Tiedote 8.12.2010

Lamavuoden kuva tilastoissa

Vuosi 2009 oli Suomen taloudessa lamavuosi. Bruttokansantuote laski viime vuonna 8 prosenttia edellisvuodesta. Myös kotitalouksien velat kasvoivat. Viime vuonna kotitalouksilla oli velkaa jo 112 prosenttia niiden käytettävissä olevista tuloista. Velan määrä oli velallista asuntokuntaa kohti keskimäärin 63 780 euroa. Tiedot on poimittu juuri ilmestyneeseen Suomen tilastolliseen vuosikirjaan 2010 kootuista tilastoista.

Lamasta huolimatta kotitalouksien käytettävissä olevat tulot ja rahoitusvarat kasvoivat. Kotitalouksien käytettävissä oleva tulo oli henkeä kohti laskettuna 17 500 euroa eli runsaat 400 euroa enemmän kuin edellisvuonna. Kotitalouksien rahoitusvarat lisääntyivät runsaalla 14 miljardilla eurolla. Rahoitusvaroja kotitalouksilla oli kaikkiaan 201 miljardia euroa, asukasta kohti laskettuna lähes 38 000 euroa.

Asuntolainoja kotitalouksilla oli kaikkiaan yli 71 miljardia euroa eli runsas 4 miljardia euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Myös kotitalouksien ottamien kulutusluottojen kanta kasvoi 0,4 miljardilla eurolla. Kulutusluottoja kotitalouksilla oli viime vuonna lähes 14 miljardia euroa.

Nuorisotyöttömyys kasvuun

Nuorisotyöttömyys eli 15–24-vuotiaiden työttömyys nousi viime vuonna 21,5 prosenttiin, kun vuonna 2008 se oli 16,5 prosenttia. Ammattijärjestöihin ja työttömyyskassoihin kuului kaikista työssä olevista palkansaajista 83 prosenttia eli prosenttiyksikön vähemmän kuin edellisvuonna. 18–24-vuotiaista nuorista jäseniä oli 59 prosenttia, yli 11 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin.

Poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä väheni: poliisin tietoon saatettiin vuonna 2009 kaikkiaan 431 598 rikosta eli 9 113 vähemmän kuin edellisvuonna. Varkauksia ja näpistyksiä lukuun sisältyy 4 582 enemmän kuin edellisvuonna, yhteensä 148 864. Myös huumausainerikosten määrä lisääntyi: vuonna 2009 niitä tuli poliisin tietoon 17 454 eli 1 972 edellisvuotta enemmän.

Alkoholinkulutus ja tupakointi vähentyivät

Alkoholin kulutus väheni viime vuonna: 100-prosenttista alkoholia kulutettiin 8,3 litraa asukasta kohti eli 2 desilitraa edellisvuotta vähemmän. Rahaa alkoholijuomiin käytettiin 4,3 miljardia euroa eli 809 euroa asukasta kohti, mikä oli 15 euroa enemmän kuin toissa vuonna. Alkoholijuomavero tuotti valtiolle 1,2 miljardia euroa, 115 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aiemmin.

Myös tupakointi vähentyi vuonna 2009. Miehistä 22 prosenttia ja naisista 16 prosenttia tupakoi päivittäin, kun vuonna 2008 vastaavat luvut olivat 24 prosenttia ja 18 prosenttia. Tupakoimattomia oli viime vuonna miehistä 47 prosenttia ja naisista 59 prosenttia.

Suomen tilastollinen vuosikirja kuvaa suomalaista yhteiskuntaa

Tiedot perustuvat juuri ilmestyneen Suomen tilastollisen vuosikirjan 2010 tilastoihin. Tilastokeskuksen julkaisema vuosikirja on laaja tilastojen kokoomateos yhteiskunnastamme ja sen kehityksestä. Suomea koskevien tietojen lisäksi kirjassa on myös runsaasti kansainvälistä vertailutietoa. Vuosikirjaa on julkaistu jo vuodesta 1879 lähtien.

Vuosikirjan mukana on CD-ROM, joka sisältää julkaisun pdf-muodossa, sen kaikki taulukot Excel-muodossa sekä teemakartat. Vuosikirja on saatavana myös verkkopalveluna. Kirja on suomen-, ruotsin- ja englanninkielinen.

Lähde: Suomen tilastollinen vuosikirja 2010. Tilastokeskus
Hinta 79 euroa (kestotilaus 68 euroa)

Lisätietoja: Eila Laakso (09) 1734 2509

Vastaava johtaja: Heli Mikkelä

Tilaukset: Tilastokeskuksen myyntipalvelu (09) 1734 2011, myynti@tilastokeskus.fi
Vuosikirjan verkkopalvelun esittely: tilastokeskus.fi/vuosikirja