3.5.2000

Lisätietoja: Marja Sjöblom (09) 1734 2964, marja.sjoblom@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ilkka Hyppönen

Palvelualojen liikevaihto kasvoi 8 prosenttia

Palvelualojen (pl. kaupan) työpäiväkorjattu liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan 8 prosenttia suurempi tammikuussa 2000 päättyneellä kolmen kuukauden ajanjaksolla kuin vuotta aiempana vastaavana ajanjaksona. Kasvu on ollut hyvin tasaista.

Liikevaihtokuvaajien laskentamenetelmää on uudistettu siten, että aloittaneet ja lopettaneet yritykset otetaan laskennassa huomioon. Myös vuotta 1999 koskevat tiedot on laskettu uudestaan siten, että aloittamiset ja lopettamiset ovat mukana tiedoissa.

Palvelualojen liikevaihto kasvoi 4,4 prosenttia vuodesta 1998 vuoteen 1999, kun vertailussa olivat vain jatkavat yritykset. Aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten huomioon ottaminen muutti kasvuksi 8,1 prosenttia.

Liikevaihto- ja palkkasummasarjat perustuvat verottajan arvonlisä- ja työnantajasuoritustietoihin, joita täydennetään Tilastokeskuksen aineistoilla. Laskennassa ovat mukana niiden yritysten lisäksi, joista on vertailukelpoiset tiedot kohdekuukaudelta ja edellisen vuoden vastaavalta kuukaudelta, aloittaneet ja lopettaneet yritykset. Toimialoittaiset liikevaihto- ja palkkasummasarjat ja -kuviot julkaistaan Excel-taulukoina internet-osoitteessa http://www.tilastokeskus.fi/tk/ys/suhdanteet.html . Painettua julkaisua sarjoista ei tehdä.

Lähde: Liiketoiminnan kuukausikuvaajat 2000, tammikuu. Tilastokeskus