20.6.2001

Lisätietoja: Virpi Minkkinen (09) 1734 2627, Hannu Pääkkönen (09) 1734 3229, Mirja Liikkanen (09) 1734 3212
Vastaava tilastojohtaja: Risto Lehtonen

Suomalaiset osallistuvat aktiivisesti kulttuuritilaisuuksiin

Likimain kolme neljästä 10 vuotta täyttäneestä suomalaisesta oli käynyt vuonna 1999 jossakin kulttuuritilaisuudessa tai museossa vuoden aikana. Elokuvat olivat kulttuuritilaisuuksista suosituimpia. Seuraavina tulivat teatteri, konsertit ja taidenäyttelyt. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksesta, jota varten haastateltiin lähes 6 000 suomalaista.

Lähes puolet haastatelluista oli käynyt elokuvissa viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana. Elokuvissa kävijöiden määrä oli lähes ennallaan vuonna 1991 tehtyyn vapaa-aikatutkimukseen verrattuna. Eniten elokuvissa kävivät edelleen nuoret, alle 25-vuotiaista jopa neljä viidestä. Elokuvissa käynti oli kuitenkin lisääntynyt vuoteen 1991 verrattuna yli 44-vuotiaiden ikäryhmissä.

Teatterissa kävi vuonna 1999 vastaajista 39 prosenttia ja tanssiesityksissä noin viidesosa. Osuudet olivat suunnilleen samoja kuin vuonna 1991. Naisista lähes joka toinen kävi teatterissa, ja tanssiesityksissäkin naiset kävivät selvästi miehiä useammin.

Konserteissa oli käynyt 37 prosenttia vastaajista. Eniten konserteissa kävivät 15-24-vuotiaat, joista yli puolet oli käynyt konsertissa. Naiset olivat konserttiyleisössä yhä enemmistönä. Oopperassa kävi 7 prosenttia vastaajista vuonna 1999, kun vuonna 1991 osuus oli 4 prosenttia.

Taidenäyttelyissä ja taidemuseoissa käyneiden osuus pieneni vuoteen 1991 verrattuna 44 prosentista 35 prosenttiin vuonna 1999. Muissa museoissa oli käynyt 29 prosenttia vastaajista, kun vuonna 1991 osuus oli 43 prosenttia. Etenkin nuorten osuus taidenäyttelyjen ja museoiden yleisöstä väheni.

Kirjojen lukeminen vähentynyt, kirjoittaminen lisääntynyt

Kirjoja luki vuoden aikana 73 prosenttia vastaajista, kun vuonna 1991 vastaava luku oli 82 prosenttia. Kirjojen lukeminen on edelleen suosittua etenkin naisilla: lähes neljä viidestä naisesta oli lukenut kirjoja vähintään kerran vuoden aikana. Eniten kirjoja lukivat yhä nuoret, 10-14-vuotiaista jopa lähes 90 prosenttia. Lukeminen väheni selvästi 15-24-vuotiailla, mutta heistäkin kirjojen lukijoita oli neljä viidestä.

Kaunokirjallisten tekstien kirjoittamista harrasti vuoden aikana 13 prosenttia vastaajista. Vuonna 1991 kirjoittajia oli 9 prosenttia. Naiset kirjoittivat miehiä useammin. Eniten kirjoittivat 10-24-vuotiaat, joista noin 30 prosenttia oli kirjoittanut kaunokirjallista tekstiä vähintään kerran viimeksi kuluneen vuoden aikana.

Valokuvausta harrasti 18 prosenttia ja videokuvausta 6 prosenttia haastatelluista. Vastaajista 14 prosenttia harrasti kuvataiteita ja samoin 14 prosenttia soitti jotakin soitinta. Miehet soittivat naisia useammin, kun taas naiset harrastivat kuvataiteita miehiä enemmän.

Liikuntaharrastukset suosittuja

Vuoden 1999 ajankäyttötutkimuksen mukaan 92 prosenttia 10 vuotta täyttäneistä suomalaisista oli harrastanut jotakin liikuntalajia viimeksi kuluneiden neljän viikon aikana. Kolme neljästä vastaajasta oli harrastanut kävelylenkkeilyä. Noin kolmannes oli harrastanut pyöräilyä tai kotivoimistelua ja 26 prosenttia uintia. Hiihtoa, laskettelua tai luistelua oli talviaikaan harrastanut viidennes vastaajista.

Lähes kaikki 10-14-vuotiaat lapset olivat harrastaneet jotakin liikuntaa haastattelua edeltäneiden neljän viikon aikana. Lasten suosituimpia lajeja olivat pyöräily, kävely, talviurheilulajit, joukkuepelit ja uinti.

Lähde: Kulttuuri- ja liikuntaharrastukset 1991 ja 1999. Kulttuuri ja viestintä 2001:5. Tilastokeskus.