13.6.2003

Lisätietoja: Pekka Ruotsalainen (09) 1734 2610, Veli-Matti Törmälehto (09) 1734 3680
Vastaava tilastojohtaja: Jussi Simpura

Kotitalouksien tuloerot supistuivat vuonna 2001

Kotitalouksien väliset tuloerot supistuivat pitkästä aikaa vuonna 2001. Tätä ennen tuloerot ehtivät kasvaa yhtäjaksoisesti kuusi vuotta, ilmenee Tilastokeskuksen vuoden 2001 tulonjakotilaston lopullisista tiedoista. Tuloeroja kasvattivat 1990-luvun lopulla eniten omaisuustulot, joista erityisesti osinkotulot ja veronalaiset luovutusvoitot kasvoivat voimakkaasti. Vuonna 2001 omaisuustulot kuitenkin kääntyivät selvään laskuun, jolloin myös tuloerot supistuivat.

Kotitalouksien reaalitulojen ja tuloerojen kehitys 1987 - 2001, vuosi 1987=100

kuva

Tuloerojen indeksi perustuu käytettävissä olevien tulojen Gini-kertoimen arvoihin. Kerroin mittaa tulonjaon epätasaisuutta: mitä suurempi indeksin arvo, sitä suuremmat kotitalouksien väliset tuloerot.
Tulojen indeksi perustuu kotitalouksien keskimääräisiin käytettävissä olevien tulojen (OECD-kulutusyksikköä kohden, vuoden 2001 rahassa) arvoihin.

Kotitalouksien suotuisa tulokehitys alkoi 1990-luvun puolivälissä. Parhaimmillaan kotitalouksien tulojen kasvu oli 1990-luvun lopulla. Vuonna 2001 tulojen kasvu jonkin verran hidastui edellisiin vuosiin verrattuna. Keskimäärin kotitalouksilla oli käytössään tuloja 28 643 euroa vuonna 2001. Reaalisesti tämä oli noin prosentin enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Vuosina 1997-2001 kotitalouksien reaalitulot kasvoivat keskimäärin 2,8 prosentin vuosivauhdilla. Parasta tulokehitys on ollut lapsettomilla pareilla, joiden reaalitulot kasvoivat keskimäärin 4 prosenttia vuodessa. Kahden huoltajan lapsiperheissä vastaava tulojen kasvu oli runsaat 2 prosenttia ja yhden henkilön talouksissa vajaat 2 prosenttia. Selvästi heikointa tulokehitys oli niissä kotitalouksissa, joissa oli vain yksi huoltaja. Heidän tulonsa kasvoivat keskimäärin prosentin vuodessa vuosina 1997-2001.

Pienituloisia 555 000 henkilöä vuonna 2001

EU:n tilastoviraston määritelmän mukaan laskettuna Suomessa oli vuonna 2001 noin 555 000 pienituloista ihmistä. Pienituloisia oli väestöstä 10,8 prosenttia, mikä on 0,4 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Opiskelijatalouksista pienituloisia oli 73 prosenttia ja työttömien kotitalouksista 58 prosenttia. Vähiten pienituloisia oli palkansaajakotitalouksissa (3 %), sekä niissä eläkeläistalouksissa, joiden viitehenkilön entinen ammatti oli toimihenkilö (3 %).

Pienituloisuusasteet (%) kotitalouden viitehenkilön sosioekonomisen aseman mukaan vuonna 2001

kuva

Pienituloisuusmääritelmä: kotitalouden ekvivalentti tulo pienempi kuin 60 prosenttia koko väestön mediaanitulosta.
Ekvivalentti tulo = käytettävissä olevat tulot uudistettua OECD -kulutusyksikköä kohden.

Lähde: Tulonjakotilasto 2001. Tulot ja kulutus 2003:13. Tilastokeskus
Lisätietoja Internetissä: http://www.tilastokeskus.fi/tk/el/tulo/tulonj.html


Tiedote PDF-muodossa.