20.6.2002

Lisätietoja: Kai Skoglund (09) 1734 2632, Veikko Lampinen (09) 1734 2238
Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Suomessa 456 700 kesämökkiä

Suomessa oli kesämökkejä viime vuoden lopussa 456 700. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2001 uusia mökkejä valmistui 4 686 kappaletta eli hieman enemmän kuin edellisenä vuonna. Kesämökkien määrä kasvoi 1990-luvulla kaikkiaan 76 000 mökillä. Kesämökkirakentaminen hidastui 1990-luvulla huomattavasti edellisiin vuosikymmeniin verrattuna ja oli alhaisimmillaan vuonna 1999. Sen jälkeen kesämökkirakentaminen on hitaasti lisääntynyt.

Kunnista mökkejä valmistui viime vuonna eniten Kuusamoon, 112 kappaletta. Seuraavina olivat Vaasa, Kittilä ja Ristiina. Vuodesta 1993 lähtien uusia kesämökkejä on rakennettu eniten Kuusamossa. Siellä on myös kaiken kaikkiaan eniten kesämökkejä, yli 5 700.

Maakunnista uusia kesämökkejä valmistui eniten Etelä-Savoon, 512, Varsinais-Suomeen, 412, ja Lappiin, 400. Eniten mökkejä on Varsinais-Suomessa, 45 000. Myös Pirkanmaalla ja Etelä-Savossa mökkejä on yli 40 000. Vuoteen 2000 verrattuna kesämökkirakentaminen kiihtyi Itä-Uudellamaalla, Etelä-Savossa ja Pohjanmaalla ja hidastui Lapissa, Uudellamaalla ja Kanta-Hämeessä. Muualla maassa kesämökkejä rakennettiin suunnilleen yhtä paljon kuin edellisenä vuonna.

Kesämökkien määrä 2001

>

cellspacing="0" cellpadding="2"

Eniten kesämökkejä kunnittain 31.12.2001

Kesämökkejä yhteensä

Kunta

Määrä

Vuosi

Määrä

1. Kuusamo

5 762

1970

176 104

2. Tammisaari

4 735

1980

251 744

3. Mikkeli

4 433

1990

367 686

4. Mäntyharju

4 400

1995

416 236

5. Kuopio

3 701

1996

423 318

6. Uusikaupunki

3 665

1997

429 384

7. Asikkala

3 643

1998

434 782

8. Rovaniemen mlk

3 578

1999

444 023

9. Pori

3 483

2000

450 569

10. Kangasniemi

3 450

2001

456 706

11. Sysmä

3 371

12. Tampere

3 339

13. Porvoo

3 334

14. Tammela

3 148

15. Mustasaari

3 146

Valmistuneet kesämökit 1990 - 2001

>

cellspacing="0" cellpadding="2"

Valmistuneita kesämökkejä

Eniten uusia mökkejä kunnittain 2001

Vuosi

Määrä

Kunta

Määrä

1990

8 764

1. Kuusamo

112

1991

8 747

2. Vaasa

111

1992

7 939

3. Kittilä

93

1993

7 382

4. Ristiina

82

1994

6 388

5. Pudasjärvi

68

1995

6 431

6. Savitaipale

66

1996

5 773

7. Asikkala

65

1997

5 447

8. Sipoo

58

1998

4 977

9. Mäntyharju

55

1999

4 536

10. Posio

52

2000

4 651

11. Tammisaari

52

2001

4 686

12. Nilsiä

50

13. Kangasniemi

46

14. Tammela

45

15. Kuhmoinen

44

Lähde: Kesämökit 2001. Tilastokeskus
Kunnittaiset ja alueittaiset tiedot Internetissä osoitteessa
statfin.stat.fi