Mistä tilastotieto muodostuu?

Tilastotieto muodostuu usein eri tilastolähteitä yhdistelemällä. Tieto kerätään rekistereistä, otospoimintana tai haastattelemalla.

Esimerkkinä voisi olla Tilastokeskuksen kulutustutkimus, jonka avulla saadaan tietoa kotitalouksien taloudellisesta tilanteesta, väestöryhmittäisistä eroista sekä tapahtuneista muutoksista. Se kuvaa kotitalouksien rahankäyttöä; sitä, kuinka paljon rahaa kuluu ruokaan, asumiseen, liikenteeseen, vapaa-aikaan tai terveyteen. Tutkimus on otostutkimus, jonka tiedot kerätään haastattelulla, tilikirjanpidolla ja hallinnollisista rekistereistä.

Tilastotietojen keruussa on aikojen saatossa tapahtunut paljon muutoksia. Tietotekniikkaa hyödyntäen tilastotieto saadaan kerättyä paitsi entistä luotettavammin myös nopeammin. Kansainvälistyminen lisää tilastotietojen kysyntää ja vaatii Suomen ja muiden maiden tilastojen vertailtavuutta. Suomessa tilastotietojen keruu tapahtuu pääosin hallinnollisista rekistereistä, lomakekyselyin ja haastattelututkimuksin. Tilastokeskus saa suurimman osan tilastoja varten tarvitsemistaan tiedoista olemassa olevista hallinnollisista rekistereistä.

Tärkeimmät tilastotuotannossa käytetyt rekisterit ovat:

  • väestön keskusrekisteri ja siihen kuuluva rakennus- ja huoneistorekisteri
  • verohallinnon rekisterit
  • yritys- ja toimipaikkarekisteri
  • tutkintorekisteri
  • työsuhderekisterit
  • työnhakijarekisterit
  • opiskelijarekisterit
  • eläkerekisterit
  • asevelvollisten rekisteri

Tilastokeskus kerää tietoja myös kyselyin ja haastatteluin. Niissä tiedot kerätään suoraan kansalaisilta ja yrityksiltä. Suurimmat Tilastokeskuksen haastattelututkimukset ovat:

  • kuukausittainen työvoimatutkimus, jolla kerätään tietoja mm. työllisyydestä, työajoista, työpanoksesta ja työttömyydestä
  • kuluttajabarometri, jolla selvitetään suomalaisten kuluttajien mielikuvia yleisestä ja oman kotitalouden taloudellisesta kehityksestä sekä ostoaikomuksista
  • tulonjakotutkimus, jossa selvitetään yksityiskohtaisesti kotitalouksien toimeentuloa
  • kotitaloustutkimus, jossa selvitetään kotitalouksien kulutuksen määrää ja rakennetta.

Tulostettava versio