Vieläkö lankapuhelimet pirisevät?

Televiestintä Suomessa 2003 ilmestynyt

Juuri julkaistu Televiestintätilasto kuvaa teletoiminnassa tapahtuneita muutoksia vuonna 2003. Julkaisussa tarkastellaan mm. kiinteiden liittymien ja matkapuhelinliittymien yleisyyttä Suomessa, telepalveluiden volyymin kehitystä, teletoiminnan liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitystä sekä tieto- ja viestintäteknologian käyttöä.

Kiinteän verkon puheluiden määrä laskee ja puhelut siirtyvät matkaviestinverkkoon. Vuonna 2003 kiinteän verkon puheluiden määrä väheni peräti 22 prosenttia eli 3,1 miljardista 2,5 miljardiin. Samalla puheluminuuttien määrä väheni 18 prosenttia vuodesta 2002.

Paikallispuhelinverkoista ja GSM-puhelimista lähteneet puhelut yhteensä 1995-2003, milj. minuuttia

kuva

Puhelinkulttuurin muutos näkyy tilastossa selkeästi. Matkaviestinverkosta soitettujen puheluiden määrä kasvaa yhä. Viime vuonna matkapuhelimista soitettiin 3,4 miljardia puhelua eli lähemmäs miljardi puhelua enemmän kuin kiinteästä verkosta. Lisäys on 7 prosenttia edellisestä vuodesta. Myös puheluminuuttien määrä nousi lähes 8,2 miljardiin.

Vaikka kiinteistä puhelinliittymistä luovuttiin aiempia vuosia enemmän, niiden kokonaismäärä laski vain 6 prosenttia vuodessa. Osa syynä tähän on ISDN-liittymien määrän kasvu. Ennestään jo korkea matkapuhelinliittymien määrä nousi 4,7 miljoonaan. Yleisöpuhelinten määrä on pudonnut dramaattisesti viimeisen 10 vuoden aikana. Yleisöpuhelimia toki tarvitaan edelleen, mutta yhä useammin niitä tarvitaan kipeimmin silloin, kun matkapuhelimen akku on tyhjä.

Tekstiviestien suosio kestää. Suomalaiset tekstasivat taas edellisvuotta enemmän, kaikkiaan 1,65 mrd tekstiviestiä. Internetin käyttäjät siirtyvät yhä useammin laajakaistayhteyksiin. Laajakaistaliittymien määrä yli kaksinkertaistui vuoden aikana.

Lankapuhelimet eivät ole vielä vaikenemassa. Matkapuhelimista soitettiin useammin, mutta huomattavasti lyhyempiä puheluja kuin "lankapuhelimista". Vaikka kiinteän verkon puheluminuutit vähenivät, kertyi niitä enemmän kuin matkaviestinverkossa.

Julkaisuesittely ja tilaukset Tilastotorilta, paperijulkaisu tai pdf-tiedosto.


Päivitetty 8.9.2004