Uutisia 22.4.2020

Tietotilinpäätös: Tiedonhankinnan kehittämisessä huomioidaan tietosuoja

Tilastokeskuksen uusimmassa tietotilinpäätöksessä kuvataan erityisesti tiedonhankinnan kehittämistä ja miten tässä kehittämistyössä pyritään parantamaan tietosuojaa.

Tilastokeskuksen uuden strategian ytimessä on tieto ja sen käyttö. ”Eri lähteistä tulevaa tietoa halutaan yhdistellä toisiinsa nykyistä paremmin ja tehdä se eettisesti ja läpinäkyvästi siten, että tietojen käyttö on luotettavaa ja avointa. Toiminnan tulee olla sitä kautta yhteiskunnassa hyväksyttävää”, sanoo Tilastokeskuksen pääjohtaja Marjo Bruun.

Tilastojen tietoaineistoista valtaosa saadaan julkishallinnon valmiista rekistereistä. Uusimpia merkittäviä hallinnollisia tietovarantoja ovat vuonna 2019 käyttöön otetut tulorekisteri sekä opintosuoritus- ja tutkintotietovaranto Koski.

Tilastolain mukaan tilastoihin tarvittavat tiedot on kerättävä mahdollisimman tehokkaasti ja tiedonantajien vastausrasite minimoiden. Siksi Tilastokeskus kehittää ja ottaa käyttöön myös uusia tiedonkeruumenetelmiä. Tällainen on esimerkiksi verkkoharavointi, jonka avulla voidaan kerätä automatisoidusti internetistä jo valmiiksi löytyviä tietoja. 

Nyt ilmestyvä tietotilinpäätös on järjestyksessä kolmas. Tietotilinpäätöksen tekeminen on Tilastokeskuksen toiminnalle merkittävää, sillä perustehtävänään Tilastokeskus käsittelee yhteiskunnan laajoja tietovarantoja. Tietotilinpäätöksen avulla haluamme kertoa tietojen käsittelyn nykytilasta ja kehittämisestä Tilastokeskuksessa sekä kertoa sidosryhmillemme tietojen käsittelyn menettelytavoista. 

Tilastokeskuksen tietotilinpäätös 2019 (pdf, 41 s.)

Lisätietoja: kehittämispäällikkö Johanna Rantanen p. 029 551 2730,
etunimi.sukunimi@stat.fi