4.8.2000

Lisätietoja: Paula Salminen (09) 1734 2234
Vastaava tilastojohtaja: Ilkka Hyppönen

Rakennusluvat vähenivät myös toukokuussa

Rakennuslupia myönnettiin toukokuussa kaikkiaan 3,7 miljoonan kuutiometrin edestä eli 9 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Kaikkien muiden rakennustyyppien paitsi julkisten rakennusten ja vapaa-ajan asuinrakennusten kuutiomäärät pienenivät viime vuoden toukokuusta. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotiedoista.

Tammi-toukokuussa koko uudisrakentamiseen myönnettyjen lupien kuutiomäärä oli kuitenkin vielä prosentin verran suurempi kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin. Kaikkiaan lupia myönnettiin runsaan 17 miljoonan kuutiometrin rakentamiseen. Liike- ja toimistorakentamisen lupakuutiot lisääntyivät viime vuoden tammi-toukokuusta viidenneksen, 3,5 miljoonaan kuutiometriin. Tästä määrästä yli puolet oli pääkaupunkiseudulla. Maatalousrakennuksille myönnettyjen lupien kuutiomäärä oli sen sijaan neljänneksen pienempi kuin tammi-toukokuussa vuosi sitten.

Runsaat 16 000 uutta asuntoa sai rakennusluvan tammi-toukokuussa eli viisi prosenttia edellisvuotista enemmän. Kerrostaloasuntojen lupamäärä kasvoi 16 prosenttia kun taas omakotiasunnoille lupia myönnettiin 6 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammi-toukokuussa.

>

cellspacing="0" cellpadding="2"

Myönnetyt rakennusluvat toukokuussa ja tammi-toukokuussa 2000

Toukokuu
1000 m3

Muutos, %
5/1999 -5/2000

Tammi-toukokuu
1000 m3

Muutos, %
1-5/1999-1-5/2000

Kaikki rakennukset

3 732

-9

17 196

1

- asuinrakennukset

1 305

-4

6 073

4

- vapaa-ajan asuinrakennukset

119

6

388

-1

- liike- ja toimistorakennukset

340

-38

3 496

19

- julkiset palvelurakennukset

314

5

1 123

4

- teollisuus- ja varastorakennukset

820

0

3 516

-2

- maatalousrakennukset

576

-15

1 788

-25

- muut rakennukset

257

-4

812

-1

Asunnot, kpl

3 119

-5

16 237

5

Tilastokeskuksen rakennuslupatilasto perustuu kuntien rakennusvalvontaviranomaisten ilmoituksiin myönnetyistä rakennusluvista.

Lähde: Myönnetyt rakennusluvat 2000, toukokuu. Tilastokeskus
Lisätietoja myönnetyistä rakennusluvista saatavana myös StatFin-tilastopalvelusta Internetissä
http://statfin.stat.fi/