12.6.2003

Lisätietoja: Riikka Rautanen (09) 1734 2375, riikka.rautanen@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Joka viides peruskoululainen osa-aikaisessa erityisopetuksessa

Joka viides oppilas sai lukuvuonna 2001-2002 peruskoulussa osa-aikaista erityisopetusta lievien oppimis- ja sopeutumisvaikeuksien vuoksi. Kaikkiaan osa-aikaisia erityisoppilaita oli 119 500. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen oppilaitostilastoon.

Osa-aikaista erityisopetusta saaneiden osuus vaihteli eri maakunnissa. Alhaisin osuus oli Kymenlaaksossa, 16 prosenttia, ja korkein Varsinais-Suomessa, 23 prosenttia peruskoulun oppilaista.

Osa-aikaisessa erityisopetuksessa oli eniten peruskoulun ensimmäisten luokkien oppilaita. Heistä joka kolmas sai osa-aikaista erityisopetusta, johon yleisin syy oli luku- ja kirjoitushäiriö tai puhehäiriö. Peruskoulun viimeisillä luokilla osa-aikaista erityisopetusta sai joka seitsemäs oppilas. Syynä oli useimmiten vieraan kielen tai matematiikan oppimisen vaikeudet.

Lähes kaksi kolmasosaa erityisoppilaista oli poikia. Poikien osuus oli suurin opetuksessa, jota annettiin sopeutumisvaikeuksien vuoksi. Matematiikan oppimisvaikeuksien vuoksi annetussa opetuksessa tyttöjä ja poikia oli sen sijaan lähes yhtä paljon.

Osa-aikaiset erityisoppilaat sukupuolen ja ensisijaisen syyn mukaan lukuvuonna 2001-2002, %

kuva

Peruskoululaisista 6 prosenttia siirretty pysyvämmin erityisopetukseen

Erityisopetukseen oli syksyllä 2002 siirretty pysyvämmin 34 000 peruskoululaista eli 5,7 prosenttia oppilaista. Erityisopetukseen siirrettyjä oli 3 200 enemmän kuin vuotta aiemmin. Oppilas otetaan tai siirretään erityisopetukseen, jos hänelle ei esimerkiksi vammaisuuden, sairauden, kehityksen viivästymisen tai tunne-elämän häiriön vuoksi voida muuten antaa opetusta.

Vajaat kaksi kolmannesta erityisoppilaista sai opetuksen erityisluokassa ja runsas kolmannes kokonaan tai osittain muun opetuksen yhteydessä. Erityisopetuksen järjestäminen yleisopetuksen yhteydessä oli yleistynyt hieman edellisestä vuodesta. Yleisintä se oli Pohjanmaan maakunnassa, jossa 62 prosenttia erityisoppilaista sai opetusta muualla kuin erityisluokalla. Vähiten erityisopetusta yleisopetuksen yhteydessä saaneita oli Kymenlaaksossa, 13 prosenttia erityisoppilaista.

Erityisoppilaista 34 prosenttia opiskeli yleisopetuksen opetussuunnitelman mukaisesti, 23 prosenttia siten, että osa oppimääristä oli mukautettu, ja 43 prosenttia siten, että kaikki oppimäärät oli mukautettu.

Yleisin erityisopetukseen siirron peruste oli kehitysviivästymä. Se oli perusteena 39 prosentilla erityisoppilaista. Runsas kaksi kolmasosaa erityisoppilaista oli poikia. Poikien osuus oli suurin, 83 prosenttia, sopeutumattomien ja autistien ryhmissä. Sukupuolten osuus jakaantui tasaisemmin, kun erityisopetuksen perusteena oli näkövamma, kuulovamma tai vaikea kehitysvamma.

Erityisopetukseen siirretyt sukupuolen ja siirtopäätöksen perusteen mukaan syksyllä 2002, %

kuva

Lähde: Oppilaitostilastot. Tilastokeskus.
Erityisopetustiedot julkaistaan tämän vuoden lopussa Tilastokeskuksen Oppilaitostilastot-julkaisussa.
Peruskoulujen vuoden 2002 oppilasmäärä ja erityisopetukseen otetut ja siirretyt on julkaistu vuosiluokittain ja kunnittain Internetissä osoitteessa:
http://www.tilastokeskus.fi/tk/he/perusk.html


Tiedote PDF-muodossa.