16.3.2004

Lisätietoja: Minna Niininen (09) 1734 3549, Leena Timonen (09) 1734 2518
Vastaava tilastojohtaja: Kaija Hovi

Energian kokonaiskulutus kasvoi 5 prosenttia viime vuonna

Suomen energian kokonaiskulutus kasvoi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 5 prosenttia vuonna 2003. Energian kokonaiskulutus oli viime vuonna kaikkiaan 1 475 petajoulea, mikä vastaa 35 miljoonaa öljytonnia.

Energian kokonaiskulutuksen kasvu johtui pääosin sähkön poikkeavasta hankintarakenteesta, mikä nosti sähkön tuotantoa kotimaassa kaikkiaan 12 prosenttia. Pääosa tuotannon kasvusta oli lauhdevoiman tuotantoa, jolla korvattiin heikosta vesitilanteesta johtuvaa tuotantovajetta pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla. Hiili- ja muu lauhdutusvoimantuotanto kasvoivat Suomessa kaikkiaan yli 60 prosenttia edellisestä vuodesta, mikä lisäsi sähkön tuotantoon käytettyjen polttoaineiden määrää kolmanneksella.

Vesivoimalla tuotettiin sähköä myös Suomessa poikkeuksellisen vähän. Vesivoiman tuotanto väheni kotimaassa 12 prosenttia ja sähkön nettotuonti putosi vieläkin enemmän eli 59 prosenttia. Pohjoismaisen vesisähkön tuonti kääntyi Ruotsin ja Norjan heikon vesivoimatilanteen takia viime vuonna sähkön vienniksi länteen. Sähkön hankintaa helpotti itäisen siirtoyhteyden paraneminen ja sähkön tuonti kasvoikin Venäjältä 40 prosentilla.

Sähkön hankinta 1990-2003*

kuva

Kivihiilen käyttö kasvoi 43 prosenttia

Polttoaineista hiilen käyttö kasvoi viime vuonna eniten, kaikkiaan 32 prosenttia. Hiileen lasketaan mukaan kivihiilen lisäksi koksi sekä masuuni- ja koksikaasu. Näistä kivihiilen kulutuksen kasvu oli suurinta, 43 prosenttia, ja sitä käytettiin ennätysmäärä lauhdesähkön tuotantoon. Maakaasun ja turpeen käyttö kasvoivat molemmat 11 prosenttia. Suuri osa maakaasun ja turpeen käytön lisäyksestä kului sähkön tuottamiseen, mutta niiden kulutus kasvoi myös kaukolämmön tuotannossa. Puupolttoaineiden käyttö kasvoi puolestaan vain prosentin. Eniten lisääntyi metsäpolttoaineen käyttö. Fossiilisten polttoaineiden osuus energian kokonaiskulutuksesta kohosi 60 prosenttiin. Uusiutuvien energialähteiden osuus energian kokonaiskulutuksesta putosi 23 prosentista 22 prosenttiin.

Energian kulutus energialähteittäin 2002-2003*

kuva

Huippusuuret hiilidioksidipäästöt

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan energian tuotantoon ja kulutukseen liittyvät hiilidioksidipäästöt kasvoivat 13 prosenttia edellisestä vuodesta ja päästöjen määrä oli kaikkiaan 70 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Päästöjen suuri kasvu vei Kioton sopimuksessa ja siihen liittyvässä EU:n taakanjaossa Suomelle sovitun tavoitteen kauemmaksi kuin koskaan aikaisemmin. Energian tuotantoon ja kulutukseen liittyvät hiilidioksidipäästöt ovat noin 80 prosenttia kaikista Kioton sopimuksessa seurattavista päästöistä.

Energian loppukäyttö kasvoi vuonna 2003 maltillisesti, vain runsaan prosentin. Energian loppukäytöllä tarkoitetaan energiamäärää, joka jää energian siirto- ja muuntohäviöiden jälkeen yritysten, kotitalouksien ja muiden kuluttajien käyttöön. Myös sähkön käyttö kasvoi viime vuonna runsaan prosentin.

Energiaintensiteetti, energian kokonaiskulutuksen suhde bruttokansantuotteeseen, jatkoi kasvua edellisvuosien tapaan. Sähköintensiteetin kasvu puolestaan taittui.

Tiedot löytyvät internetistä osoitteesta http://tilastokeskus.fi/tk/yr/ye_energiaenn03.html

Lähde: Energiaennakko 2003. Tilastokeskus


Tiedote PDF-muodossa.