30.10.2000

Lisätietoja: Marie Reijo (09) 1734 2547
Vastaava tilastojohtaja: Risto Lehtonen

Asuntovelallisia kotitalouksia 640 000 vuonna 1998

Asuntovelallisten kotitalouksien määrä väheni noin neljänneksen vuodesta 1991 vuoteen 1998. Samana aikana ylivelkaantuneiksi itsensä arvioivien kotitalouksien määrä lähes kaksinkertaistui ja oli noin 40 000 vuonna 1998. Viime vuosikymmenen loppupuoliskolla erilaisten talousjärjestelyjen piirissä oli viidennes kaikista asuntovelallisista talouksista eli noin 120 000 taloutta. Niiden osuus itsensä ylivelkaantuneiksi kokeneista talouksista oli 70 prosenttia. Maksukyvyttömiksi arvioitavia kotitalouksia oli noin 10 prosenttia kaikista asuntovelallisista ja likimain neljännes ylivelkaantuneista. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen yhdessä ympäristöministeriön kanssa julkaisemasta selvityksestä Kotitalouksien asuntolainat ja ylivelkaantuneisuus 1990-luvun jälkipuoliskolla.

Asuntovelallisten kotitalouksien lainojen nimelliset markkamäärät pysyivät koko 1990-luvun lähes samana 170 000 - 190 000 markkaa asuntovelallista kotitaloutta kohti. Ylivelkaantuneiksi itsensä kokeneiden talouksien asuntolainojen keskimääräiset markkamäärät olivat 1990-luvun alkupuoliskolla vähintään puolet suuremmat kuin muilla asuntovelallisilla kotitalouksilla, mutta 1990-luvun jälkipuoliskolla ne olivat samansuuruisia. Itsensä ylivelkaantuneiksi arvioivat olivat muita asuntovelallisia kotitalouksia yleisemmin pienituloisia. Lisäksi itsensä ylivelkaantuneiksi kokeneet olivat useammin yksinhuoltajia, työttömiä tai eläkeläisiä. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen tulonjakotilaston aineistoon.

>

cellspacing="0" cellpadding="2"

Maksukyvyttömien1 ja jotakin talousjärjestelyä käyttäneiden kotitalouksien vuosittainen lukumäärä keskimäärin sekä prosenttiosuus kaikista asuntovelallisista ja ylivelkaantuneiksi kokeneista 1996- 1998

Asuntovelalliset kotitaloudet, lkm

% asuntovelallisista kotitalouksista

Ylivelkaantuneiksi

kokeneet,

asuntovelalliset kotitaloudet, lkm

% ylivelkaantuneiksi

kokeneista,

asuntovelallisista kotitalouksista

Maksukyvyttömiä

66 000

10,5

10 800

24,2

Talousjärjestelyt

Tuomioistuimen velkajärjestely

7 600

1,3

··

··

Ulosmittaus tai sen yritys

23 000

3,8

12 700

28,3

Omaisuuden myynti taloudellisten ongelmien vuoksi

17 400

2,8

7 100

15,9

Maksuaikataulun tai korkojen muutos

75 700

12,5

22 300

49,9

Toimeentulotuki

32 200

5,2

12 900

28,9

Jokin yllä mainittu järjestely

123 200

19,8

31 500

70,3

1) Maksukyvyttömiä määritettäessä on sovellettu yksityishenkilön velkajärjestelylain velallisen maksukyvyn arvioinnin perusteita

·· Otoksen kotitalouksien lukumäärä ei ole riittävän suuri tulosten esittämiseksi

Lähde: Kotitalouksien asuntolainat ja ylivelkaantuneisuus 1990-luvun jälkipuoliskolla. Katsauksia 2000/8. Tilastokeskus