25.10. 2002

Lisätietoja: Paula Salminen (09) 1734 2234, paula.salminen@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ilkka Hyppönen

Rakennuslupien kuutiomäärä väheni 15 prosenttia elokuussa

Rakennuslupia myönnettiin elokuussa kaikkiaan 2,8 miljoonan kuutiometrin verran, mikä on 15 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Liike- ja toimistorakennuksille myönnettyjen lupien kuutiomäärä oli neljänneksen edellisvuotista pienempi. Teollisuus- ja varastorakennusten lupakuutiot vähenivät viidenneksen viime vuoden elokuusta. Eri rakennustyypeistä ainoastaan vapaa-ajan asuinrakennuksille lupia myönnettiin kuutioilla mitattuna hieman enemmän kuin vuotta aiemmin. Luvut ovat Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotietoja.

Tammi-elokuussa koko uudisrakentamiseen myönnettiin lupia 30 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä on 2 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Teollisuus- ja varastorakennuksille myönnettyjen lupien kuutiomäärä väheni yli viidenneksen edellisvuotisesta. Kaikissa muissa rakennustyypeissä pääryhmittäin tarkasteltuna lupakuutiot kasvoivat vuotta aiemmasta. Uusien asuntojen rakentamiseen lupia myönnettiin 5 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Tammi-elokuussa rakennusluvan sai runsaat 21 000 asuntoa.

Myönnetyt rakennusluvat elokuussa ja tammi-elokuussa 2002

>

cellspacing="0" cellpadding="2"

Elokuu
1000 m3

Muutos, %
8/2001 - 8/2002

Tammi-elokuu

1000 m3

Muutos, %
1-8/2001 - 1-8/2002

Kaikki rakennukset

2 819

-15

30 086

-2

- asuinrakennukset

970

-1

8 746

5

- vapaa-ajan asuinrakennukset

95

2

863

8

- liike- ja toimistorakennukset

375

-26

4 541

1

- julkiset palvelurakennukset

219

-45

2 830

18

- teollisuus- ja varastorakennukset

666

-20

7 237

-22

- maatalousrakennukset

299

-2

3 990

10

- muut rakennukset

196

-5

1 880

9

Asunnot, kpl

2 561

-2

21 434

5

Tilastokeskuksen rakennuslupatilasto perustuu kuntien rakennusvalvontaviranomaisten ilmoituksiin myönnetyistä rakennusluvista.

Lähde: Myönnetyt rakennusluvat 2002, elokuu. Tilastokeskus
Lisätietoja myönnetyistä rakennusluvista saatavana myös
StatFin-tilastopalvelusta Internetissä