Faktanvartija: Totuus työllisyysluvuista
Podcastin tekstiversio
14.11.2022
Työllisyysaste on väestön työllisyysosuutta kuvaava virallinen ja tunnettu indikaattori. Se on myös jatkuvien kiistelyjen aihe ja politikoinnin vähättelyn kohde. Mikä on käsitteen selitysvoima ja mitä se oikeastaan mittaa, onko Suomen työllisyystilanne aidosti parempi kuin aikoihin vai onko kyseessä tilastoharhaa, kuten monilla on tapana väittää. Voimmeko juhlia hyvällä omallatunnolla miltei täystyöllisyyttä vai pitäisikö juhlat peruuttaa? Onko tilasto sittenkin täynnä vain tunnin viikossa työskenteleviä valetyöllisiä?
Minä olen Pasi Piela ja tämä on Faktanvartija. Tässä jaksossa puhutaan työllisyydestä ja varsinkin sen mittaamisesta. Vieraina on kaksi Tilastokeskuksen työllisyystilastojen asiantuntijaa kehittämispäällikkö Anna Pärnänen ja yliaktuaari Pertti Taskinen. Tervetuloa studioon!
Työllisyysaste joutuu somekansan hampaisiin viimeksi lokakuussa, kun perussuomalaisten kansanedustaja twiittasi työllisyyden ennätyksellisen tason johtuvan tilastokikkailusta, jonka kapellimestarina hääri Marinin hallitus. Kansanedustaja kertoi hallituksen muuttaneen tilastointitapaa itselleen edullisemmaksi siten, että työlliseksi lasketaan jokainen yhden tunnin viikossa työtä tehnyt. Nämä väitteet osuivat arvatenkin twitter-kansan kiukkuhermoon, ja twiitti lähti leviämään valtavalla voimalla. Tässä twiitissä taisi mennä aika moni asia pieleen.
Anna: Joo tässä viestissä meni nyt ainakin se asia pieleen, että hallitus ei päätä tilastoinnista eikä tilastoinnin tavasta, vaan tilastoviranomainen ja tämä yhden tunnin työtä tekevä sääntö todellakin on. Se määrittää sitä työllistä, mutta tämä on pitkän aikaa ollut määritelmä, jossa on yhdessä sovittu. Näissä meidän kansainvälisissä tilastoviranomaisten kesken ja sille on selkeät syyt. Ymmärrän kyllä ulkopuolisen silmin. Se määritelmä voi tuntua oudolta juuri siitä syystä, että eihän yhden tunnin työllä kukaan tule toimeen, mutta sitten pitää aina palata siihen, että mitä sillä halutaan mitata, sillä mittarilla ei haluta mitata toimeentuloa vaan työllisyyttä. Eli työvoimatutkimus kertoo työn tarjonnan ja kysynnän tilanteesta.
Pertti: Ja oikeastaan, että tilastoja ei kannata ottaa sillä tavalla henkilökohtaisesti, kun katsotaan kylmän viileästi, mistä ne kertovat. Niistä pitää hiukan olla selvillä ennen kuin rupee kovasti yrittämään niiden kanssa tuolla twiittailla. Jos ei ole ihan varma, niin parempi, että kysyy vaikka meiltä, mistä siinä on kyse.
Pasi: Näin ja siis siinä, että tämä yhden tunnin vaatimus nousi tikunnokkaan, ei olekaan varsinaisesti mitään uutta. Se tuntuu nousevan esiin aina silloin, kun työllisyysaste kasvaa. Mistä se kertoo, että vuosi toisensa jälkeen takerrutaan tähän samaan asiaan? Mikä on se oppi, joka kansalaisten ja poliitikkojen pitäisi omaksua, jotta tästä päästäisiin eteenpäin?
Anna: Oikeastaan ehkä semmoinen toive. En tiedä oppi, mutta ainakin toive, että nimenomaan luotetaan tilastoviranomaisiin, meillä on selkeät syyt, miten me toimimme avoimesti aina kerromme, mikä on, mikä on niin kuin vaikka tällaisen määritelmän taustalla se syy. Ja jo ihan niin kuin Pertti tuossa aikaisemmin sanoo, niin mielellään otetaan yhteyttä meihin ja kysytään ja pyydetään selvennystä. Meillä on sekä halu kertoa aina selittää mennä tilastoja, että myös velvollisuus kertoo siitä, miten nämä tilastot tehdään, koska nämä tilastot on tarkoitettu kaikkien käyttöön. Ja onhan meidänkin tilaston tekijöiden etu, että niitä ymmärretään ja niiden taustalla olevia asioita ymmärretään, mutta kun tuossa aikaisemmin sanoin niin ihan hyvin, ymmärrän sitä, että se yhden tunnin sääntö tuntuu jotenkin hassulta, mutta että toimeentuloahan on hyvin vaikea kansainvälisesti vertaillen mitata tällaisella nopealla suhdannemittarilla. Ihan siitä syystä, että pitää se toimeentulon määrittely yksinkertaisesti jo hyvin vaikeata, mitä siihen toimeentuloon pitäisi sisällyttää. Eri maissa voi olla erilaisia käsityksiä tästä ja myös inflaatiokin vaikuttaa siihen. Sen takia nimenomaan on helpompi ollut, lähtee määritellä sitä työllisyyttä sitä kautta, että mikä määrä työtä tehdään ja siten se yksi tunti tulee selkeimmäksi sitä kautta, että sitä tietoa tarvitaan myös tuolla kansantalouden tilinpidon puolella ja näin on päädytty tähän yhden tunnin sääntöön ja se itseasiassa toimii ihan hyvin.
Pasi: No, Käsitteet ja määritelmät onkin syytä olla kunnossa, kun eduskuntavaalit ovat taas tulossa ja niiden mukana vaaliväittelyt. Jos oppositiossa olleen puolueen ehdokas haluaa kritisoida hallituksen työllisyystoimia ja työllisyyslukuja, miten hän voi tehdä sen fiksummin kuin veisaamalla tätä ikuista virttä tunnin työllisistä?
Pertti: Kyllä näitä työllisyystoimia pitää toki arvioidakin, miten hyvin ne on purrut. Kyllä tässä maassa on aika paljon asiantuntijoita, jotka pystyy sitä tekemään ihan tutkimuslaitoksista alkaen. Me ei sinänsä suoraan sitä Tilastokeskuksessa arvioida näiden toimien vaikutusta, mutta toki nosti tilastoja ihan lukemalla ja katsomalla, että jos aikasarja jatkuu katkeamattomana, niin voidaan kuvata ja johtopäätöksiä.
Pasi: Tämän työllisen määritelmään tiivistyvän kritiikin ytimessä on ajatus siitä, että osa-aikatyölliset ja nämä hyvin vähän työtä tekevät olisivat työllisyysasteen kasvun takana. Mikä on totuus tässä asiassa, missä määrin työllisyysaste koostuu osa aikaisista työllisistä ja missä määrin taas kokoaikaisista?
Pertti: Suurin osa on luonnollisesti kokoaikatyötä tekeviä, mutta me tiedämme, että pikkuhiljaa osa aikatyötä tekevien määrä ja osuus kaikista työllisistä on kasvanut Suomessa aika selvästikin ja sille kasvulle ei ainakaan vielä ole näkynyt loppua. Noin lyhyesti sanottuna tämä on se tilanne. Puhutaan semmoisesta elämäntilanteesta niin parin kymmenen prosentin osuudesta.
Pasi: Suomalainen osa-aikatyön diskurssi lähtee siitä, että osa-aikaisuus on aina ei-toivottu paha ja suurin piirtein työntekijän riistoa. Onko se oikeasti näin yksioikoista?
Anna: Osa-aikatyötä pitäisi oikeastaan aina katsoa kahdesta näkökulmasta. Toinen on se, että meillä on iso osa-aikatyötä tekeviä, noin kolmannes osa-aikatyön tekevistä. Niitä, jotka sanoo, että teen osa-aikatyötä, koska en ole saanut kokoaikatyötä, jolloin kyse on työn puutteesta, eli ihminen haluaisi enemmän tehdä työtä ja ansaita enemmän ja toinen on sitten se, että on myös semmoisia elämänvaiheita, johon se osa-aikatyö sopii. Yksi esimerkiksi, kun on pieniä lapsia ja toinen on vaikka se, että on vaikka terveydellisiä syitä tai niin kuin sellaisia tekijöitä sinä elämässä, että kaipaa vähän kevennystä siihen työhön. Ja opiskelijathan myös iso osa osa-aikatyön tekijöitä, joilla osa-aikatyön tekemisen syy on se opiskelu, jolloin kyse on harvemmin siitä, että he haluaisivat enempää työtunteja, koska se opiskelu on kuitenkin se pääasiallinen toiminta, jota he haluu tehdä. Ja pitää muistaa, että siellä osa-aikatyöntekijöiden joukko on oikeastaan aika kirjava ja siellä useampia erilaisia syitä, minkä takista osa-aikatyötä tehdään.
Pertti: Joo, mä halusin vähän tätä vielä hämmentää, että vaikka me puhutaan osa-aika ja kokoaikatyöstä, me puhutaan vähän ikään kuin ne olisivat absoluuttisia määritelmiä, mutta sehän on oikeastaan sen ihmisen oma näkemys meidän ainakin meidän tilastossa. Ja mikä se on. Se ei ole siis olemassa sellaista yksiselitteistä rajaa näiden tuntien välille. Joten jos tarpeen miettii, niin siinä varmaan tuli aika monia eri piirteitä, mutta tärkein on se pointti, että mahdollisimman vähän pitäsi toki tehdä sitä, että vastentahtoisesti tehdään sitä osa-aikatyötä.
Pasi: No, tämä tuli selväksi. Meille suomalaisille on ominaista esittää vertailuja ja somekanavissa karttoja, joissa Suomessa on kaikki huonosti ja muissa Pohjoismaissa kaikki hyvin. Päteekö tämä klassinen asetelma myös työllisyydessä? Onko suomalaisten työllisyydessä rakenteellisesti jotenkin huonompaa kuin muissa Pohjoismaissa?
Pertti: Siinä mielessä pitää paikkansa siis, että Suomessa on alhaisempi työllisyysaste kuin muissa Pohjoismaissa. Myös Ruotsissa iäkkäämmät ovat aika paljon voimakkaammin työelämässä vielä mukana kuin Suomessa, mikä tuo sitä eroa. Emme nyt suuria rakenteellisia eroja sitten muuten tiedä. Ei ehkä tämmöinen kaikki hyvin kaikki huonosti päde tähän, mutta tietynlaista eroa kyllä Suomella on vielä tällä hetkellä ainakin muihin Pohjoismaihin.
Pasi: Siis negatiiviseen suuntaan.
Pertti: Ainakin siinä mielestään työllisyysasteen taso on alhaisempi.
Anna: Voisin täydentää siihen osa aikatyöhön liittyen, että muissa Pohjoismaissa tehdään enemmän osa-aikatyötä, mutta on myös tyypillisempää sitä, että se sitä osa-aikatyötä tehdään nimenomaan ikään kuin omasta halusta, eli osittain kyse voi myös olla siitä, että on varaa tehdä sitä osa-aikatyötä, sekin aspekti on hyvä muistaa.
Pasi: Työllisyyttä ja työntekoa mitataan Suomessa monilla mittareilla, erilaisten asteiden eli väestöosuuksien lisäksi tarjolla myös absoluuttisia lukuja, kuten työllisten määrä ja tehdyt työtunnit. Kestoargumentti työllisyysasteen nousua vastaan on vetoaminen tehtyjen työtuntien määrän laskuun. Miksi työllisyysasteen kehitys ei aina korreloi työtuntien määrän kehityksen kanssa?
Pertti: Joo, kyllä se sanotaan yleensä korreloi, että kun on lisää työllisiä, niin tulee lisää työtunteja, mutta joissain tilanteissa se ei ihan meni just tällä kaavalla. Esimerkiksi, jos tulee nimenomaan paljon lisää osa-aikatyöläisiä, niin silloin työtunnit per työllinen laskee eikä tullut toivottua määrää sitä työpanosta kansantalouteen, tämä ehkä semmoisena pääpoikkeuksena tuohon sääntöön.
Pasi: No, millä tasolla tehtyjen työtuntien määrä on nyt, kun työllisyysasteessa lähestytään jo ennätyskorkeuksia?
Pertti: No, nyt on juuri se tilanne, että työtunnit ei ole kasvanut ihan samaa vauhtia kuin työllisyys. Kasvanut kuitenkin ja tässä on ehkä sellainen, että ollaan kun vertaillaan siihen ennen koronaa olleeseen tasoon. Siitähän työllisyys näyttää nyt menevän jo selvästi yli, mutta työtunnit pikkusen laahaa vielä ja siinä on syynä tämä edellä mainittu osa aikatyön kasvu, mutta joka tapauksessa suunta on molemmissa työllisyydessä ja työtunneissa sama.
Pasi: Suomessa työikäinen väestö vähenee. Uusimman väestöennusteen mukaan työikäisten eli tässä tapauksessa 15–64-vuotiaiden väestöosuus pienenee kahdella prosenttiyksiköllä vuoteen 2040 mennessä. Mitä tämä muutos tarkoittaa työllisyysasteen ja tehtyjen työtuntien kannalta, millaisia lukuja siellä on odotettavissa tulevina vuosina ja vuosikymmeninä?
Pertti: Tämä on erittäin mielenkiintoinen kysymys nyt tästä työikäisyydestä. Mehän tiedämme, että eläkeuudistus nostaa pikkuhiljaa tätä työikää, eli me emme voi ehkä rajautua enää siihen 64:ään tässä tilastossakaan. Eikä toki nyt tälläkään hetkellä rajaton rajauduta, mutta mistä nyt puhutaan? Pitäisi täällä haarukkaa siellä nostaa, mutta tämä on yhä ongelmallinen yhtälö siinä mielessä, että miten iäkkäämmät, kuinka pitkää työpäivää he tekevät ja miten paljon työelämässä. Jos sielläkin tulee työtuntien vähenemistä, niin siitä taas se taas huomataan, toisaalta työllisyysaste tietysti voi kasvaa, mutta meidän pitää ehkä myös kattoa sitä työllisyysastetta eri ikäryhmissä.
Pasi: Työikäinen ei siis ole virallinen eikä yksiselitteinen käsite, vaan aina suhteessa määritteliään siihen tarpeeseen, johon käsitettä kulloinkin käytetään. Suomen virallista työllisyysastetta laskettaessa kohdejoukkoina ovat 15–64-vuotiaat. Aika ajoin kuulee parranpärinää siitä, että nyky yhteiskunnan olosuhteissa sekä ala- että yläikärajaa pitäisi nostaa. Miksi tällaiseen rajaukseen on päädytty?
Pertti: Tässä on jonkinlainen historia takana, eli sitä ei nyt suoraan ole kukaan käskenyt, mutta ehkä parikymmentä vuotta sitten ja kauemminkin kun piti valita jotain, niin tähän silloin päädyttiin. Se ei tosiaankaan kenenkään erityisesti sanelema, mutta tietty käytäntö, kun kerran otetaan, niin sitä on jatkettu, mutta tästä varmasti kyllä keskustelu jatkuu lähiaikoina ja ehkä asialle voidaan tehdä jotain.
Anna: Niin jos ajattelee menneitä vuosikymmenen. Työvoimatutkimusta on tehty 60 vuotta, niin oli ihan oli niin, että 15-vuotiaat olivatkin jo hyvin vahvasti työelämässä. Kouluttauduttiin vähemmän ja kansakoulun jälkeen siirryttiin työelämään ja toisaalta sitten siellä vanhemmassa ikäluokassa, niin osittainhan siellä oli korkeita työllisyysasteita. Kun mennään riittävän kauas historiassa, mutta tavallaan se on jäänyt niin kuin siitä 65 vuoden eläkeiästä, joka hyvin pitkään oli. Kyllähän tietysti jatkossa, niin jos ajatellaan, että oppivelvollisuusikä on noussut 18 vuoteen ja kun ollaan kuitenkin eläkeuudistuksin, pyritään työuraa jatkamaan sieltä vanhemmasta ikäluokasta päin, niin olisiko järkevää jatkossa tarkastella vaikka 20–69-vuotiaiden työllisyysastetta, niin saataisiin haaviin myös niitä vanhempia ikäluokkia paremmin. Ja toisaalta sitten kun ei ehkä ole niin kuin tavoitteena kuitenkaan sitä, että ainakaan alle 18-vuotiaat niin kuin ainakaan pääsääntöisesti olevat töissä, vain heidän tulisi olla koulutuksessa niin ei sitten turhaan tätä ikäluokkaa ja heidän työllisyyttään seurattaisiin.
Pasi: Noh, tämän ikäryhmän rajauksen ymmärtäminen on tärkeää, sillä työvoimatutkimuksessa on tarjolla tietoa myös vanhempien kuin 64-vuotiaiden työllisyydestä. Tiedonkeruu ulottuu nykyään aina 89 vuotiaisiin asti. Yli 64-vuotiaiden työllisyysosuudet eivät kuitenkaan vaikuta viralliseen työllisyysasteeseen. Tutkimuksen tuottamat tiedot ovat silti mielenkiintoisia. Pertti Taskinen, mitä me tiedämme tällä hetkellä seniorien työllisyydestä? Onko sieltä haettavissa ratkaisua väestöennusteen ennakoimaan työvoimapulaan tällä hetkellä?
Pertti: Vielä kun mennään 65-vuotiaista vanhempiin, niin työllisyys vähenee. Siitä voi sanoa, että joka ikävuosi kerrallaan, mutta kyllä siellä vielä seitsemänkymppiä täyttäneissä on työllisiä aina ihan jopa 79-vuotiaisiin asti, mutta sen jälkeen voikin sanoa jo, että työllisyys on enää ihan marginaalista. Eikä varsinaisesti nyt senioreista varmasti odotetaan, että sieltä tämmöistä kokopäivätyötä on tulossa, mutta tietynlaisiin lyhytaikaisiin, tämmöisiin paikkaustöihin työvoiman muuta tarvetta paikkaamaan kyllä varmasti sitten löytyy jatkossakin, uskon näin.
Pasi: Työvoimatutkimusta uudistettiin viime vuoden alussa. Uudistusta ei kuitenkaan tehnyt hallitus eikä muutos vaikuttanut työllisen määritelmään vähimmäistuntimäärän osalta. Uudistus ei myöskään selitä viimeaikaista työllisyysasteen kasvua, mikä työllisyyden mittaamisessa oikeastaan muuttui?
Anna: No, lyhyesti ja ytimekkäästi sanottaen niin Suomen osalta se koski nimenomaan vanhempainvapaalla olevia. Eli kun eri maissa on erilaisia perhevapaakäytäntöjä ja eri EU mailla oli vähän erilaisia käytäntöjä, miten he näillä erilaisilla perhevapailla olevia ihmisiä tilastoivat työllisiksi, niin tätä käytäntöä yhtenäistettiin niin, että jos vapaa on ansiosidonnainen eli sillä on kytkös siihen työhön ja sen jälkeen odottaa työhön paluu. Eli henkilöillä on se työ siellä odottamassa, niin sitten koko tähän joukkoon laskettiin työlliseksi. Suomen osalta tämä tarkoitti sitä, että kun aikaisemmin äitiyslomalla olevat oli laskettu työlliseksi, niin nyt äitiys- ja vanhempainvapaalla olevat lasketaan työlliseksi. Isyysvapaa on aina ollut niin lyhyt eli tähän saakka sen verran lyhyt, että tähän joukkoon aina toisen kriteerin mukaan aina tullut työlliseksi.
Pasi: Näin yhdenmukaistaminen on toki tärkeää. Palataan vielä ohjelman lopuksi siihen, mistä oikeastaan aloitettiinkin, eli osa aikaisuuksiin ja ajatukseen siitä, että tarjolla oleva työ olisi nykyään jotenkin huonompaa kuin aiemmin. Aika tunnetusti kultaa muistot, mutta tilastot ovat ankaria ja näyttävät asiat sellaisina kuin ne oikeasti ovat olleet. Suomalaiseen työelämään liittyvä puhe on ankeaa, sillä äänekkäimpiä ovat ne, joiden kokemukset työstä ovat kielteisiä. Näkyvimmän osan keskusteluissa saavat työn puute ja osa ja määräaikaisuudet. Onko tällaiselle ankeuttamiselle aidosti perusteita? Onko työn epävarmuus lisääntynyt, jos ajatellaan vaikkapa erilaisten työsuhteiden osuuksia?
Anna: No, jos työn epävarmuutta voi katsoa hyvin monesta näkökulmasta. Jos me katsomme erilaisia työsuhteita, voidaan tämmöinen aikasarjavertailu tehdä parinkymmenen vuoden taakse, vaikka vuoteen 2000. Jos katsotaan osuuksia ja kuinka iso osa työllisistä teki jatkuvassa kokoaikaisessa palkkatyössä työtä, joka on usein se, mitä me ajattelemme niin sanotusti normaalityösuhteeksi, niin tämä osuus ei ole parissa kymmenessä vuodessa muuttunut juuri lainkaan. Noin 65 prosenttia vähän plus miinus yksi prosenttiyksikköä, ehkä ei ihan sitäkään, niin sitten se on heilahdellut vuosien saatossa. Toki siitä, kun katsotaan sitä loppujoukkoa, eli jonneka katsotaan, luetaan ne määräaikaiset, osa-aikaiset, erilaiset yrittäjyyden muodot, niin siellä sisällä on toki tapahtunut muutosta niin kuin tässä on tullut aikaisemminkin esille, niin osa-aikatyön määrä on kasvanut.
Määräaikaisuus on pysynyt suurin piirtein samalla tasolla, vähän ehkä jopa laskenut, mutta toisaalta esimerkiksi yrittäjyyden sisällä on tapahtunut sellaista rakenteellista muutosta, eli maatalousyrittäjien määrä on kasvanut ja samaan aikaan kuin muiden toimialojen tämmöinen yksinyrittäjyys on kasvanut. Työnantajien yrittäjien määrä on pysytellyt jotakuinkin samana ja osuus jotakuinkin samalla tasolla. Eli tavallaan sillä työmarkkinoilla jonkinlaista muutosta, totta kai niin tapahtuu. Eli siitä työ eri työnteon tapojen suhteen, mutta tavallaan jos me katsotaan, että onko suomalaisilla työmarkkinoilla tapahtunut, jonkinlainen niin kuin rakenteellinen muutos siitä, että millä tavalla työtä tehdään, niin tätä tilastot eivät tue. Eli sellaista kuvaa sieltä tilastoista ei saa, jos nyt katsotaan sitä viimeistä paria kymmentä vuotta.
Pasi: Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on tuottanut tietoa myös nollatuntisopimusten yleisyydestä, siinä missä osa aikainen työ määrittyy suomalaisessa työelämäkeskustelussa olosuhteiden pakoksi. Nollatuntisopimus näyttäytyy suorastaan katastrofina, miten näiden pelättyjen ja parjattujen nollatuntisopimusten määrät ovat kasvaneet.
Anna: No, viime kerralla kun nollatuntisopimusten määrää mitattiin 2021, nythän se itse asiassa tulee jatkossa olemaan ihan vuosittain tuotettava tieto, niin nollatuntisopimuksella työskenteleviä oli noin 107 000 ja osuus on noin viitisen prosenttia palkansaajista. Vähän aikaisemmin 2018, niin luku oli, jotakuin sama ja 2014 oltiin siellä luvuissa 89 000 suurin piirtein eli jotakin jos ajatellaan, että 2018 ja 2021, niin luku on pysytellyt suurempi samassa ja siinä ei mitään merkittävää kasvua ole. Toki pitää muistaa, että tässä esimerkiksi tehty lainsäädännöllisiä muutoksia nollatuntisopimuksiin ja näiden vuosien välillä. Toinen on se, että siinä oli myös korona, joka ylipäänsä vaikutti esimerkiksi osa-aikaisen työn määrään jonkin verran.
Pasi: Sinä oletkin Anna selvitellyt tarkemmin myös nollatuntisopimuksilla työskentelevän joukon koostumusta ja havainnut, että kyseessä on varsin kirjava kattaus erilaisia ihmisiä. Keskeinen havainto on myös se, että tälle joukolle itselleen nollatuntisopimus ei ole useinkaan mikään ongelma, vaan pikemminkin päinvastoin. Kerro vähän lisää näistä havainnoista.
Anna: Tästä koko joukosta voi kertoa sen, että voidaan erotella esimerkiksi ne, jotka tekee osa aikatyötä ja ilmoittaa samaan aikaan, pääasiallinen heidän omasta mielestään pääasiallinen toiminta on opiskelu, jota on iso joukko. Sitten siinä on kuitenkin nähtävillä joukko, jotka tekee osa-aikatyötä ja nimenomaan kokevat, että työn tekeminen on heidän pääasiallinen toimintansa ja he kaipaisivat niitä lisää työtunteja, mutta sitten sieltä löytyy eläkeläisiä, jonkin verran kotiäitejä tai koti-isiä, jotka tekevät nollatuntisopimuksella ehkä tälle keikkaluontoisesti töitä. Eli siellä on aika monenlaista sitten, löytyy myös niitä, jotka sanoo, että he kokevat, että he itse, se työnteko on niin vähäistä, että se on lähellä jo työttömyyttä ja he todella tarvitsi lisää työtä, mutta se opiskelijoiden joukko on se suurin kaikista näistä.
Pasi: Kiitos oikein paljon hyvästä keskustelusta. Anna Pärnänen ja Pertti Taskinen. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan paitsi työllisyysasteen, myös siihen liittyvän julkisen keskustelun kehitystä. Faktanvartija palaa uusin aiheen taas tulevissa jaksoissa.