18.12.2001

Työllisyys ja työttömyys marraskuussa 2001

- Työllisiä 11 000 enemmän kuin vuotta aiemmin
- Työllisyysaste 67,0 prosenttia
- Työttömyysaste 8,8 prosenttia, työttömänä 226 000 henkeä
- Työnvälityksessä 18 000 uutta avointa työpaikkaa

Työllisiä oli marraskuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 11 000 henkeä enemmän kuin vuotta aiemmin. Jatkuvaa kokoaikatyötä tekevien palkansaajien määrä kasvoi 40 000:lla. Yrittäjien määrä laski edelleen. Osa-aikaisia työsuhteita oli suunnilleen saman verran kuin vuotta aiemmin. Työvoimatoimistoihin ilmoitettiin marraskuussa 18 000 uutta avointa työpaikkaa eli tuhat vähemmän kuin viime vuoden marraskuussa.

Työllisyysaste eli työllisten osuus 15 - 64-vuotiaista oli marraskuussa 67,0 prosenttia. Se oli 0,2 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin. Kausivaihtelusta tasoitettu työllisyysaste oli marraskuussa 67,7 prosenttia. Viime vuoden marraskuuhun verrattuna työllisyys lisääntyi terveys- ja sosiaalipalveluissa sekä majoitus- ja ravitsemispalveluissa. Työpaikat vähenivät maataloudessa ja liikenteessä. Työpaikat lisääntyivät Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen lääneissä ja vähenivät Itä-Suomen ja Lapin lääneissä.

>

cellspacing="0" cellpadding="2"

Työllisyyden muutokset 11/2000 - 11/2001, tuhatta

Marraskuu 2001

Marraskuu 2000

MUUTOS, %
11/00 - 11/01

Tilastokeskuksen työvoimatutkimus:

Työlliset yhteensä

2 347

2 336

0,5

- palkansaajat

2 065

2 028

1,8

Työllisyysaste, %

67,0

66,8

0,2 2

Työttömät 1

226

224

0,9

Työvoima yhteensä

2 573

2 559

0,5

Työttömyysaste, %

8,8

8,7

0,1 2

Työvoimaan kuulumattomat yhteensä

1 339

1 344

-0,4

- työnhausta luopuneet

30

35

-12,5

- muut piilotyöttömät

68

71

-4,7

Työministeriön työnvälitystilasto:

Työttömät työnhakijat

294

297

-1,2

- yli vuoden työttömänä olleet

79

86

-8,3

Tukitoimenpitein työllistetyt

37

43

-14,5

Työvoimakoulutuksessa

30

34

-11,1

Työharjoittelussa, vuorottelutyössä

17

17

-1,6

Uudet avoimet työpaikat työvoimatoimistoissa

18

19

-2,5

Muutos-sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista
1 Kansainvälisen työjärjestön ILOn suosituksen mukaisesti tilastoituna

2 prosenttiyksikköä

Työttömiä oli työvoimatutkimuksen mukaan marraskuussa 226 000 eli 2 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Muutos mahtuu virhemarginaaliin (± 14 000). Työttömyysaste oli 8,8 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 8,7 prosenttia. Kausivaihtelusta tasoitettu työttömyysaste oli 9,2 prosenttia eli sama kuin lokakuussa. Miesten työttömyysaste oli 8,2 ja naisten 9,4 prosenttia. Naisten työttömyysaste aleni 0,3 prosenttiyksikköä, miesten työttömyysaste taas kohosi saman verran. 15 - 24-vuotiaitten nuorten työttömyysaste oli 17,6 prosenttia, kun se viime vuoden marraskuussa oli 19,1 prosenttia. Kausivaihtelusta tasoitettu nuorten työttömyysaste oli 19,9 prosenttia. Työttömyysaste oli matalin Etelä-Suomen läänissä eli 6,6 prosenttia ja korkein Lapin läänissä, 15,2 prosenttia. Työttömyysaste kohosi kaupassa ja teollisuudessa.

Työvoimatutkimuksen mukaan tämän vuoden tammi-marraskuussa työllisiä oli keskimäärin 2 369 000 henkeä eli 32 000 enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Työttömiä oli vastaavasti 240 000 eli 17 000 henkeä vähemmän kuin vuoden 2000 tammi-marraskuussa. Tammi-marraskuun työttömyysaste oli 9,2 prosenttia.

Työvoimatoimistoissa oli marraskuun lopussa kaikkiaan 294 000 työttömyysturvalain ja työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni viime vuoden marraskuuhun verrattuna noin 3 000 hengellä. Työttömyys väheni kymmenen mutta nousi viiden työvoima- ja elinkeinokeskuksen alueella. Työvoimapoliittisilla toimenpiteillä sijoitettujen määrä väheni viime vuoden marraskuusta 10 000:lla. Toimenpiteiden piirissä oli 3,3 prosenttia työvoimasta. Työttöminä työnhakijoina työvoimatoimistoissa oli 33 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä oli tuhat suurempi kuin viime vuoden marraskuussa.

Työvoimatutkimuksen ja työnvälitystilaston erot

Työllisyystilannetta seurataan kuukausittain sekä Tilastokeskuksen otantaan perustuvalla työvoimatutkimuksella että työministeriön työnvälitystilastolla, joka on rekisteripohjainen tilasto. Työnvälitystilasto kuvaa kuukauden viimeistä arkipäivää. Työvoimatutkimuksen tiedot kootaan kaikilta kuukauden viikoilta.

Työvoimatutkimuksessa noudatetaan Kansainvälisen työjärjestön ILOn tilastointisuosituksia ja Euroopan unionin tilastoviraston Eurostatin edellyttämiä käytäntöjä. Niiden mukaan henkilö tilastoituu työttömäksi, jos hän on 15 vuotta täyttänyt, työtä vailla, hakenut viimeisten neljän viikon aikana aktiivisesti työtä ja on työhön käytettävissä kahden viikon sisällä. Työnvälitystilasto perustuu lainsäädäntöön ja hallinnollisiin määräyksiin.

Työvoimatutkimuksen työttömyyden tilastointiperusteet poikkeavat työnvälitystilaston perusteista työnhaun aktiivisuuden ja työmarkkinoiden käytettävissä olon osalta. Ne työttömät työnhakijat, joiden yhteydenotosta työvoimatoimistoon on kulunut kauemmin kuin neljä viikkoa ja jotka eivät muullakaan tavoin ole etsineet työtä, tilastoidaan työvoimatutkimuksessa yleensä piilotyöttömiin. Päätoimiset opiskelijat voivat kirjautua työvoimatutkimuksessa työttömiksi, jos he täyttävät ILOn suositukset, kun taas työnvälitystilastoihin heitä ei hyväksytä työttömiksi lukukausien aikana. Tilastointierojen vuoksi työttömien työnhakijoiden määrä ja ILOn suosituksen mukaan laskettu työttömien määrä voivat erota toisistaan. Tilastokeskuksen ja työministeriön työttömyyslukujen välinen ero oli marraskuussa likimain sama kuin vuotta aiemmin. Viimeaikaisia eroja on selvitetty Internet-osoitteessa http://www.tilastokeskus.fi/tk/el/tyoll.html.

Työvoimatutkimukseen perustuvat luvut sisältävät otannasta aiheutuvaa satunnaisvaihtelua. Esimerkiksi työttömyysasteen 95 prosentin luottamusväli eli virhemarginaali on noin ± 0,5 prosenttiyksikköä. Työttömien määrän luottamusväli on noin ± 14 000 henkeä.

Lisätietoja:
Tilastokeskus: Salme Kiiski (09) 1734 3230, Hannu Siitonen (09) 1734 3225, Tapio Oksanen (09) 1734 3228, Veli Rajaniemi (09) 1734 3434,
sähköposti
tyovoima.tilastokeskus@tilastokeskus.fi, Internet http://www.tilastokeskus.fi/tk/el/tyoll.html
Työministeriö: Oiva Lönnberg (09) 1856 8048, sähköposti
oiva.lonnberg@mol.fi,
Internet
http://www.mol.fi/katsaukset/
Tuoreimmat EU:n julkaisemat kausitasoitetut työttömyysluvut osoitteesta
http://europa.eu.int/comm/eurostat/