1.12.2000

Lisätietoja: Paula Salminen (09) 1734 2234
Vastaava tilastojohtaja: Ilkka Hyppönen

Uudisrakennuksia aloitettiin heinä-syyskuussa viidennes edellisvuotista vähemmän

Uudisrakennustöitä aloitettiin heinä-syyskuussa kaikkiaan 10,5 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä oli viidennes vähemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Asuinrakennuksia alettiin rakentaa 11 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Liike- ja toimistorakennusten sekä julkisten rakennusten kuutiomäärä puolittui edellisvuotisesta. Sen sijaan aloitettujen teollisuusrakennusten kuutiomäärä kasvoi runsaan kolmanneksen viime vuoden heinä-syyskuusta. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotiedoista.

Tammi-syyskuussa uudisrakennustöitä aloitettiin 30 miljoonan kuutiometrin verran eli 2 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Samana aikana käynnistettiin runsaan 25 000 uuden asunnon rakennustyöt, mikä oli 6 prosenttia vähemmän kuin tammi-syyskuussa vuotta aiemmin. Sitä vastoin aloitettujen liike- ja toimistorakennusten samoin kuin teollisuus- ja varastorakennusten kuutiomäärä kasvoi viime vuoden tammi-syyskuusta.

>

cellspacing="0" cellpadding="2"

Aloitetut rakennukset 3. ja 1. - 3. neljännes 2000

3. nelj.
milj. m3

Muutos
1999 - 2000, %

1. - 3. nelj.

milj.m3

Muutos

1999 - 2000, %

Kaikki rakennukset

10,48

-19

29,95

-2

- asuinrakennukset

3,25

-11

9,85

-4

- liike- ja toimistorakennukset

1,18

-55

5,43

5

- julkiset palvelurakennukset

0,58

-47

1,92

-18

- teollisuus- ja varastorakennukset

3,23

12

7,21

9

- - teollisuusrakennukset

2,49

36

5,23

22

- maatalousrakennukset

1,25

-26

3,23

-18

- muut rakennukset

0,99

-1

2,30

1

Asunnot, kpl

8 150

-11

25 380

-6

Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilastot perustuvat kuntien rakennusvalvontaviranomaisten ilmoituksiin rakennusluvanvaraisista rakennushankkeista.

Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto, 3. neljännes 2000. Tilastokeskus.
Lisätietoja
rakennus- ja asuntotuotannosta saatavana myös StatFin-tilastopalvelusta Internetissä (statfin.stat.fi)