30.10.2002

Lisätietoja: Arto Kokkinen (09) 1734 3355
Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö

Kokonaistuotanto kasvoi elokuussa

Kokonaistuotannon määrä kasvoi elokuussa 0,2 prosenttia heinäkuuhun verrattuna Tilastokeskuksen laskeman kokonaistuotannon kuukausikuvaajan trendin mukaan. Alkuvuodesta 2002 lähtien kokonaistuotanto on kasvanut kuukausittain loppuvuoden 2001 tasoon verrattuna.

Kokonaistuotannon määrä 1990-2002, trendi ja kausitasoitettu sarja

Kokonaistuotannon määrä oli vuoden 2002 elokuussa 42 prosenttia suurempi kuin laman pohjalla maaliskuussa 1993 ja 21 prosenttia suurempi kuin lamaa edeltäneen nousukauden huipulla joulukuussa 1989.

Taloudellinen aikasarja voidaan jakaa trendi-, kausivaihtelu- ja satunnaisvaihtelukomponentteihin. Kun kokonaistuotannon alkuperäisestä sarjasta poistetaan kausivaihtelukomponentti, saadaan kausipuhdistettu sarja, jonka muutokset heilahtelevat kuitenkin voimakkaasti edellisestä kuukaudesta. Kun kausipuhdistetusta sarjasta tasoitetaan vielä satunnaisvaihtelukomponentti, jäljelle jää talouskehityksen suhdanteita stabiileimmin kuvaava trendisarja. Kausi- ja satunnaisvaihtelukomponentit poistetaan X11ARIMA-malleilla.

On huomattava, että kausi- ja satunnaisvaihteluista puhdistetut sarjat tarkentuvat uusien havaintojen myötä. Kolmeen viimeiseen pistelukuun on syytä suhtautua varovaisesti, sillä uudet havainnot erityisesti käännepisteissä voivat muuttaa kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettuja lukuja merkittävästi.



Kokonaistuotanto kasvoi 0,9 prosenttia viime vuoden elokuusta

Kokonaistuotanto kasvoi vuoden 2002 elokuussa edellisvuoden elokuuhun verrattuna 0,9 prosenttia. Kuukausikuvaajan kuudesta päätoimialasta neljän eli teollisuuden, kaupan, liikenteen sekä julkisten ja muiden palveluiden tuotanto lisääntyi. Alkutuotanto ja rakentaminen sen sijaan supistuivat.

Kokonaistuotannon %-muutokset edellisvuoden vastaavasta kuukaudesta

Teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi prosentin. Sähköteknisten tuotteiden tuotanto nousi 3 prosenttia. Puu- ja paperiteollisuuden tuotanto lisääntyi 7 prosenttia ja kemian teollisuus 2 prosenttia. Energianhuolto pysyi edellisvuoden elokuun suuruisena.

Kaupan myyntimäärät nousivat vajaan prosentin viime vuoden elokuusta. Autokauppa kasvoi elokuussa 10 prosenttia, vähittäiskauppa 4 prosenttia. Tukkukauppa väheni yli 4 prosenttia.

Maa- ja metsätalouden tuotanto pieneni 2 prosenttia vuoden 2001 elokuusta. Hakkuut hiljenivät 5 prosenttia, maidontuotanto väheni 2 prosenttia. Lihantuotanto kasvoi prosentin ja kasvinviljely vajaat 3 prosenttia.

Liikenne vilkastui prosentin. Muiden palvelujen ja julkisen toiminnan tuotanto lisääntyi reilun prosentin. Rakentaminen väheni prosentin vuoden 2001 elokuusta.

Kokonaistuotannon kuukausikuvaaja perustuu kahteentoista kuukausisarjaan talouden eri aloilta. Sarjat lasketaan painottaen yhteen. Kuukausikuvaajalla pyritään ennakoimaan myöhemmin julkaistavaa neljännesvuosittaista bruttokansantuotteen määrän kehitystä.

Lähde: Kokonaistuotannon kuukausikuvaaja 2002, elokuu. Tilastokeskus