25.4.2002

Lisätietoja: Pellervo Marja-aho (09) 1734 3349
Vastaava tilastojohtaja: Markku Suur-Kujala

Kuluttajien luottamus talouteen vahvistui alkuvuonna kaikissa maakunnissa

Taloudelliset mielialat tiivistävä kuluttajien luottamusindikaattorin pisteluku oli tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 12,4. Se kasvoi edelliseltä neljännekseltä 7 pistettä. Arviot paranivat luottamusindikaattorin kaikissa osatekijöissä. Eniten lisääntyi luottamus Suomen tulevaan talouskehitykseen, lähes 14 pistettä. Myös luottamus kuluttajien omaan talouskehitykseen oli vahva. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen maakunnittaisesta kuluttajabarometristä, jota varten haastateltiin tammi-maaliskuussa noin 4 960 suomalaista.

Luottamusindikaattori oli positiivinen ja kasvoi tammi-maaliskuussa edellisestä neljänneksestä kaikissa maakunnissa. Vahvinta luottamus oli Satakunnassa ja Keski-Pohjanmaalla ja heikointa puolestaan Kainuussa ja Varsinais-Suomessa. Väestöryhmittäiset erot olivat alueittaisia selvästi suuremmat. Luottavaisimpia olivat ylimpien tuloneljännesten taloudet, toimihenkilöt, 25-34-vuotiaat sekä lapsiperheet. Muita synkemmin taloutta arvioivat puolestaan 65-74-vuotiaat ja eläkeläiset, joiden arviot olivat lievästi miinuksella.

Kuluttajien luottamusindikaattori maakunnittain, 1. neljännes 2002

Lähde: Kuluttajabarometri maakunnittain 2002, 1. vuosineljännes. Tilastokeskus

Kuluttajien luottamusindikaattori ja sen osatekijät maakunnittain ja väestöryhmittäin,
tulevat 12 kk 1. vuosineljännes 2002

>

cellspacing="0" cellpadding="2"

Maakunta

Oma talous

Säästämis-
mahdollisuudet

Suomen talous

Työttömien määrä

Luottamus-
indikaattori

Uusimaa

13,0

44,5

8,0

9,0

14,1

Varsinais-Suomi

9,7

26,8

3,9

6,3

8,5

Satakunta

9,3

50,0

1,9

2,6

14,7

Kanta-Häme

8,5

42,7

4,3

10,4

11,3

Pirkanmaa

13,8

42,7

6,0

6,8

13,9

Päijät-Häme

9,1

42,9

3,4

8,9

11,6

Kymenlaakso

8,2

35,3

1,1

7,1

9,4

Etelä-Karjala

11,2

47,1

1,6

4,7

13,8

Etelä-Savo

11,7

30,7

3,2

4,0

10,4

Pohjois-Savo

14,4

36,2

5,3

4,8

12,8

Pohjois-Karjala

12,2

38,2

8,8

5,4

13,5

Keski-Suomi

10,8

44,0

4,4

4,2

13,8

Etelä-Pohjanmaa

8,7

35,1

3,6

8,4

9,8

Pohjanmaa

5,6

34,7

6,1

6,6

10,0

Keski-Pohjanmaa

10,8

44,5

8,3

5,2

14,6

Pohjois-Pohjanmaa

11,7

40,7

4,8

9,0

12,1

Kainuu

6,6

23,5

5,3

8,1

6,8

Lappi

10,5

44,0

2,5

5,8

12,8

Itä-Uusimaa

8,0

33,1

11,4

3,6

12,2

Väestöryhmä

Miehet

12,6

42,1

8,5

6,7

14,1

Naiset

9,8

38,1

2,2

7,3

10,7

15-24 -vuotiaat

18,7

28,3

8,9

-7,8

15,9

25-34 -vuotiaat

21,5

55,2

8,5

1,4

20,9

35-44 -vuotiaat

12,1

55,8

5,6

8,8

16,2

45-54 -vuotiaat

9,6

45,5

5,2

11,5

12,2

55-64 -vuotiaat

4,1

40,0

2,8

14,0

8,2

65-74 -vuotiaat

-3,8

6,8

-1,0

16,2

-3,5

Maatalousyrittäjät

0,0

48,0

-0,1

17,7

7,5

Muut yrittäjät

17,1

53,9

5,8

12,0

16,2

Ylemmät toimihenkilöt

11,5

72,7

9,9

6,8

21,8

Alemmat toimihenkilöt

11,0

63,7

3,6

8,1

17,5

Työntekijät

11,5

52,3

5,3

7,6

15,4

Työttömät

19,1

0,7

6,4

12,8

3,4

Opiskelijat

19,5

19,4

10,4

-7,0

14,1

Eläkeläiset

-0,6

13,6

0,3

15,1

-0,5

Omaa kotitaloutta hoitavat yms.

16,0

42,7

3,0

0,3

15,3

Yksinasuvat

13,5

22,7

5,0

6,1

8,8

Lapsiperheet

12,4

59,4

7,0

3,9

18,7

Muut aikuistaloudet

9,2

44,3

4,1

10,1

11,9

Alin tuloneljännes

11,8

-4,5

1,5

8,1

0,2

2. alin tuloneljännes

9,8

40,0

5,3

7,9

11,8

2. ylin tuloneljännes

12,8

60,4

3,9

7,5

17,4

Ylin tuloneljännes

11,0

75,9

9,4

5,9

22,6

Kaikki yhteensä

11,2

40,1

5,4

7,0

12,4

Saldoluvut saadaan vähentämällä painottaen myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus. Työttömien määrän positiivinen saldoluku tarkoittaa, että työttömyyden arvioidaan lisääntyvän. Kuluttajien luottamusindikaattori on keskiarvo tulevaa 12 kuukautta koskevan neljän kysymyksen saldoluvuista: oma ja Suomen talous, kotitalouden säästämismahdollisuudet sekä työttömien määrä (etumerkki vaihdettuna). Saldoluvut ja luottamusindikaattori voivat vaihdella -100:n ja 100:n välillä.