2.4.2001

Lisätietoja: Tero Luhtala (09) 1734 3327, Raili Kouvalainen (09) 1734 3513, teknologia.tiede@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Kaija Hovi

Tutkimusmenot arviolta 25,9 miljardia markkaa vuonna 2000

Tutkimus- ja kehittämistoimintaan käytettiin Suomessa 23,1 miljardia markkaa vuonna 1999. Menot kasvoivat reaalisesti lähes 15 prosenttia edellisvuodesta. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menojen kasvu jatkui myös vuonna 2000, jolloin niiden määräksi arvioidaan 25,9 miljardia markkaa. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen julkaisusta Tutkimus- ja kehittämistoiminta 1999.

Tutkimusmenojen osuus bruttokansantuotteesta nousi 3,2 prosenttiin vuonna 1999. Osuus on kasvanut jatkuvasti 1990-luvulla. Vuonna 2000 bkt-osuuden arvioidaan olevan 3,3 prosenttia.

Suomen t&k-menot ovat määrältään varsin pienet suurempiin OECD-maihin verrattuna. Suomen osuus OECD-maiden yhteenlasketuista t&k-menoista on noin 0,6 prosenttia. Tutkimusmenojen osuus bruttokansantuotteesta on kuitenkin Suomessa yksi OECD-maiden korkeimpia. Suurin bkt-osuus oli vuonna 1999 edelleen Ruotsissa, 3,8 prosenttia. Myös Japanissa, Yhdysvalloissa ja Etelä-Koreassa osuudet ovat suuria.

Yritysten tutkimusmenot lisääntyneet voimakkaasti

Yritysten tutkimus- ja kehittämismenot olivat 15,7 miljardia markkaa vuonna 1999. Yritysten tutkimusmenot kasvoivat vuodesta 1998 reaalisesti 17 prosenttia. Yritysten osuus kaikista tutkimusmenoista on noussut voimakkaasti 1990-luvun aikana: vuonna 1991 osuus oli 57 prosenttia ja vuonna 1999 jo 68 prosenttia. Kasvu jatkuu ripeänä, sillä vuonna 2000 yritykset arvioivat tutkimusmenojensa kohonneen 18,4 miljardiin markkaan.

Sähkötekninen teollisuus kasvun vauhdittajana 1990-luvulla

Sähköteknisen teollisuuden tutkimus- ja kehittämismenot olivat vuonna 1999 yhteensä 8,5 miljardia markkaa, mikä oli yli puolet kaikista yritysten t&k-menoista. Sähköteknisen alan tutkimusmenot nousivat reaalisesti 24 prosenttia vuodesta 1998. Metalli- ja konepajateollisuudessa kasvu oli 5 prosenttia, kemianteollisuudessa menot pysyivät ennallaan.

Yrityssektorin t&k-menojen kasvu on tapahtunut 1990-luvulla lähes yksinomaan sähköteknisen teollisuuden yrityksissä. Sähköteknisen teollisuuden t&k-menot olivat vuonna 1999 reaalisesti lähes viisi kertaa suuremmat kuin vuonna 1991, kun muilla toimialoilla menot 1,5-kertaistuivat.

Korkeakoulusektorin eli yliopistojen, yliopistollisten keskussairaaloiden ja ammattikorkeakoulujen tutkimusmenot olivat vuonna 1999 yhteensä 4,5 miljardia markkaa ja muun julkisen sektorin menot 2,8 miljardia markkaa. Korkeakoulusektorin t&k-menojen reaalikasvu vuodesta 1997 vuoteen 1999 oli noin 11 prosenttia ilman vuonna 1999 ensimmäistä kertaa tilastoitujen ammattikorkeakoulujen vaikutusta. Muun julkisen sektorin kasvu oli 5 prosenttia.

Yli kaksi kolmasosaa Suomen tutkimusmenoista syntyy Helsingin, Tampereen tai Oulun seutukunnissa. Helsingin seutukunnan osuus koko maan t&k-menoista oli 45 prosenttia vuonna 1999. Toiseksi suurin osuus oli Tampereen seutukunnalla, 13 prosenttia. Tutkimus- ja kehittämistoiminta on keskittynyt vahvasti myös Oulun (11 %), Turun (6 %), Jyväskylän (3 %) ja Salon (3 %) seutukuntiin.

Tutkimushenkilöstön määrä kasvoi 10 prosenttia

Tutkimus- ja kehittämistehtävissä työskenteli Suomessa vuonna 1999 kaikkiaan 67 000 henkilöä. T&k-henkilöstön määrä kasvoi edellisvuotisesta 10 prosenttia. Naisten osuus tutkimushenkilöstöstä oli kolmannes. Naisten osuus oli selvästi suurempi julkisella sektorilla (46 %) ja korkeakoulusektorilla (45 %) kuin yrityksissä (22 %).

>

cellspacing="0" cellpadding="2"

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot (käyvin hinnoin) 1991 - 1999 ja menojen osuus bruttokansantuotteesta sekä arvio vuodelle 2000

Yrityssektori

Julkinen sektori*

Korkeakoulusektori**

Yhteensä

T&k-menojen bkt- osuus***

Vuosi

milj. mk

%

milj. mk

%

milj. mk

%

milj. mk

%

1991

5 798

57,0

2 126

20,9

2 248

22,1

10 172

2,04

1993

6 234

58,4

2 258

21,1

2 185

20,5

10 677

2,17

1995

8 166

63,2

2 226

17,2

2 524

19,6

12 916

2,30

1997

11 396

66,0

2 430

14,1

3 446

20,0

17 272

2,72

1998

13 395

67,2

2 639

13,2

3 911

19,4

19 945

2,89

1999

15 720

68,2

2 795

12,1

4 547

19,7

23 062

3,19

2000

18 411

71,1

2 878

11,1

4 601

17,8

25 890

3,30

* Ml. yksityinen voittoa tavoittelematon toiminta

** Ml. yliopistosairaalat vuodesta 1997 ja ammattikorkeakoulut vuodesta 1999 alkaen

*** Ennakkotieto 1999, vuoden 2000 bkt-tieto perustuu valtiovarainministeriön ennusteeseen

Lähteet: Tutkimus- ja kehittämistoiminta 1999. Tilastokeskus
Tiede ja teknologia 2000. Tilastokeskus

Lisätietoja saatavissa Internetissä osoitteesta http://www.tilastokeskus.fi/tk/yr/tttiede.html