23.2.2000

Lisätietoja: Lotta Savola (09) 1734 2907, lotta.savola@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Risto Lehtonen

Naisten asema työmarkkinoilla vaikeutui 1990-luvulla

Naisten työmarkkina-asema vaikeutui 1990-luvulla laman myötä. Naisten työttömyys kohosi lamavuosina miesten työttömyyden tasolle. Osa-aikatyö ja lyhyet pätkätyöt lisääntyivät erityisesti naisten aloilla. Taloudellisen tilanteen parannuttua uusia työpaikkoja tuli ensisijaisesti miesvaltaisille aloille, ja miesten työttömyys aleni naisten työttömyyttä nopeammin. Naisten työttömyysasteet olivatkin koko 1990-luvun lopun korkeampia kuin miesten, ilmenee Tilastokeskuksen uudesta naisten työmarkkina-asemaa viime vuosikymmenellä kuvaavasta tutkimuksesta.

Lama vaikeutti eritoten pienten lasten äitien työllistymistä, sillä yhä useampi nainen oli ennen työttömäksi jäämistään hoitanut kotona lapsiaan. Vuonna 1995 heitä oli kaikista työttömistä naisista 13 prosenttia. Vuonna 1998 heidän osuutensa oli enää 9 prosenttia.

Naisten ja miesten työvoimaosuus, eli työssä olevien ja työttömien yhteinen osuus työikäisistä, laski 1990-luvun alussa noin 5 prosenttiyksikköä. Varsinkin alle 30-vuotiaiden työvoimaosuus putosi. Muutos johtui muun muassa opiskelijoiden ja kotiin jääneiden naisten määrän kasvusta. Lamavuosina opiskelijoita oli lähes 100 000 enemmän kuin aiemmin. Omaa kotitalouttaan hoiti yli 10 000 henkeä enemmän kuin ennen.

Kausityöttömyydestä tuli 1990-luvun aikana myös naisten ongelma, vaikka aiemmin se oli ollut tyypillisempää miesten työttömyydelle. Laman aikana kesätöiden saaminen hankaloitui, ja esimerkiksi opetushenkilökunnan työsuhteet solmittiin yhä useammin lukuvuoden mittaisiksi. Kesäkuukausiin ajoittuva työttömyys koskee nykyisin yli 30 000 naista.

Osa-aikatyön tekeminen yleistyi taloudellisen tilanteen huononnuttua 1990-luvun alussa. Naisten osa-aikatyö on lisääntynyt koko 1990-luvun, mutta miesten osa-aikatyö sitä vastoin yleistyi lähinnä pahimman laman aikana. Suomessa osa-aikatyön tekeminen ei pääasiallisesti liity lastenhoitoon, toisin kuin muualla Euroopassa.

Työolotutkimuksen mukaan määräaikaiset työsuhteet lisääntyivät 1990-luvulla eritoten naisilla. Vuonna 1998 määräaikaisia työsuhteita oli naisista 21 prosentilla ja miehistä 15 prosentilla.

Naisten työmarkkina-asemaa 1990-luvulla on tutkinut Tilastokeskuksen tutkija Lotta Savola. Tutkimus tarkastelee lisäksi työaikojen joustoja sekä perheen ja työn yhteensovittamista. Lähdeaineistona ovat Tilastokeskuksen työvoima- ja työolotutkimukset.

Lähde: Naiset Suomen työmarkkinoilla 1990-luvulla. Tilastokeskus