4.12.2003

Lisätietoja: Paula Salminen (09) 1734 2234, paula.salminen@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ilkka Hyppönen

Asuntojen rakentaminen jatkuu viime vuotta vilkkaampana

Uudisrakennustöitä käynnistettiin heinä-syyskuussa 2003 kaikkiaan lähes 10 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä on 16 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Liike- ja toimistorakennusten kuutiomäärä lähes puolittui vuotta aiemmasta. Teollisuus- ja varastorakennuksia alettiin rakentaa yli neljännes edellisvuotista vähemmän. Aloitettujen asuinrakennusten kuutiomäärä sen sijaan kasvoi 15 prosenttia viime vuoden heinä-syyskuuhun verrattuna. Luvut ovat Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotietoja.

Tammi-syyskuussa 2003 aloitettiin noin 25 000 uuden asunnon rakennustyöt, mikä on 10 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana vuosi sitten. Myös liike- ja toimistorakennuksia alettiin kuutioilla mitattuna rakentaa enemmän kuin tammi-syyskuussa vuotta aiemmin. Kasvu johtui lähinnä ensimmäisellä vuosipuoliskolla aloitetuista kahdesta isosta liikerakennuksesta pääkaupunkiseudulla. Teollisuus- ja varastorakennusten kuutiomäärä sitä vastoin väheni 16 prosenttia edellisvuodesta. Kaikkiaan uudisrakennustöitä aloitettiin vajaan 28 miljoonan kuutiometrin verran eli 3 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammi-syyskuussa.

Aloitetut rakennukset 3. neljännes ja 1.-3. neljännes 2003

>

cellspacing="0" cellpadding="2"
3. nelj.
milj. m3
Muutos,3. nelj.
2002 - 2003, %
1.-3. nelj.
milj.m3
Muutos, 1.-3. nelj.
2002 - 2003, %
Kaikki rakennukset 9,61 -16 27,80 -3
- asuinrakennukset 3,71 15 10,20 13
- vapaa-ajan asuinrakennukset 0,34 0 0,85 0
- liike- ja toimistorakennukset 1,00 -44 4,59 13
- julkiset palvelurakennukset 0,64 -48 1,86 -40
- teollisuus- ja varastorakennukset 1,88 -27 5,32 -16
- maatalousrakennukset 1,25 -26 3,16 -17
- muut rakennukset 0,79 18 1,80 11
Asunnot, kpl 8 844 13 24 764 10

Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilastot perustuvat kuntien rakennusvalvontaviranomaisten ilmoituksiin rakennusluvanvaraisista rakennushankkeista.

Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto, 3. neljännes 2003. Tilastokeskus
Lisätietoja rakennus- ja asuntotuotannosta saatavana myös Internetissä StatFin-tilastopalvelusta statfin.stat.fi.


Tiedote PDF-muodossa.