28.5.2001

Lisätietoja: Aila Repo (09) 1734 3271, sähköposti:aila.repo@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Koulutusluokitus 2000 -käsikirja on ilmestynyt

Tilastokeskus on julkaissut Koulutusluokitus 2000 -käsikirjan. Kaikki koulutuskoodit ja niiden nimikkeet sisältävä Koulutusluokitus-käsikirja julkaistaan kolmen vuoden välein. Luokitusta käytetään tilastoinnissa koulutusjärjestelmän koulutustoiminnan sekä yksittäisten ihmisten, väestön, työvoiman, henkilökunnan yms. henkilöryhmien saaman koulutuksen luokittelemiseen.

Koulutusluokitukseen päivitetään vuosittain uudet tutkintonimikkeet sekä tutkintonimikkeisiin tehdyt muutokset. Muutoksista tehdään erillinen julkaisu.

Koulutusluokitus pohjautuu kansainväliseen koulutusluokitukseen ISCED 1997:ään, jossa koulutukset luokitetaan alan ja asteen mukaan. Se on tarkoitettu mittaamaan peruskouluissa, lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa annettavaa pitempikestoista, pääsääntöisesti kokopäivätoimisesti järjestettyä tutkintoon tai koulutusammattiin tähtäävää koulutusta.

Koulutusastejaottelu noudattaa koulujärjestelmän rakennetta, jossa koulutus etenee alemmilta koulutuksen asteilta ylemmille. Mitä pitemmästä koulutuksesta on kysymys, sitä korkeampi on koulutusaste. Koulutusaste määräytyy ensisijaisesti tutkinnon tavoitetason mukaan. Tavoitetaso pohjautuu mm. virallisiin opetussuunnitelmiin, ohjeellisiin koulutuspituuksiin, pohjakoulutusvaatimuksiin ja jatko-opintokelpoisuuksiin.

Vuonna 2001 Tilastokeskuksen Käsikirjoja 1 -sarjassa ilmestyvät seuraavat julkaisut:

Koulutusluokitus 2000
Utbildningsklassificering 2000 (ilmestyy syksyllä)
Liite 1. ISCED 1997, Suomalainen soveltamisopas 2000 (ilmestyy syksyllä).
Liite 2. Opetushallinnon koulutusala- ja koulutusasteluokitus (ilmestyy kesäkuussa).
Liite 3. Koulutuskoodimuutokset 2000 (ilmestyy toukokuussa)

Koulutusluokitus ja siihen liittyvät koodiavaimet on kuvattu myös Tilastokeskuksen Internet-sivulla Luokitukset -kohdassa, http://www.tilastokeskus.fi/tk/tt/luokitukset/opas.html. Liitteenä on kuvaus suomalaisen koulutusluokituksen ja kansainvälisen koulutusluokituksen ISCED 1997:n koulutusasteiden ja koulutusalojen vastaavuuksista.

Tilastokeskus järjestää koulutusluokituksen käyttöön liittyvää koulutusta. Tilastokeskuksen kurssitarjonta on esillä Internetissä osoitteessa http://www.tilastokeskus.fi/koulutus.

Lähde: Koulutusluokitus 2000. Tilastokeskus.
Tilattavissa osoitteesta
myynti.tilastokeskus@tilastokeskus.fi

Suomalaisen koulutusluokituksen ja kansainvälisen koulutusluokituksen ISCED 1997:n koulutusasteiden vastaavuus

>

cellspacing="0" cellpadding="2"

Koulutusluokitus 2000

ISCED 1997

0 Esiaste

Level 0 Pre-primary education

1 Alempi perusaste

Level 1 Primary education

2 Ylempi perusaste

Level 2 Lower secondary education

3 Keskiaste

Level 3 Upper secondary education

Level 4 Post-secondary non-tertiary education


5 Alin korkea-aste

Level 5 First stage of tertiary education

5B Programmes

6 Alempi korkeakouluaste

5A Programmes

7 Ylempi korkeakouluaste

5A Programmes

8 Tutkijakoulutusaste

Level 6 Second stage of tertiary education

Suomalaisen koulutusluokituksen ja kansainvälisen koulutusluokituksen ISCED 1997:n koulutusalojen vastaavuus pääosin

>

cellspacing="0" cellpadding="2"

Koulutusluokitus 2000

ISCED 1997

0 Yleissivistävä koulutus

0 General Programmes

1 Kasvatustieteellinen ja opettajankoulutus

1 Education

2 Humanistinen ja taidealan koulutus

2 Humanities and Arts

3 Kaupallinen ja yhteiskuntatieteellinen koulutus

3 Social sciences, Business and Law

4 Luonnontieteellinen koulutus

4 Science

5 Tekniikan koulutus

5 Engineering, Manufacturing and Construction

6 Maa- ja metsätalousalan koulutus

6 Agriculture

7 Terveys- ja sosiaalialan koulutus

7 Health and Welfare

8 Palvelualojen koulutus

8 Services

9 Koulutusala tuntematon

9 Not known or unspecified