Suomen kasvihuonekaasupäästöt 1990-2018

  • Julkaisu sisältää yhteenvedon Suomen kasvihuonekaasupäästöjen kehityksestä 1990–2017 ja pikaennakkotiedot vuoden 2018 päästöistä. Suomen kansainvälisten kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamis- ja vähentämisvelvoitteiden toteutumista seurataan esitettyjen päästöarvioiden avulla.
    Lisäksi esitetään pikaennakon kanssa julkistetut alueelliset päästöarviot vuosille 2013, 2015 ja 2017.

    Raportti sisältää lisäksi työ- ja elinkeino- sekä ympäristöministeriön kokoaman yhteenvedon Suomen lähiajan, keskipitkän ja pitkän aikavälin ilmastotavoitteista. Tuoreita päästötietoja esitetään myös muiden teollisuusmaiden ja eräiden kehittyvien maiden osalta siltä osin kuin niitä oli saatavilla raporttia laadittaessa.

    Yhteenvetoraportin vaihtuvassa, tällä kertaa Suomen ympäristökeskuksen kirjoittamassa osuudessa kerrotaan mustan hiilen päästölähteistä, päästöjen kehityksestä ja vaikutuksesta ilmastoon.
  • Aihealueet: Ympäristö ja luonnonvarat
  • Tilastot: Kasvihuonekaasut
  • Julkaisuajankohta: 23.5.2019
  • Kielet: suomi
  • Julkaisija: Tilastokeskus
  • Suomen virallinen tilasto (SVT): ei
  • Hinta: maksuton
    • Julkaisumuoto: pdf

Jaa