27.6. 2002

Lisätietoja: Paula Salminen (09) 1734 2234, paula.salminen@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ilkka Hyppönen

Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi hieman huhtikuussa

Rakennuslupia myönnettiin huhtikuussa kaikkiaan 5,2 miljoonan kuutiometrin verran, mikä oli 7 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Liike- ja toimistorakennusten kuutiomäärä oli 2,5-kertainen vuotta aiempaan verrattuna. Kasvu aiheutui lähinnä yhdestä suuresta liikerakennushankkeesta Helsingissä. Myös asuntorakentamiseen lupia myönnettiin selvästi edellisvuotta enemmän. Teollisuus- ja varastorakennusten lupakuutiot sen sijaan vähenivät runsaan kolmanneksen viime vuoden huhtikuusta, jolloin tosin yksi suuri teollisuusrakennushanke nosti lupien määrän miltei ennätyksellisen korkeaksi. Luvut ovat Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotietoja.

Tammi-huhtikuussa rakennusluvan sai 9 700 uutta asuntoa, mikä oli 9 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Liike- ja toimistorakentamiseen lupia myönnettiin neljännes enemmän kuin vuosi sitten. Koko uudisrakentamiseen lupia myönnettiin 13,4 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä oli prosentin vähemmän kuin viime vuoden tammi-huhtikuussa.

Myönnetyt rakennusluvat huhtikuussa ja tammi-huhtikuussa 2002

>

cellspacing="0" cellpadding="2"

Huhtikuu
1000 m3

Muutos, %
4/2001 - 4/2002

Tammi-huhtikuu

1000 m3

Muutos, %
1-4/2001 - 1-4/2002

Kaikki rakennukset

5 237

7

13 404

-1

- asuinrakennukset

1 393

29

3 799

8

- vapaa-ajan asuinrakennukset

121

32

324

7

- liike- ja toimistorakennukset

1 124

156

2 490

25

- julkiset palvelurakennukset

250

-22

1 205

27

- teollisuus- ja varastorakennukset

1 398

-36

3 362

-30

- maatalousrakennukset

689

22

1 588

11

- muut rakennukset

261

21

636

11

Asunnot, kpl

3 477

38

9 714

9

Tilastokeskuksen rakennuslupatilasto perustuu kuntien rakennusvalvontaviranomaisten ilmoituksiin myönnetyistä rakennusluvista.

Lähde: Myönnetyt rakennusluvat 2002, huhtikuu. Tilastokeskus
Lisätietoja myönnetyistä rakennusluvista saatavana myös
StatFin-tilastopalvelusta Internetissä