Tiedote 13.12.2011

Koottua tilastotietoa rakentamisesta ja asumisesta

Tilastokeskuksen julkaisema kokoomateos rakentamisen ja asumisen tilastoista on ilmestynyt. Rakentaminen ja asuminen -vuosikirja tarjoaa tilastotietoa katsausten, taulukoiden ja kuvioiden muodossa 19 aihealueelta. Kirja sisältää myös kansainvälistä vertailua.

Vuosikirjan tiedoista suurin osa on koottu Tilastokeskuksen tilastoista, mutta kirjassa on myös aineistoa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksesta, Maanmittauslaitokselta, Kansaneläkelaitokselta, Suomen Pankilta sekä työ- ja elinkeinoministeriöstä. Vuosikirja on saatavana myös verkkopalveluna.

Poimintoja Rakentaminen ja asuminen -vuosikirjan sisällöstä:

  • Vuonna 2010 uudisrakentaminen väheni edelleen. Uusia rakennuksia valmistui kaikkiaan 33,0 miljoonan kuutiometrin verran, mikä on 15 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2009. Asuinrakennuksia valmistui kuitenkin 6 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
  • Rakennuslupia myönnettiin 41 miljoonan kuution verran. Myönnettyjen lupien kuutiomäärä kasvoi prosentin. Aloitettujen rakennushankkeiden kuutiomäärä kasvoi viidenneksen edellisvuodesta.
  • Asunto-osakeyhtiöt ja aravalainoitetut asuntoyhteisöt korjasivat rakennuksiaan vuonna 2010 kaikkiaan 1,6 miljardilla eurolla. Korjauksien kustannukset kasvoivat 17,8 prosenttia vuodesta 2009.
  • Vuonna 2010 rakentamisen kustannukset kasvoivat keskimäärin 1,1 prosenttia edellisvuodesta, kun vuonna 2009 kustannukset pienenivät 1,1 prosenttia.
  • Rakennusala työllisti viime vuonna 172 000 henkilöä. Alan työllisten määrä laski 3 000:lla edelliseen vuoteen verrattuna.
  • Rakennustoimintaa harjoittavien yritysten ja elinkeinonharjoittajien luottokanta kasvoi 8 prosenttia. Rakennustoimialan luottokanta oli vuoden 2010 lopussa yhteensä 3,6 miljardia euroa.
  • Vuonna 2010 valmistui 25 894 uutta asuntoa. Se on lähes 17 prosenttia enemmän kuin vuonna 2009.
  • Asunto-osakekauppoja tehtiin vuonna 2010 noin 74 000 eli 4,2 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Kauppojen yhteisarvo oli 10 miljardia euroa.
  • Vuonna 2010 vanhojen vapaarahoitteisten asuntojen keskimääräinen neliöhinta oli 2 119 euroa. Neliöhinta kallistui 8,7 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Pääkaupunkiseudulla neliöhinta oli 3 238 euroa ja muualla maassa 1 615 euroa.

Lähde: Rakentaminen ja asuminen – Vuosikirja 2011. Tilastokeskus
Hinta 75 euroa.

Lisätietoja: Merja Järvinen 09 1734 2458, Eetu Toivanen 09 1734 3331, rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala

Tilaukset: Tilastokeskuksen myynti- ja asiakaspalvelu 09 1734 2011, myynti@tilastokeskus.fi
Vuosikirjan verkkopalvelun esittely: http://tilastokeskus.fi/rakas