22.1.2002

Työllisyys ja työttömyys joulukuussa 2001

- Työllisiä 28 000 enemmän kuin vuotta aiemmin
- Työllisyysaste 67,0 prosenttia
- Työttömyysaste 8,1 prosenttia, työttömänä 208 000 henkeä
- Työnvälityksessä 12 000 uutta avointa työpaikkaa

Työllisiä oli viime vuoden joulukuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 28 000 henkeä enemmän kuin vuoden 2000 joulukuussa. Palkansaajien määrä kasvoi 30 000:lla vuoden 2000 joulukuusta. Jatkuvaa kokoaikatyötä tekevien palkansaajien määrä kasvoi 26 000:lla. Osa-aikaisia työsuhteita oli suunnilleen saman verran kuin vuotta aiemmin. Työvoimatoimistoihin ilmoitettiin viime vuoden joulukuussa 12 000 uutta avointa työpaikkaa eli 3 000 vähemmän kuin vuoden 2000 joulukuussa.

Työllisyysaste eli työllisten osuus 15 - 64-vuotiaista oli vuoden 2001 joulukuussa 67,0 prosenttia. Kausivaihtelusta tasoitettu työllisyysaste oli 68,0 prosenttia, hieman suurempi kuin marraskuun 67,8 prosenttia. Vuoden 2000 joulukuuhun verrattuna työllisyys lisääntyi tietoliikenteessä, liike-elämän palveluissa, kaupassa sekä yhteiskunnallisissa ja henkilökohtaisissa palveluissa. Työpaikat vähenivät rakentamisessa, teollisuudessa ja maataloudessa. Työpaikat lisääntyivät suhteellisesti eniten Lapin ja Etelä-Suomen lääneissä.

>

cellspacing="0" cellpadding="2"

Työllisyyden muutokset 12/2000 - 12/2001, tuhatta

Joulukuu 2001

Joulukuu 2000

MUUTOS, %
12/00 - 12/01

Tilastokeskuksen työvoimatutkimus:

Työlliset yhteensä

2 347

2 319

1,2

- palkansaajat

2 041

2 011

1,5

Työllisyysaste, %

67,0

66,4

0,6 2

Työttömät 1

208

210

-1,1

Työvoima yhteensä

2 555

2 529

1,0

Työttömyysaste, %

8,1

8,3

-0,2 2

Työvoimaan kuulumattomat yhteensä

1 358

1 375

-1,2

- työnhausta luopuneet

38

38

-0,9

- muut piilotyöttömät

76

89

-14,8

Työministeriön työnvälitystilasto:

Työttömät työnhakijat

317

320

-1,1

- yli vuoden työttömänä olleet

80

87

-7,5

Tukitoimenpitein työllistetyt

34

41

-15,2

Työvoimakoulutuksessa

25

28

-10,2

Työharjoittelussa, vuorottelutyössä

13

14

-5,6

Uudet avoimet työpaikat työvoimatoimistoissa

12

15

-17,7

Muutossarake laskettu pyöristämättömistä luvuista
1 Kansainvälisen työjärjestön ILOn suosituksen mukaisesti tilastoituna

2 prosenttiyksikköä

Työttömiä oli työvoimatutkimuksen mukaan viime vuoden joulukuussa 208 000 eli 2 000 vähemmän kuin vuoden 2000 joulukuussa. Muutos mahtuu virhemarginaaliin (± 14 000). Työttömyysaste oli 8,1 prosenttia, kun se vuoden 2000 joulukuussa oli 8,3 prosenttia. Kausivaihtelusta tasoitettu työttömyysaste oli 9,1 prosenttia joulukuussa 2001, kun se marras- ja lokakuussa oli 9,2 prosenttia. Tämäkin muutos mahtuu virhemarginaaliin.

Miesten työttömyysaste oli 7,8 ja naisten 8,4 prosenttia. Naisten työttömyysaste aleni 0,5 prosenttiyksikköä, miesten työttömyysaste taas pysyi ennallaan. 15 - 24-vuotiaitten nuorten työttömyysaste oli 14,8 prosenttia, kun se vuoden 2000 joulukuussa oli 14,5 prosenttia. Työttömyysaste oli matalin Etelä-Suomen läänissä eli 5,6 prosenttia ja korkein Lapin läänissä, 12,9 prosenttia. Työttömyysaste nousi useilla aloilla, mutta aleni kaupassa, julkisissa ja muissa palveluissa sekä liike-elämän palveluissa.

Työvoimatutkimuksen mukaan vuonna 2001 työllisiä oli keskimäärin 2 367 000 henkeä eli 32 000 enemmän kuin vuonna 2000. Työttömiä oli vastaavasti 238 000 eli 15 000 henkeä vähemmän kuin vuonna 2000. Vuoden 2001 työttömyysaste oli 9,1 prosenttia ja 15 - 64-vuotiaiden työllisyysaste 67,7 prosenttia. Työttömyysaste laski 0,7 ja työllisyysaste nousi 0,8 prosenttiyksikköä edellisvuodesta.

Työvoimatoimistoissa oli viime vuoden joulukuun lopussa kaikkiaan 317 000 työttömyysturvalain ja työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni vuoden 2000 joulukuuhun verrattuna noin 3 000 hengellä. Työttömyys väheni kymmenen, mutta nousi viiden työvoima- ja elinkeinokeskuksen alueella. Työvoimapoliittisilla toimenpiteillä sijoitettujen määrä väheni vuoden 2000 joulukuusta 10 000:lla. Toimenpiteiden piirissä oli 2,9 prosenttia työvoimasta. Työttöminä työnhakijoina työvoimatoimistoissa oli 38 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä oli lähes sama kuin vuoden 2000 joulukuussa.

Työvoimatutkimuksen ja työnvälitystilaston erot

Työllisyystilannetta seurataan kuukausittain sekä Tilastokeskuksen otantaan perustuvalla työvoimatutkimuksella että työministeriön työnvälitystilastolla, joka on rekisteripohjainen tilasto. Työnvälitystilasto kuvaa kuukauden viimeistä arkipäivää. Työvoimatutkimuksen tiedot kootaan kaikilta kuukauden viikoilta.

Työvoimatutkimuksessa noudatetaan Kansainvälisen työjärjestön ILOn tilastointisuosituksia ja Euroopan unionin tilastoviraston Eurostatin edellyttämiä käytäntöjä. Niiden mukaan henkilö tilastoituu työttömäksi, jos hän on 15 vuotta täyttänyt, työtä vailla, hakenut viimeisten neljän viikon aikana aktiivisesti työtä ja on työhön käytettävissä kahden viikon sisällä. Työnvälitystilasto perustuu lainsäädäntöön ja hallinnollisiin määräyksiin.

Työvoimatutkimuksen työttömyyden tilastointiperusteet poikkeavat työnvälitystilaston perusteista työnhaun aktiivisuuden ja työmarkkinoiden käytettävissä olon osalta. Ne työttömät työnhakijat, joiden yhteydenotosta työvoimatoimistoon on kulunut kauemmin kuin neljä viikkoa ja jotka eivät muullakaan tavoin ole etsineet työtä, tilastoidaan työvoimatutkimuksessa yleensä piilotyöttömiin. Päätoimiset opiskelijat voivat kirjautua työvoimatutkimuksessa työttömiksi, jos he täyttävät ILOn suositukset, kun taas työnvälitystilastoihin heitä ei hyväksytä työttömiksi lukukausien aikana. Tilastointierojen vuoksi työttömien työnhakijoiden määrä ja ILOn suosituksen mukaan laskettu työttömien määrä voivat erota toisistaan. Tilastokeskuksen ja työministeriön työttömyyslukujen välinen ero oli joulukuussa likimain sama kuin vuoden 2000 joulukuussa. Viimeaikaisia eroja on selvitetty Internet-osoitteessa http://www.tilastokeskus.fi/tk/el/tyoll.html.

Työvoimatutkimukseen perustuvat luvut sisältävät otannasta aiheutuvaa satunnaisvaihtelua. Esimerkiksi työttömyysasteen 95 prosentin luottamusväli eli virhemarginaali on noin ± 0,5 prosenttiyksikköä. Työttömien määrän luottamusväli on noin ± 14 000 henkeä.

Lisätietoja:
Tilastokeskus: Salme Kiiski (09) 1734 3230, Hannu Siitonen (09) 1734 3225, Pekka Tossavainen (09) 1734 3517, Tapio Oksanen (09) 1734 3228,
sähköposti
tyovoima.tilastokeskus@tilastokeskus.fi, Internet http://www.tilastokeskus.fi/tk/el/tyoll.html
Työministeriö: Oiva Lönnberg (09) 1856 8048, sähköposti
oiva.lonnberg@mol.fi,
Internet
http://www.mol.fi/katsaukset/
Tuoreimmat EU:n julkaisemat kausitasoitetut työttömyysluvut osoitteesta
http://europa.eu.int/comm/eurostat/