kuin vuosi sitten eli 16,7 %.


”Koronakriisin vaikutukset näkyvät naisten ja miesten osa-aikatyössä eri tavoin. Miesten yleistynyt osa-aikatyö liittyy muun muassa osa-aikaisiin lomautuksiin. Naisten osa-aikatyön vähentyminen johtuu taas siitä, että työt ovat ylipäänsä vähentyneet aloilla, joissa osa-aikatyö on yleistä. Näin on tapahtunut esimerkiksi majoituksen ja ravitsemuksen toimialoilla”, Tilastokeskuksen erikoistutkija Hanna Sutela kertoo.

 

Kuvio kertoo osa-aikatyöllisten määrän sukupuolen mukaan syyskuussa 2019 ja 2020.  Miehiä oli osa-aikaisissa töissä 2019 yhteensä 157 tuhatta ja 2020 176 tuhatta. Naisilla vastaavat luvut olivat viime vuoden syyskuussa 271 tuhatta ja tänä vuonna 248 tuhatta.

Työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli vuoden 2020 syyskuussa 35 000 vähemmän kuin vuosi sitten. 

Lisätietoja:
yliaktuaari Pertti Taskinen, 029 551 2690, pertti.taskinen@stat.fi
erikoistutkija Hanna Sutela, 029 551 2907, hanna.sutela@stat.fi