30.5.2003

Lisätietoja: Paula Salminen (09) 1734 2234, paula.salminen@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ilkka Hyppönen

Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi hieman maaliskuussa

Rakennuslupia myönnettiin maaliskuussa 2003 kaikkiaan runsaan kolmen miljoonan kuutiometrin verran, mikä on 6 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Pääryhmittäin tarkasteltuna kuutiomäärät kasvoivat kaikissa rakennustyypeissä lukuun ottamatta julkisia palvelurakennuksia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotiedoista.

Ensimmäinen vuosineljännes miinuksella

Tammi-maaliskuussa 2003 uudisrakentamiseen lupia myönnettiin yli 7 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä on 9 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana ajankohtana.

Rakennusluvan sai lähes 6 000 uutta asuntoa, mikä on 4 prosenttia vähemmän kuin tammi-maaliskuussa vuotta aiemmin. Kerrostaloasuntojen luvat vähenivät noin kolmanneksen edellisvuodesta. Rivitaloasuntojen lupamäärä sen sijaan melkein kaksinkertaistui vuotta aiemmasta. Omakotitaloasuntojen luvat lisääntyivät noin neljänneksen edellisvuotisesta.

Myönnetyt rakennusluvat maaliskuussa ja tammi-maaliskuussa 2003

>

cellspacing="0" cellpadding="2"
Maaliskuu
1000 m3
Muutos, %
3/2002 - 3/2003
Tammi-maaliskuu
1000 m3
Muutos, %
1-3/2002 - 1-3/2003
Kaikki rakennukset 3 184 6 7 119 -9
- asuinrakennukset 1 138 7 2 442 4
- vapaa-ajan asuinrakennukset 89 15 195 1
- liike- ja toimistorakennukset 465 63 1 452 7
- julkiset palvelurakennukset 176 -49 399 -54
- teollisuus- ja varastorakennukset 723 5 1 439 -22
- maatalousrakennukset 397 1 766 -10
- muut rakennukset 197 21 425 18
Asunnot, kpl 2 638 -4 5 893 -4

Tilastokeskuksen rakennuslupatilasto perustuu kuntien rakennusvalvontaviranomaisten ilmoituksiin myönnetyistä rakennusluvista.

Lähde: Myönnetyt rakennusluvat 2003, maaliskuu. Tilastokeskus
Lisätietoja myönnetyistä rakennusluvista saatavana myös Internetissä StatFin-tilastopalvelusta


Tiedote PDF-muodossa.