17.9.2002

Lisätietoja: Ympäristöministeriö / Markku Nurmi (09) 1603 9440, Tilastokeskus / Jukka Hoffrén (09) 1734 3351

Uusimmat tiedot ympäristön tilasta ja ympäristönsuojelumenoista taas saatavilla

Valtion menoista käytetään vuonna 2003 suoraan ympäristönsuojeluun 753 miljoonaa euroa, mikä on 2,1 prosenttia talousarvioesityksen loppusummasta. Vuonna 2002 ympäristömenot olivat 725 miljoonaa euroa ja 2,1 prosenttia valtion talousarvion loppusummasta. Lisäksi vuonna 2001 kunta-ala käytti ympäristömenoihin 601 miljoonaa euroa ja teollisuus uusimpien käytettävissä olevien tietojen perusteella vuonna 1999 yhteensä 498 miljoonaa euroa.

Suomen ympäristön ongelmana ovat vuosikymmenten aikana kertyneet vanhat päästöt ja luonnonvarojen runsas kulutus. Erityisesti luonnonvarojen käytön, liikenteen ja energian kokonaiskulutuksen ennustetuista kasvuista aiheutuu haittaa ympäristölle. Typpipäästöjen, vesien hajakuormituksen sekä alailmakehän otsonia lisäävien päästöjen vähentäminen edellyttää lisätoimia. Suomessa maatalous on edelleen vesistöjen suurin kuormittaja, joskin EU:n ympäristötuen ansiosta kuormitusta on saatu hieman vähenemään. Myös muiden kotimaasta peräisin olevien päästöjen vähentäminen tai pitäminen nykytasolla vaatii toimia tulevaisuudessa.

Toisaalta Suomessa on kestävän kehityksen tavoitteet otettu ympäristönsuojelussa hyvin huomioon. Tämän totesi tammikuussa 2002 World Economic Forum, jonka ympäristön kestävyysindeksi-vertailussa (Environmental Sustainability Index, ESI) Suomi oli edennyt parhaiten kohti kestävää kehitystä.

Muun muassa nämä tiedot käyvät ilmi tänään julkistetusta Luonnonvarat ja ympäristö 2002 -katsauksesta, johon on koottu Suomen ympäristön tilaa ja taloutta koskeva uusin tieto. Katsauksessa tarkastellaan kansantalouden eri alojen kehitystä ympäristönäkökulmasta. Tavoitteena on tarjota ajantasaista tietoa helposti ympäristöalan päättäjien, tiedotusvälineiden sekä muiden alasta kiinnostuneiden käyttöön.

Ympäristönsuojelun menot lisääntyvät

Ympäristömenoihin käytetyt rahat ovat lisääntyneet lähes kaikissa ympäristömenoerissä (ks.taulukko 1). Maatalouden ympäristötukea esitetään valtion talousarvioesityksessä nostettavaksi tämänvuotisesta 8 miljoonalla eurolla 306 miljoonaan euroon. Tästä puolet tulee rahoituksena EU:lta. Vuonna 1999 ympäristötukeen käytettiin 270 miljoonaa euroa.

Luonnonsuojeluun osoitetaan vuoden 2003 talousarviossa noin 46 miljoonaa euroa, mikä on 12 miljoonaa euroa vähemmän kuin tänä vuonna. Toisaalta ympäristönsuojelun rahoitus lisääntyy ensi vuonna 8 miljoonalla eurolla 49 miljoonaan euroon.

Taulukko 1: Valtion ympäristömenojen kehitys vuosina 2000-2003

>

cellspacing="0" cellpadding="2"

Valtion ympäristömenoja, miljoonaa euroa

2000

2001

2002

2003 2

Ympäristöhallinto

92

98

102

105

Kehitysyhteistyö

49

93

..

..

Lähialueyhteistyö

10

10

13

13

Pohjoismainen ympäristörahoitusyhtiö NEFCO

1

1

1

1

Tutkimus- ja kehittämistoiminta 1

157

146

136

138

Tuki ympäristöjärjestöille

1

1

1

1

Ympäristönsuojelu

38

37

41

49

Luonnonsuojelu

79

58

58

46

Energian säästön edistäminen

3

3

3

3

Uusiutuvan energian investointituki 1

20

17

25

25

Liikenteen ympäristönsuojelu 1

20

22

22

20

Rautatieliikenne

17

17

17

40

Lantalainvestointien tuki

1

5

3

2

Maatalouden ympäristötuki

276

282

298

306

Metsienhoidon ympäristötuki

4

4

4

4

Yhteensä

769

794

725

753

1 = arvio, 2 = ennuste, .. = tieto puuttuu

Ympäristö- ja energiaverojen kertymät kasvussa

Ympäristöön liittyviä veroja ja maksuja kerätään valtion talousarvioesityksen mukaan ensi vuonna runsaat 4,3 miljardia euroa (ks. taulukko 2). Tämä on 12,1 prosenttia budjetin loppusummasta. Vuodesta 2002 verojen arvioitu tuotto nousee 284 miljoonaa euroa. Verojen tuotot lisääntyvät, koska energiaverojen eli nestemäisten polttoaineiden, sähkön, kivihiilen, maakaasun ja turpeen valmisteveroa korotetaan 5,2 prosentilla. Korotus lisää valtion verotuloja arviolta 126 miljoonalla eurolla. Lisäksi energiaan ja autoiluun liittyvien verojen kertymä on kasvanut. Ympäristöön liittyvät verot kohdistuvat eniten energian käyttöön. Energiaverojen osuus kokonaissummasta on ensi vuonna 67 prosenttia. Muita suuria veroja ovat autovero, ns. auton käyttömaksu ja dieselvero.

Taulukko 2: Ympäristöön liittyvät verot ja maksut vuosina 2000-2003

>

cellspacing="0" cellpadding="2"

Ympäristöön liittyvät valtion verot ja maksut, miljoonaa euroa

2000
TP

2001
TP

2002
TA

2003
TAE

Alkoholijuomaveron lisävero

12

12

12

12

Virvoitusjuomaveron lisävero

1

1

1

1

Torjunta-ainemaksu

2

2

2

2

Energiaverot

2 596

2 652

2 665

2 900

Öljyjätemaksu

3

3

3

3

Autovero

1 059

922

887

900

Vesiensuojelumaksu

1

0

0

0

Öljysuojamaksu

5

5

5

8

Ajoneuvovero (ns. tarravero)

220

227

237

247

Moottoriajoneuvovero (ns. dieselvero)

181

208

209

218

Jätevero

33

31

34

47

Yhteensä

4 113

3 982

4 054

4 338

TP = Tilinpäätös, TA = Talousarvio, TAE = Talousarvioesitys

Suomen kasvihuonekaasupäästöt vuoden 1990 tasolla

Suomen yhteenlasketut kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2000 yhteensä noin 74 miljoonaa tonnia eli kolme miljoonaa tonnia vähemmän kuin ns. Kioton pöytäkirjassa käytettynä vertailuvuonna 1990. Päästöjä vähensivät öljyn korkea hinta ja vesivoiman hyvä saatavuus.

Suomen kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt alittivat vuoden 1990 tason jo vuonna 1999. Tähän on erityisesti vaikuttanut metaanipäästöjen väheneminen, joka on saatu aikaan muun muassa jätehuoltoa tehostamalla.

Suomen typpioksidi- ja rikkidioksidipäästöt kasvoivat ennakkotietojen mukaan hieman edellisvuodesta. Suomen rikkidioksidipäästöt kansantuotetta kohden ovat noin kolmanneksen pienemmät kuin eurooppalaisten OECD-maiden keskiarvo. Suomen happamasta laskeumasta pääosa aiheutuukin kaukokulkeumasta. Rikkidioksidilaskeumasta vain 17 prosenttia ja typpidioksidilaskeumasta 29 prosenttia oli peräisin kotimaisista päästölähteistä.

Luonnonvarat ja ympäristökatsaus on ilmestynyt vuodesta 1994 lähtien valtion budjettiesityksen yhteydessä. Katsauksen laadinnasta on vastannut ympäristöministeriö yhdessä valtiovarain-ministeriön, kauppa- ja teollisuusministeriön, maa- ja metsätalousministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön, Tilastokeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa. Katsauksen valmistelleen työryhmän puheenjohtajana toimi ympäristöministeriön ylijohtaja Markku Nurmi.

Lähde: Luonnonvarat ja ympäristö 2002. Ympäristöministeriö ja Tilastokeskus
Lisätietoa Internetistä:
www.tilastokeskus.fi/tk/tt/ymparisto_luonto.html