16.9.2003

Työllisyys ja työttömyys elokuussa 2003

- Työllisiä 5 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin
- Työllisyysaste 69,1 prosenttia
- Työttömien määrä 12 000 pienempi kuin vuotta aiemmin
- Työttömyysaste 7,7 prosenttia, työttömänä 202 000 henkeä
- Työnvälityksessä 25 000 uutta avointa työpaikkaa

Työllisiä oli elokuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 5 000 henkeä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Yrittäjien määrä aleni ja palkansaajien määrä kasvoi. Jatkuvaa kokoaikatyötä tekevien palkansaajien määrä kasvoi 16 000:lla. Niin sanotussa epätyypillisessä työsuhteessa, osa- ja/tai määräaikaisessa, oli elokuussa 9 000 palkansaajaa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Yksityisellä sektorilla työllisyys väheni 38 000:lla, kun taas julkisella sektorilla työpaikkojen määrä lisääntyi 31 000:lla. Työvoimatoimistoihin ilmoitettiin elokuussa 25 000 uutta avointa työpaikkaa eli sama määrä kuin edellisen vuoden elokuussa.

Työllisyysaste eli työllisten osuus 15 - 64-vuotiaista oli elokuussa 69,1 prosenttia. Se oli 0,2 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aiemmin. Miesten työllisyysaste nousi 0,7 prosenttiyksikköä 71,8 prosenttiin. Naisten työllisyysaste laski 1,3 prosenttiyksikköä ja oli 66,2 prosenttia. Kausivaihtelusta tasoitettu työllisyysaste oli 67,1 prosenttia. Edellisen vuoden elokuuhun verrattuna työllisyys väheni maataloudessa ja teollisuudessa. Työpaikat lisääntyivät liikenteessä sekä julkisissa ja muissa palveluissa. Työpaikat vähenivät Etelä-Suomen läänissä ja lisääntyivät Itä-Suomen läänissä.

Työllisyyden muutokset 8/2002 - 8/2003, tuhatta henkeä

>

cellspacing="0" cellpadding="2"
Elokuu 2003 Elokuu 2002 MUUTOS, %
8/02 - 8/03
Tilastokeskuksen työvoimatutkimus:
Työlliset yhteensä 2 424 2 429 -0,2
- palkansaajat 2 140 2 135 0,2
- yrittäjät ja yrittäjäperheenjäsenet 284 294 -3,5
Työllisyysaste, % 69,1 69,3 -0,2 2
Työttömät 1 202 214 -6,0
Työvoima yhteensä 2 626 2 644 -0,7
Työttömyysaste, % 7,7 8,1 -0,4 2
Työvoimaan kuulumattomat yhteensä 1 302 1 275 2,1
- työnhausta luopuneet 30 28 8,2
- muut piilotyöttömät 56 71 -21,2
Työministeriön työnvälitystilasto:
Työttömät työnhakijat 284 287 -1,2
- yli vuoden työttömänä olleet 72 79 -7,9
Tukitoimenpitein työllistetyt 38 38 0,3
Työvoimakoulutuksessa 22 19 16,1
Työharjoittelussa, vuorottelutyössä 20 15 30,1
Uudet avoimet työpaikat työvoimatoimistoissa 25 25 -1,8
Muutos-sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista
1 Kansainvälisen työjärjestön ILOn suosituksen mukaisesti tilastoituna
2 prosenttiyksikköä

Työttömiä oli työvoimatutkimuksen mukaan elokuussa 202 000 eli 12 000 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Työttömyysaste oli 7,7 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 8,1 prosenttia. Kausivaihtelusta tasoitettu työttömyysaste oli 9,0 prosenttia.

Miesten työttömyysaste oli elokuussa 7,4 ja naisten 8,0 prosenttia. Vuotta aiemmin miesten työttömyysaste oli 7,7 ja naisten 8,5 prosenttia. 15 - 24-vuotiaitten nuorten työttömyysaste oli 16,1 prosenttia, kun se edellisen vuoden elokuussa oli 14,9 prosenttia. Kausivaihtelusta tasoitettu nuorten työttömyysaste oli 22,4 prosenttia. Työttömyysaste oli matalin Etelä-Suomen läänissä, 6,5 prosenttia, ja korkein Itä-Suomen läänissä, 11,7 prosenttia. Toimialoista korkein työttömyysaste oli rakentamisessa, 7,8 prosenttia.

Työvoimatutkimuksen mukaan tämän vuoden tammi-elokuussa työllisiä oli keskimäärin 2 382 000 henkeä eli 4 000 vähemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Työttömiä puolestaan oli 248 000 eli 2 000 vähemmän kuin vuoden 2002 tammi-elokuussa.

Työvoimatoimistoissa oli elokuun 2003 lopussa kaikkiaan 284 000 työttömyysturvalain ja työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisen vuoden elokuuhun verrattuna noin 4 000 hengellä. Työttömyys väheni muualla, mutta nousi Uudenmaan, Keski-Suomen ja Pirkanmaan työvoima- ja elinkeinokeskusten alueilla. Työvoimapoliittisilla toimenpiteillä sijoitettujen määrä kasvoi edellisen vuoden elokuusta 8 000:lla. Toimenpiteiden piirissä oli 3,1 prosenttia työvoimasta. Työttöminä työnhakijoina työvoimatoimistoissa oli 38 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä oli sama kuin edellisen vuoden elokuussa.

Työvoimatutkimuksen ja työnvälitystilaston erot

Työllisyystilannetta seurataan kuukausittain sekä Tilastokeskuksen otantaan perustuvalla työvoimatutkimuksella että työministeriön työnvälitystilastolla, joka on rekisteripohjainen tilasto. Työnvälitystilasto kuvaa kuukauden viimeistä arkipäivää. Työvoimatutkimuksen tiedot kootaan kaikilta kuukauden viikoilta.

Työvoimatutkimuksessa noudatetaan Kansainvälisen työjärjestön ILO:n tilastointisuosituksia ja Euroopan unionin tilastoviraston Eurostatin edellyttämiä käytäntöjä. Niiden mukaan henkilö tilastoituu työttömäksi, jos hän on 15 vuotta täyttänyt, työtä vailla, hakenut viimeisten neljän viikon aikana aktiivisesti työtä ja on työhön käytettävissä kahden viikon sisällä. Työnvälitystilasto perustuu lainsäädäntöön ja hallinnollisiin määräyksiin.

Työvoimatutkimuksen työttömyyden tilastointiperusteet poikkeavat työnvälitystilaston perusteista työnhaun aktiivisuuden ja työmarkkinoiden käytettävissä olon osalta. Ne työttömät työnhakijat, joiden yhteydenotosta työvoimatoimistoon on kulunut kauemmin kuin neljä viikkoa ja jotka eivät muullakaan tavoin ole etsineet työtä, tilastoidaan työvoimatutkimuksessa yleensä piilotyöttömiin. Pääasialliseksi toiminnakseen opiskelun ilmoittavat henkilöt voivat kirjautua työvoimatutkimuksessa työttömiksi, jos he täyttävät ILOn suositukset, kun taas työnvälitystilastoihin heitä ei hyväksytä työttömiksi lukukausien aikana. Tilastointierojen vuoksi työttömien työnhakijoiden määrä ja ILO:n suosituksen mukaan laskettu työttömien määrä voivat erota toisistaan. Tilastokeskuksen ja työministeriön työttömyyslukujen välinen ero oli elokuussa likimain sama kuin vuotta aiemmin. Viimeaikaisia eroja on selvitetty Internet-osoitteessa http://www.tilastokeskus.fi/tk/el/tyoll08s.html.

Työvoimatutkimukseen perustuvat luvut sisältävät otannasta aiheutuvaa satunnaisvaihtelua. Esimerkiksi työttömyysasteen 95 prosentin luottamusväli eli virhemarginaali on noin ± 0,5 prosenttiyksikköä. Työttömien määrän luottamusväli on noin ± 15 000 henkeä.

Lisätietoja:
Tilastokeskus: Pekka Tossavainen (09) 1734 3517, Salme Kiiski (09) 1734 3230, Veli Rajaniemi (09) 1734 3434,
sähköposti: tyovoima.tilastokeskus@tilastokeskus.fi; Internet: http://www.tilastokeskus.fi/tk/el/tyoel.html
Opiskelijoiden työllisyydestä ja työttömyydestä: http://www.stat.fi/tk/el/tyomarkkinat_2003_opiskelijat.pdf
Tilastokeskuksen ja työministeriön tilastojen vertailua: http://www.stat.fi/tk/el/tyomarkkinat_2002_17.pdf
Työministeriö: Oiva Lönnberg (09) 1604 8048, Internet: http://www.mol.fi/katsaukset/
Tuoreimmat EU:n julkaisemat kausitasoitetut työttömyysluvut osoitteesta: http://europa.eu.int/comm/eurostat/


Tiedote PDF-muodossa.