12.12.2001

Lisätietoja: Tarja Seppänen (09) 1734 3220
Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Henkilöstökoulutusta eniten palvelualoilla

Henkilöstökoulutukseen osallistui vuonna 2000 yhteensä 869 000 palkansaajaa, mikä on 43 prosenttia kaikista palkansaajista. Osallistuneiden osuus oli saman suuruinen kuin edellisenä vuonna. Eniten henkilöstökoulutukseen osallistuttiin palvelutoimialoilla. Henkilöstökoulutuksella tarkoitetaan työnantajan kustantamaa tai tukemaa koulutusta. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen tekemään työvoimatutkimukseen.

Henkilöstökoulutusta saaneiden palkansaajien osuudet vaihtelevat toimialoittain. Suhteellisesti eniten koulutukseen osallistuivat julkisten ja muiden palvelujen sekä rahoituksen, vakuutuksen ja liike-elämän palvelujen toimialoilla työskentelevät palkansaajat, joista runsas puolet sai koulutusta.

Henkilöstökoulutus kasautui tietyille palkansaajaryhmille. Suhteellisesti eniten henkilöstökoulutukseen osallistuivat naiset, 35 - 44-vuotiaat, korkea-asteen tutkinnon suorittaneet ja ylemmät toimihenkilöt sekä suurissa yrityksissä työskentelevät. Etelä-Suomen läänissä työskentelevät palkansaajat pääsivät osallistumaan useimmin henkilöstökoulutukseen.

Vähiten henkilöstökoulutukseen osallistuivat nuorimmat, 15 - 24-vuotiaat palkansaajat. Muita vähemmän koulutukseen osallistuivat myös vain perusasteen koulutuksen hankkineet, sosioekonomiselta asemaltaan työntekijät, rakentamisen toimialalla työskentelevät sekä alle 50 hengen toimipaikoissa työskentelevät palkansaajat.

Lähde: Henkilöstökoulutus 2000. Tilastokeskus