Muuttoliikkeen vaikutukset pienenevät ja leviävät
Muuttoliikkeen muuttuminen kaupunkien väliseksi vähentää väestön siirtymistä tappiokunnista voittokuntiin. Suuret koulutuskaupungit purkavat nyt ympäristökuntiinsa 1990-luvulla niihin kertynyttä opiskelijaväestöä. Seurauksena on lisää pendelöintiä.
Pekka Myrskylä
Työpaikkakasvu on lamakauden jälkeen keskittynyt suuriin yliopistokaupunkeihin ja niiden ympäryskuntiin: Oulun, Helsingin, Tampereen, Jyväskylän ja Turun vaikutusalueille. Pienempien yliopistokaupunkien, Kuopion, Joensuun, Rovaniemen ja Lappeenrannan seuduilla työpaikkakasvu on ollut hitaampaa. Kotikuntalain muutos vuonna 1994 antoi opiskelijoille oikeuden kirjautua tosiasialliseen asuinkuntaansa eli opiskelukaupunkeihin. Laman jälkeisen työpaikkakasvun ja lakiuudistuksen seurauksena muuttoliike entistä voimakkaammin suuntautui yliopistokaupunkeihin ja kasvatti niiden väkilukuja nopeasti.
Muuttoliikkeen nettovaikutus heilahteli poikkeuksellisen voimakkaasti 1990-luvulla. Vuosikymmen alkoi matalista nettoluvuista, mutta sitten ne kasvoivat moninkertaisiksi uuden kotikuntalain tultua voimaan. Helsingin seutukunnan vuotuinen muuttovoitto nousi 1 000 hengestä lähes 10 000:een. Muutkin suuret yliopistokaupungit saivat suuria muuttovoittoja. Pisimpään voittoja ovat keränneet Jyväskylä, Tampere ja Oulu.
Nettomuuttoluvut kasvoivat kuitenkin vain kolme vuotta, jonka jälkeen ne alkoivat nopeasti pienetä, nopeimmin Helsingissä, jossa nettomuutto painui miinukselle jo vuonna 2002. Samaan aikaan kun Helsingin voitot pienenivät, kasvoivat muun Helsingin seudun muuttovoitot. Niiden kasvu päättyi vuoteen 1999, mutta nettomuutto on edelleenkin plussalla.
Artikkeli on kokonaisuudessaan Tietoajan verkkopalvelussa.
Päivitetty 23.9.2004