Uutisia 14.5.2019

Uudet ohjeet kasvihuonekaasupäästöjen arviointiin

Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC (Intergovernmental Panel on Climate Change) ja sen 195 osapuolta hyväksyivät päivitetyt menetelmäohjeet kasvihuonekaasupäästöjen ja –poistumien arviointia varten yleiskokouksessaan 12.5.2019 Japanin Kiotossa. Uudet ohjeet täydentävät nykyisin käytettäviä ohjeita esimerkiksi oletusarvojen ja päästökertoimien osalta. 

Esimerkkejä kokonaan uusista osioista ovat ohjeet tekoaltaiden sekä tiettyjen teollisuusprosessien, kuten vedyn valmistuksen ja harvinaisten maametallien prosessoinnin, päästöjen arviointiin. Lisäksi ohjeistusta täydennettiin muun muassa uusilla biomassan kaukokartoitusmenetelmillä ja tiedoilla satelliittimittausten käytöstä päästö- ja poistuma-arvioiden verifioinnissa. ”Etenkin tekoaltaiden päästölaskentamenetelmien hyväksynnän myötä IPCC:n menetelmäohjeet kattavat nyt kaikki tunnetut merkittävimmät päästölähteet ja nielut”, sanoo kehittämispäällikkö Riitta Pipatti Tilastokeskuksesta.

Pariisin sopimuksen osapuolilla on mahdollisuus jatkossa arvioida kasvihuonekaasujen päästöt ja poistumat nyt hyväksytyillä, uusimpaan tutkimustietoon pohjaavilla ohjeilla. Ohjeiden käyttö päästöjen arvioinnissa on vapaaehtoista, kunnes niiden käyttö vahvistetaan Pariisin sopimuksen osapuolikokouksen päätöksillä.

Suomessa ohjeiden valmisteluun ja kansallisen palautteen antamiseen osallistui joukko tutkijoita ja asiantuntijoita eri tutkimuslaitoksista ja virastoista. Työtä koordinoivat Tilastokeskus, Ilmatieteen laitos ja ympäristöministeriön asettama IPCC-työryhmä.  

Mustan hiilen päästöjen arviointiin valmistellaan ohjeita

IPCC:n yleiskokouksessa sovittiin myös, että IPCC aloittaa työn menetelmäohjeiden laatimiseksi mustan hiilen ja muiden lyhytikäisten ilmastonmuutokseen vaikuttavien yhdisteiden (SLCF) päästöjen arviointia varten. Työ käynnistyy asiantuntijakokouksilla ensi vuonna.

"Päätös on tervetullut, sillä yhteisen ohjeistuksen kautta kaikilla mailla tulee olemaan yhdenvertaiset mahdollisuudet arvioida esimerkiksi omia mustan hiilen päästöjään. On kuitenkin tärkeä tehdä tämä yhteistyössä jo olemassa olevien alueellisten järjestelmien kanssa", tähdentää erityisasiantuntija Kaarle Kupiainen ympäristöministeriöstä.

IPCC valmistelee parhaillaan maankäyttöä sekä meriä ja jäätiköitä koskevia erikoisraportteja, jotka valmistuvat tänä vuonna.  Kuudennen arviointiraportin (AR6) osaraportit valmistuvat vuonna 2021 ja synteesiraportti 2022.

YK:n alaisuudessa toimivan IPCC:n tehtävänä on koota ja analysoida tieteellisesti tuotettua tietoa ilmastonmuutoksesta kansallista ja kansainvälistä päätöksentekoa varten. 

Lisätietoja:
Riitta Pipatti puh. 029 551 3543 ja Sini Niinistö puh. 029 551 2954, Tilastokeskus, kasvihuonekaasut@stat.fi
Kaarle Kupiainen puh. 0295 250 232 ja Paula Perälä puh.
0295 250 224, ympäristöministeriö
Elias Hurmekoski puh. 029 516 2092, maa- ja metsätalousministeriö

 

IPCC:n tiedote (13.5.2019)