Tiedote 29.1.2009

Lars-Erik Öller palkittu Eino H. Laurila -kansantulomitalilla

Vuoden 2008 Eino H. Laurila -kansantulomitali on myönnetty emeritusprofessori Lars-Erik Öllerille. Öller työskentelee tällä hetkellä Tukholman yliopistossa.

Emeritusprofessori, valtiotieteen tohtori Lars-Erik Öller on kansantalouden suhdanteiden tutkijana ja ennustemenetelmien kehittäjänä tukeutunut vahvasti kansantalouden tilinpidon järjestelmään ja sen tuottamiin tietoihin. Hänen tutkimustyönsä ja artikkelinsa aikasarja-analyysin ja ekonometristen menetelmien käytöstä suhdanneanalyysissa ovat tuottaneet arvokasta tietoa taloudellisten ilmiöiden ymmärtämiseksi. Lars-Erik Öller on toiminut Suomessa valtiovarainministeriön kansantalousosastolla sekä Helsingin yliopiston ja Åbo Akademin dosenttina ja Ruotsissa Konjunkturinstitutetin, Stockholms Handelshögskolanin ja Stockholms universitetin tehtävissä. Öller väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1978.

Mitali luovutetaan Lars-Erik Öllerille Taloustieteellisen Yhdistyksen 125-vuotisjuhlan alussa torstaina 29. tammikuuta 2009 klo 16.00 Säätytalolla, Snellmaninkatu 9 - 11.

Eino H. Laurila -kansantulomitali on tunnustus merkittävästä työstä kansantaloudellisen tutkimuksen ja etenkin kansantalouden kuvausjärjestelmien kehittämisen, soveltamisen ja tunnettuuden hyväksi. Mitalilla halutaan myös edistää kansantaloudellisen tutkimuksen ja käytännön tilastotyön vuorovaikutusta. Mitalin jaosta päättävät Ekonomiska Samfundet i Finland, Kansantaloudellinen Yhdistys, Suomen Tilastoseura, Taloustieteellinen Seura, Tilastokeskus ja Yrjö Jahnssonin Säätiö. Ensimmäisen mitalin sai vuonna 1993 professori Eino H. Laurila mittavasta työstään Suomen kansantalouden tilinpidon kehittäjänä.

Lisätietoja:
Tilastojohtaja Ari Tyrkkö, Tilastokeskus, (09) 1734 3261, sähköposti: etunimi.sukunimi@tilastokeskus.fi