24.2.2003

Lisätietoja: Matti Laine (09) 1734 3307, matti.laine@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö

Kuntien talousarvionäkymät synkentyneet entisestään

Kuntien taloustilanteen arvioitiin kiristyvän jo viime vuonna, mutta tämän vuoden talousarviot näyttävät entistäkin synkemmiltä. Kuntien yhteenlasketun vuosikatteen odotetaan edelleen pienenevän ja lainanoton kasvavan. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen laatimasta kuntien talousarviotilastosta.

Talousarvioiden mukaan kuntien ja kuntien liikelaitosten yhteenlaskettu vuosikate on tänä vuonna 841 miljoonaa euroa. Vuoden 2002 talousarvioiden mukaan vastaava luku oli 924 miljoonaa euroa. Viime vuonna odotettu kuntatalouden kiristyminen ei toteutunut, vaan vuosikate nousi kunnilta koottujen tilinpäätösarvioiden mukaan 1 720 miljoonaan euroon.

Poistot ja arvonalentumiset ovat tämän vuoden talousarvioiden mukaan 1 299 miljoonaa euroa. Vuosikate kattaa poistoista 65 prosenttia. Viime vuoden talousarvioissa vuosikatteen osuus oli 73 prosenttia ja tilinpäätösarvioissa 139 prosenttia.

Kaikkiaan 77 kunnan toiminta- ja rahoitustulot eivät riitä toiminta- ja rahoitusmenojen kattamiseen, vaan vuosikate jää negatiiviseksi. Vuonna 2002 tällaisia kuntia oli talousarvioiden mukaan 79.

Kunnat arvioivat saavansa tänä vuonna verotuloja 13 660 miljoonaa euroa. Tämä ylittää viime vuodelle budjetoidut verotulot 446 miljoonalla. Valtionosuuksia odotetaan kertyvän 3 990 miljoonaa euroa, mikä on 229 miljoonaa enemmän kuin viime vuoden talousarvioissa.

Kuntien ja kuntien liikelaitosten investointeihin on tälle vuodelle varattu 2 726 miljoonaa euroa eli 56 miljoonaa enemmän kuin viime vuodelle. Entistä suurempi osa investoinneista joudutaan rahoittamaan lainanottoa lisäämällä. Jos talousarvioissa ennakoitu kehitys toteutuu, kuntien pitkäaikainen velka lisääntyy tänä vuonna 1 138 miljoonalla eurolla.

Tietoja kuntien ja kuntien liikelaitosten talousarvioista 2001 - 2003,
miljoonaa euroa

>

cellspacing="0" cellpadding="2"
2001 2002 2003
Toimintakate -14 951 -16 112 -16 801
Verotulot 13 380 13 214 13 660
Valtionosuudet 3 521 3 761 3 990
Alv-takaisinperintä 891 0 0
Vuosikate 1 107 924 841
Poistot ja arvonalentumiset 1 200 1 262 1 299
Tilikauden tulos -54 -292 -365
Investointimenot 2 606 2 670 2 726
Lainanotto 1 029 1 500 1 804
Lainojen lyhennykset 569 754 666

Lähde: Kuntien talousarviot 2003, Julkinen talous 2003:2. Tilastokeskus